Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 172


 

Lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat

 

RAKYL 19.10.2022 § 172  

    

 

Selostus Lautakunnan jäsenillä on mahdollisuus ottaa esille asioita, jotka eivät ole tämän kokouksen esityslistalla käsiteltäviä.

 

 

Päätösehdotus Asiat lähetetään rakennusvalvonta- tai ympäristönsuojelupalvelujen valmisteltavaksi siltä osin kuin ne kuuluvat näiden tehtäväkenttään ja muilta osin toimitetaan niille toimielimille, joiden tehtäväkenttään asiat kuuluvat mahdollisia toimenpiteitä varten.

Pöytäkirjaan merkitään Käsittely -kohdassa lautakunnan jäsenten esille ottamat asiat ja lähetetään ne mahdollisia toimenpiteitä varten.

 

Käsittely Keskusteltiin lupapiste.fi palvelun käyttöönotosta ympäristönsuojelun osalta ja sovittiin, että asiaa selvitetään ympäristönsuojelun toimesta.

 

 Lautakunta tekee ympäristökatselmuksissa tehdyistä havainnoista tiedotteen lehteen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.