Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 192


 

Sivistyslautakunnan kevään 2023 kokousaikataulu

 

SL 08.12.2022 § 192  

733/00.02.10/2022  

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri Saija Räisänen, p. 044 417 4205

 

Selostus Hallintosäännön 5 luvun 13 §:n mukaan toimielin päättää varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin toimielimen puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö sen jäsenistä tekee puheenjohtajalle kirjallisen esityksen sen pitämisestä.

 

 Sivistyslautakunnan kevätkauden 2023 kokouspäiviksi ehdotetaan seuraavia päiviä: 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5., 8.6.

 

 Lisäksi lautakunta pitää tarvittavan määrän iltakouluja.

 

 Kokouspäivä on torstai ja kokouksen alkamisajankohta on kello 16.30. Kokous pidetään joko lähikokouksena pääsääntöisesti kaupungin-hallituksen kokoushuoneessa tai sähköisenä kokouksena Teams-järjestelmällä.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä lautakunnan kokousaikataulun kevätkaudelle 2023 selostusosan mukaisesti. Mahdollisista muutoksista kokousaikatauluun lautakunta päättää erikseen.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Sivistyslautakunta

 Palvelupiste/Ilmoitustaulunhoitaja

 Tiedottaja

 

Toimenpiteet Sivistysvirasto