Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinkeinojaosto
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 167


Liite 5 Liite A_Muistio-kumppanuuspöytien-puheenjohtajat-0712202-final

 

Kumppanuuspöytien puheenjohtajien esitys lähidemokratia budjetin käyttämisestä v.2022

 

ELJ 14.12.2022 § 167  

643/02.05.01.06/2022  

 

 

Valmistelija Vs.elinkeinojohtaja Juha Turtiainen juha.turtiainen@savonlinna.fi

 p.044 571 5853

 

Selostus Lähidemokratiamallin mukaiset kumppanuuspöydät on pidetty vuonna 2022 keväällä Savonlinnan keskustaajaman alueella, Kerimäellä, Punkaharjulla, Savonrannalla ja entisen Säämingin alueella (taajaman ulkopuolinen Savonlinna.

 

Lähidemokratiarahan suuruus on 32.000 euroa vuodelle 2022. Elinkeinojaoston kokouksessa 17.5.2022 § 71:ssa on päätetty myöntää kumppanuuspöydille lisämäärärahaa 10 000 euroa edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy käyttösuunnitelman muutoksen. Kate siihen osoitetaan kustannuspaikalta 1400 Kehittämistoimenpiteiden mahdollistaminen.

    Valtuusto hyväksynyt talousarvio muutoksen 13.6.2022 § 49 määrärahan suuruus yhteensä 42.000 euroa, josta käyttämättä 20 000 tälle vuodelle.

 

 Kerimäki - Kuntoportaiden rakentaminen vuoden 2021 avustus siirretty vuodelle 2022. Toimenpiteelle ei löytynyt toteuttavaa tahoa, joten kumppanuuspöydälle jää vielä 2000 euroa myönnettäväksi edelleen.             

 

 

 Kumppanuuspöytien puheenjohtajat esittävät elinkeinojaostolle 7.12.2022 pitämässään teams -palaverissa, että elinkeinojaosto päättää käyttää lähidemokratiaan varattua määrärahaa seuraavasti:

 Liite A_ Muistio-kumppanuuspöytien-puheenjohtajat-0712202-final

 Liite B_ 2022-syksy-kumppanuuspo?ytiin tulleet avustushakemukset-päivitetty-lista-joulukuu, on kokousmateriaalina.

 

Kerimäki-seura ry / lisäraha infotauluun Kerimäelle 1000 euroa

 

Punkaharjun pitäjäyhdistys / lisäraha Punkaharjun torihankkeeseen 1000 euroa (Ensi vuoden rahoista päätös erikseen erillisellä hakemuksella.)

 

Savonlinnan seudun romaniyhdistys ry - puheenjohtajat eivät esitetä avustusta myönnettäväksi. Savonlinnan seudun romaniyhdistys ry on saanut jo Savonlinnan kaupungin kulttuuritoimelta avustusta ko. tapahtuman järjestämiseen.

 

Open Shores Saimaa Oy - puheenjohtajat eivät esitä haettua avustusta myönnettäväksi. Avustuksen hakija on osakeyhtiö ja puheenjohtajien päätöksessä priorisoitiin kyläyhdistysten tekemiä hakemuksia budjetin sallimissa rajoissa.

 

Avustusten yhteissumma: 2000 euroa

 

 

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei vaikutusta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Elinkeinojaosto päättää hyväksyä avustushakemukset kumppanuuspöydän puheenjohtajien esityksen mukaisesti kumppanuuspöytämäärärahan käytöstä.

Katetaan elinkeinotoimen kustannuspaikalta 1425. Rahoituspäätös on voimassa kalenterivuosittain.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Vs.elinkeinojohtaja

 

Tiedoksi Avustusta hakeneet

 talousosasto