Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 8


Liite 3 Liite_2_Liite A Positiivisen Savon

 

Valtuustoaloite 20.12.2021 § 136, Positiivisen Savonlinna-kuvan edistäjän palkinto

 

ELJ 02.02.2022 § 8  

59/00.01.03.03/2022  

 

 

Valmistelija Elinkeinoasiamies Karoliina Helander

 

Selostus Kaupunginvaltuutettu Lea Sairanen on tehnyt 20.12.2021 kaupunginvaltuuston kokouksessa aloitteen siitä, että Savonlinnan kaupunki ryhtyisi myöntämään Positiivisen Savonlinna -kuvan edistäjän palkintoa vuodesta 2022 alkaen.

 

  Hän perustelee aloitettaan sillä, että "Savonlinnassa on paljon yhteisöjä, jotka tekevät positiivista ja innostavaa työtä savonlinnalaisten iloksi sekä hyvinvoinnin lisäämiseksi. Yhteisöjen toiminta vahvistaa kaupunkimme palvelutarjontaa ja imagoa. Samalla yhteisöt edistävät positiivista kaupunkikuvaa alueellisesti ja valtakunnallisesti."

  Aloitteessa palkinnon myöntämisen keskeisenä kriteerinä tulisi olla, että sen saaja on yhteisö, joka omalla toiminnallaan on edistänyt positiivista Savonlinna-kuvaa myös valtakunnallisesti. Aloitteen mukaan palkinnon myöntämisestä päättää kaupunginhallitus, jolle kuntalaiset voivat tehdä ehdotuksia palkinnon saajista.

 

  (LIITE A_ Valtuustoaloite, Positiivisen Savonlinna-kuvan edistäjän palkinto)

 

  Sanomalehti Itä-Savo, sekä kaupunkilehdet Savonmaa, Saimaa, Etelä-Savon maakuntaradio ja Helsingin Savonlinna-Seura valitsevat vuosittain ansioituneen savonlinnalaisen eli Mustan Pässin. Savonlinnan kaupungin sivistyslautakunta palkitsee vuosittain savonlinnalaisia menestyneitä urheilijoita, ja jakaa taidepalkinnon, joka toinen vuosi savonlinnalaiselle taiteilijalle tai taiteilijaryhmälle, joka omalla taiteenalallaan on saavuttanut tunnustusta ja toiminnallaan hyödyttänyt Savonlinnan kaupunkia tuottaen sille kunniaa joko välittömästi tai välillisesti.             

 

  Elinkeinopalveluiden henkilöstöresursseilla Sairasen esittämää palkitsemisprosessia ei pystytä toteuttamaan kaupungin omana palkintona, koska se vaatii mittavaa ja pitkäkestoista valmistelua, viestintäsuunnittelua ja viestinnän toteuttamista.
 

  Toimenpiteinä aloitteen eteenpäinviemiseen elinkeinopalvelut avaa vuoden 2022 aikana keskusteluyhteyden Mustan Pässin valintaraatiin, ja muihin mahdollisiin tahoihin, jotka voisivat toimia Sairasen aloitteen kaltaisen palkitsemisen mahdollistajana yhteistyössä Savonlinnan kaupungin kanssa.

 

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Janne Laine

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto päättää hyväksyä selostuksessa mainitut toimenpiteet.

 

 

Päätös Elinkeinojaosto hyväksyi selostuksessa mainitut toimenpiteet.

 

 

Toimenpiteet Elinkeinopalvelut

 

 

Tiedoksi Valtuutettu Lea Sairanen
Kaupunginhallitus