Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 227


 

Henkilökuljetusten arvonlisäverolain väliaikainen muuttaminen 1.1.-30.4.2023

 

TL 13.12.2022 § 227  

1342/02.05.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Logistiikkapäällikkö Pia Hokka-Itkonen, 044 417 4840

 

Selostus Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen (HE 194/2022) arvonlisäverolain väliaikaisesta muuttamisesta. Henkilökuljetuksista ei suoriteta 10 %:n arvonlisäveroa 1.1.-30.4.2023 välisenä aikana. Henkilökuljetusten osalta esitys perustuu hallituksen toimiin, joilla pyritään parantamaan kotitalouksien ostovoimaa inflaation aikana. Esityksessä on mm. todettu, että alennettujen verokantojen vaikutus kuluttajahintoihin on usein epävarmaa ja ne aiheuttavat lisääntyneitä hallinnollisia kustannuksia yrityksille ja viranomaisille.

 

 Kaupungin hankkiman liikenteen asiakashinnat

 Ostoliikenteen hintamuutokset oli ilmoitettava 30.11.2022 mennessä Matkahuoltoon, että siellä ehditään viemään tiedot ja tekemään muutokset järjestelmiin joulukuun aikana. Ostoliikenteen hintojen muutokset tuli ilmoittaa myös liikennöitsijöille.

 

 Nopeasta aikataulusta johtuen on Matkahuollolle ja sopimusliikennöitsijöille ennakkoon ilmoitettu, että asiakashinnat kaupungin sopimusliikenteessä pysyvät ennallaan ja arvonlisävero on 0 %.

 Ennakkoilmoitusta tehdessä todettiin, että kaupungin kuljetuskustannukset ovat nousseet koronapandemian ja polttoaineen hintojen nousun vuoksi. Matkustajamäärät ja asiakastulot eivät ole palautuneet koronaa edeltävälle tasolle. Kaupunkialueen paikallisliikenteen osalta tulot vähenivät 27 % vuonna 2021 ja 20 % vuonna 2022 verrattuna vuoden 2019 tuloihin. Polttoaineiden hintojen nousuun kaupunki on reagoinut suorittamalla joukkoliikenteen sopimushintoihin ylimääräisiä indeksitarkistuksia. Asiakashintoja ei ole lähdetty korottamaan. Lipputuotteiden kehittämistoimenpiteet ovat olleet taksoja alentavia ja mahdollistaneet jopa ilmaisia matkoja tai erittäin edullisia matkoja eri asiakasryhmille.

 

 Lipputuotteiden ja asiakashintojen tarkastelu on syytä toteuttaa Matkahuollon matkakorttiuudistuksen yhteydessä elokuun 2023 alkuun mennessä. Arvonlisäveron väliaikaisen poiston toivotaan vähentävän asiakashintojen korotuspainetta.

 

 Savonlinnan aluelipun vyöhykehinnat

 Savonlinnan aluelippualueeseen kuuluvat Enonkoski, Juva, Parikkala, Rantasalmi, Savonlinna ja Sulkava. Yhteisen aluelipun vyöhykehintojen muuttaminen vaatii myönteisen päätöksen kaikilta aluelippukunnilta.

 Logistiikkapäällikkö tiedusteli aluelippukunnilta hyväksyvätkö ne aluelipun vyöhykehintojen alentamisen 1.1.-30.4.2023 väliseksi ajaksi. Kaikki aluelippukunnat ilmoittivat hyväksyvänsä vyöhykehintojen alentamisen. Logistiikkapäällikkö ilmoitti hyväksytyt vyöhykehinnat ennakkoon liikennöitsijöille ja Matkahuoltoon.

 

 Arvonlisäverottomat vyöhykehinnat 1.1.-30.4.2023

 Savonlinnan aluelippu 25 km, hinta 86

 Savonlinnan aluelippu 45 km, hinta 95

 Savonlinnan aluelippu 65 km, hinta 104 .

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että kaupungin hankkiman liikenteen asiakashinnat pysyvät ennallaan 1.1.-30.4.2023 (alv 0 %).
Savonlinnan aluelipun vyöhykehinnoissa huomioidaan arvonlisäveron väliaikainen poistaminen aluelippukuntien yhteisellä päätöksellä täysimääräisesti 1.1.-30.4.2023. Alennetut asiakashinnat ovat 25 km = 86 €, 45 km = 95 € ja 65 km = 104 €.
Liikennöitsijöiden on otettava arvonlisäverottomuus huomioon rahastuslaitteissa, laskutuksessa ja tietojärjestelmissä. Muutokset on tehtävä ennen lain voimaantuloa ja sen päätyttyä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Matkahuolto

 Itä-Savon sairaanhoitopiiri

 Savonlinnan aluelippukunnat

 Linja-autoliike S. Kosonen Oy

 Savonlinja Oy

 Soisalon Liikenne Oy

 Vihavaisen Taksi Oy

 Pohjois-Savon Ely -keskus

Toimenpiteet Logistiikkapalveluyksikkö