Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 342



 

Kannanotto toisen asteen ammatillisen koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi

 

KH 01.11.2022 § 342  

875/03.00/2022  

 

 

Valmistelija elinkeinoasiantuntija Janne Tarima, p. 050 465 7574, janne.tarima@savonlinna.fi

 

Selostus Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistellut hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, oppivelvollisuuslain, valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Hanke on osa koulutuspoliittisen selonteon toteuttamista. Lakiuudistuksen taustalla on toisen asteen koulutuksen yhteistyön ja järjestäjärakenteen kehittämishankkeen työryhmän loppuraportti. Laki on ollut lausuntokierroksella kevään - alkukesän 2022 aikana. Parhaillaan viimeistellään hallituksen esitystä, joka on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi lähiaikoina.

 

 Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esityksessä ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoituksen määräraha ehdotetaan jaettavaksi kahteen erilliseen rahoitusväylään 1) Oppivelvollisuuskoulutuksen rahoitukseen ja 2) jatkuvan oppimisen rahoitukseen. Ehdotettu jakaminen toteutettaisiin nykyisen ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän puitteissa. Määrärahan jakamisesta oppivelvollisuus-koulutuksen rahoituksen ja jatkuvan oppimisen rahoituksen välillä päätettäisiin jatkossa vuosittain valtion talousarviossa. Ehdotettu muutos on tarkoitus ensivaiheessa toteuttaa kustannusneutraalisti ammatillisen koulutuksen nykyisin varattujen määrärahojen puitteissa.

 

 Etelä-Savon maakunnan sekä Savonlinnan kaupungin väestörakenne ja ikääntyminen luovat merkittävän haasteen toimintaympäristölle, jossa Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Samiedu ja alueen yritykset toimivat. Etelä-Savon elinkeinorakenteessa toisen asteen ammatillisella koulutuksella on erittäin suuri merkitys. Etelä-Savossa nuorten ikäluokat pienenevät tulevaisuudessa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien oppivelvollisten osuus muodostaa vain noin 20-30% osuuden tutkinto-opiskelijoista. Vastaavasti jatkuvan oppimisen toimintatavat korotustuvat, koulutuskuntayhtymä Samiedua tarvitaan tulevaisuudessa erityisesti aikuisväestön uudelleen- ja täydennyskoulutukseen seutukuntamme yritys-ten tarpeista lähtien.

 

 Esitetty uusi rahoitusmalli olisi erittäin epäedullinen Savonlinnan kaltaisille seutukunnille, jossa perusopetuksen ikäluokat putoavat merkittävästi 2030 -luvulle mentäessä. Savonlinnan kaupunki esittää liitteen A mukaisesti kannanoton toisen asteen ammatillisen koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi   Kannanoton mukaiset mahdolliset muutokset ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoituksessa olisivat epäedullisia Savonlinnan kaltaisille seutukunnille, jossa perusopetuksen ikäluokat putoavat merkittävästi 2030 -luvulle mentäessä. Toteutuessaan rahoitusmuutokset vaikeuttavat Itä-Savon koulutuskuntayhtymän toimintaa ja heikentävät mahdollisuuksia tarjota erilaisia opiskelupaikkoja.

 

Yritysvaikutusten arviointi  Kannanoton mukaiset mahdolliset muutokset ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoituksessa olisivat epäedullisia Savonlinnan kaltaisille seutukunnille, jossa perusopetuksen ikäluokat putoavat merkittävästi 2030 -luvulle mentäessä. Toteutuessaan rahoitusmuutokset vaikeuttavat Itä-Savon koulutuskuntayhtymän toimintaa ja heikentävät mahdollisuuksia vastata yrityselämän tarpeisiin työvoiman saatavuuden ja osaamisen kehittämisen osalta.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen A mukaisesti Savonlinnan kaupungin kannanoton toisen asteen ammatillisen koulutuksen rahoituksen turvaamiseksi. Kannanotto lähetetään liitteen A jakeluissa mainituille toimijoille.

 

Käsittely Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että vs. hallintojohtaja-kaupunginlakimiehelle annetaan oikeus tehdä lausuntoon stilistisiä muutoksia.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin kaupunginjohtajan täydennyksellä.

 

 

Toimenpiteet Tiedottaja ja kirjaamo

 

 

Tiedoksi Etelä-Savon maakunnan kansanedustajat

 Opetus- ja kulttuuriministeriö

 Itä-Savon koulutuskuntayhtymä Samiedu

 Etelä-Savon maakuntaliitto