Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 314


 

Suur-Savon Sähkön ilmoitus osakkeiden siirtymisestä ja lunastusmenettelystä

 

KH 03.10.2022 § 314  

940/02.05.05.00/2022  

 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitus on 13.9.2022 päivätyllä kirjeellään ilmoittanut kuntaosakkaille, että hallitus on 7.9.2022 saanut osakekaupan ostajalta Energiholding Finland Ab:ltä tiedon Suu-Savon Sähkö Oy:n 300 osakkeen kaupasta. Kauppa on tehty 5.9.2022 ja myyjänä on Savonrannan Sampo Oy. Kauppahinta on ollut 7.000,00 euroa osakkeelta.

 

 Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen 13 §:n mukaan Suur-Savon Sähkö Oy:n osakkaina olevilla kunnilla on ensisijainen oikeus lunastaa uudelle osakkeenomistajalle siirtynyt osake. Mikäli mikään kunnista ei käytä lunastusoikeuttaan, lunastusoikeus on toissijaisesti Suur-Savon Sähkö Oy:llä.

 

 Energiholding Finland Ab:tä ei ole rekisteröity Suur-Savon Sähkö Oy:n osakasluetteloon. Energiholding Finland Ab on siten yhtiöjärjestyksen tarkoittama uusi osakkeenomistaja.

 

 Lunastajan on tarjouduttava lunastamaan kaikki samalla saanolla hankitut osakkeet. Osakkeen lunastushinta on osakkeen käypä hinta. Vastikkeellisessa saannossa käyväksi hinnaksi katsotaan osakkeen luovuttajan ja siirronsaajan sopima hinta, jollei näytetä, ettei tämä hinta ole käypä hinta.

 

 Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen perusteella lunastusta haluavan osakkeenomistajan on esitettävä Suur-Savon Sähkö Oy:n hallitukselle 5.9.2022 tehtyyn kauppaan kohdistuva kirjallinen lunastusvaatimus viimeistään 19.10.2022.

 

 Mikäli useampi kunta vaatii lunastusta, jaetaan osakkeet kuntien kesken siinä suhteessa kuin näillä on ennestään nimellään osakeluettelossa merkittyjä yhtiön osakkeita lunastusvaatimuksensa tekemispäivänä. Jos jako ei tällöin mene tasan, määrää yhtiön hallitus arvalla sen kunnan, joka saa jaossa yli menevät osakkeet.

 

 Vuoden 2022 talousarviossa ei ole varattu osakkeiden hankintaan määrärahaa.

 

 Kaupunginhallituksen tehtäviin kuuluu kuntalain 39 §:n nojalla valvoa kaupungin etua, edustaa kaupunkia ja käyttää sen puhevaltaa. Sillä on toimivalta päättää lunastusoikeuden käyttämisestä.

 

 Oheismateriaali A: Suur-Savon Sähkön ilmoitus osakkeiden siirtymisestä ja lunastusmenettelystä

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Lunastusoikeuden käyttämättä jättämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Lunastusoikeuden käyttämättä jättämisellä ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Kj:n 1. sij. Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, ettei Savonlinnan kaupunki käytä lunastusoikeuttaan 5.9.2022 tehdyn Savonrannan Sampo Oy:n ja Energiholding Finland Ab:n välisessä kaupassa.

 

Käsittely Esteellisenä kokouksesta poistuivat kaupunginjohtaja Janne Laine ja kh:n I vpj. Tuukka Suomalainen (HallL 28 § 1. mom. k. 5)

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Suur-Savon Sähkö Oy