Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 20.01.2022/Pykälä 9


 

Tarkastuslautakunnan jäsenten pysyvät esteellisyydet

 

TARLA 20.01.2022 § 9  

70/00.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Päivi Matilainen, p. 050 407 2571, paivi.matilainen@savonlinna.fi

 

Selostus Tarkastuslautakunnan arviointityön tulee olla puolueetonta.

Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydestä säädetään

hallintolain 27 ja 28 pykälissä.

 

Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai

asianosaisiin, joka vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen

asian käsittelyssä.

 

Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 25 §:n (Esteellisyyden

toteaminen) mukaisesti esteellisen henkilön on ilmoitettava

esteellisyydestään ja ilmoitettava syy esteellisyydelleen.

Puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun

läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen

ratkaistavaksi.

 

 Tarkastuslautakunta on edellisen kerran kokouksessaan 21.10.2021 § 89 merkinnyt tiedoksi jäsentensä esteellisyyksiä.

 

 

Esittelijä Sisäinen tarkastaja Matilainen Päivi

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunnan jäsenet ilmoittavat mahdolliset uudet esteellisyytensä ja ne merkitään pöytäkirjaan. Esteellisyyksiin liittyvistä muutoksista tulee ilmoittaa välittömästi. Mahdollisista asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa sellaisen ilmetessä.

 

Päätös Todettiin jäsenten esteellisyydet: Marja Sisko Nousiainen: As Oy Alhonpelto hallituksen pj ja As Oy Eenokkila hallituksen pj.
Anne Käyhkö: Savonrannan Kolmitähkä Oy hallituksen jäsen.