Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.10.2022/Pykälä 332


Liite 12 TA2023 tilanne17.10.2022, tiedoksi kaupunginhallitukselle

 

Talousarviovalmistelun tilanne

 

KH 17.10.2022 § 332  

702/02.02.00.00/2022  

 

 

Valmistelija talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, p. 050 575 8803

 

Selostus Vuoden 2023 talousarvion laadinta on käynnissä eri hallinnon aloilla. Keväällä laadittuun talousarvion TA2023-raamiin on tullut merkittävästi painetekijöitä johtuen talouden muuttuneesta tilanteesta.

 

 Kaupungin talous on saatu vuosina 2012-2021 toteutetulla tasapainottamis- ja tehostamisohjelmalla vahvaan kuntoon. Ylijäämää on taseessa 23 milj.e ja lainaa on lyhennetty noin 50 miljoonaa euroa. Kaupungin henkilöstömäärää on vähennetty noin 300:lla ja toimtilojen määrää noin 50.000 kerrosneliömetrilla. Elinkeinoelämän kehittämispanostuksilla teollisuuden työpaikat ja liikevaihto ovat kasvaneet ja verotulopohja on kasvanut. Samoin muuttovoitto oli viime vuonna ennätysmäiset 210 asuakasta. Ammattikorkeakoulun opiskelijamäärä on kasvamassa noin 1400 opiskelijaan.

 

 Tehtyjen toimenpiteiden ansiosta kaupungin talouteen oli muodostunut noin 10 miljoonan euron liikkumavara, jota voitiin käyttää kuluvan vuoden tuloveroprosentin alentamiseen sekä muun muassa pieniin lisäpanostuksiin perusopetukseen. Tavoitteena oli käyttää jäljelläolevasta liikkumavarasta osa edelleen tuloveroprosentin alentamiseen, mutta talousarviovalmistelun edetessä epävarmuudet ovat lisääntyneet ja energian hinnan nousu syö liikkumavaraa koko ajan enemmän.

 

 Kaupungin talousarviokehykseen nähden on tullut syksyn aikana suuria menonlisäyskasvuja. Polttoaineiden hinnan nousu 0,1 milj. euroa, sähkön hinnan nousu 2 milj. euroa ja ruuan hinnan nousu 15 - 20 %. Lisäksi korot ovat lähteneet voimakkkaaseen nousuun. Kaupungin nykyinen lainasalkku on melko hyvin suojattu keskikoron ollessa tällä hetkellä noin 0,20 %. Korontarkistusten myötä kustannus tulee nousemaan jo vuodelle 2022. Investointeja varten tarvittavien uusien lainojen korot ovat voimakkaassa nousussa. Markkinoiden tarjoama lainojen keskikorko on tällä hetkellä noin 3,5 %. Kaupungin talouden hallinnassa keskeistä on investointiohjelman supistaminen vain aivan pakollisiin investointeihin kuten käyttötalouteen säästöjä tuoviin investointeihin sekä elinkeinoelämää kehittäviin investointeihin, jotta velanotosta aiheutuvaa kasvavaa korkomenoa ja postojen kasvua voidaan jarruttaa.

 

 Tämän hetkisten korkoennusteiden mukaan korkotaso tulee olemaan pysyvästi yli 3 %-tasossa myös seuraavien vuosien ajan. Korkotason noususta tulee kustannuspaineita talousarvioon jo nykyisten vaihtuvakorkoisten lainojen korkonousujen kautta arviolta 0,3 milj. euroa vuodessa. Talousarvioon on vuodelle 2023 esitetty investointeja nyt noin 25 milj. euron arvosta. Toteutuessaan tällä tasolla investoinneista tulee noin 0,5 milj. euroa lisäkustannusta vuodessa.

 

 Sosterin vuoden 2022 kustannukseen sisältyy edelleen merkittävä epävarmuus tuloksen näkökulmasta. Vuoden 2022 mahdollinen kustannusylitys tulee muodostamaan pysyvän vähennyksen valtionosuuksiin vuodesta 2024 lähtien.

 

 Vuoden 2023 talousarvion valmistelussa painetta helpottaa tilapäisesti aikaisempien vuosien verohäntä, joka on arviolta 8,5 milj. euroa. Verohännän taso laskee kuitenkin merkittävästi jo vuonna 2024.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee talousarviovalmsitelun tilanteen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Kirsti Laamanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.26.