Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 33


 

Oikaisuvaatimukset elinkeinojaoston päätökseen 27.12.2021 § 202, Kertaluonteisen tuen anomus, Savonlinnan Pallokerho Oy

 

KH 14.02.2022 § 33  

56/02.05.01.06/2022  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

 

Selostus Elinkeinojaosto on 27.12.2021 antamallaan päätöksellä § 202 päättänyt myöntää Savonlinnan Pallokerho Oy:lle 50 000 euron suuruisen tuen vähämerkityksisenä eli niin sanottuna de minimis-tukena. Päätöksen mukaan ennen tuen maksamista yhtiön tuli muun ohella toimittaa selvitys sille myönnetyistä vähämerkityksisistä tuista.

 

 Päätöksestä on muutoksenhaun määräaikaan mennessä saapunut kokousmateriaalina olevat kolme oikaisuvaatimusta.

 

 Elinkeinojaosto päätti 2.2.2022 § 11 kohdalla hallintolain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisen menettelyvirheen johdosta kumota itseoikaisuna kyseisen päätöksen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että koska elinkeinojaosto on 2.2.2022 § 11 päätöksellään kumonnut kyseisen päätöksen, päätöksestä tehtyjen oikaisuvaatimusten käsittely raukeaa.

 

Käsittely Esteellisinä kokouksesta poistuivat Koskela Jouni, Silvasti Jorma, Backman Anja ja Kaskinen Terho (HallL 28 § 1 m. 1 k).

 Silvastin varajäsen Lea Sairanen osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyyn.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Oikaisuvaatimuksen tekijät