Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.03.2022/Pykälä 51


 

Savonlinnan laivureiden esitys Matkustajasataman sähkön hinnan tarkistuksesta

 

TL 08.03.2022 § 51  

263/08.01.02.00/2022  

 

 

Valmistelija työpäällikkö Haajanen Jyrki, 044 417 4622

 tekninen johtaja Tikkanen Kari, 044 417 4600

 

Selostus Janne Leinonen on 3.2.2022 eri laivayhtiöiden puolesta jättänyt seuraavan tekniselle lautakunnalle osoitetun esityksen:

 

 "Teemme yhdessä yhteisen vetoomuksen ja esityksen sähkön hinnan tarkastamisesta SAVONLINNAN matkustajasatamassa. Olemme usean vuoden ajan kysyneet sähkön hinnan tarkistusta laivureiden kokouksessa, mutta asia ei ole edennyt. Olemme suunnitelmallisella toiminnalla pidentäneet risteilykautta ja kehittäneet risteily- ja palvelutoimintaa enemmäm ja enemmän kohti ympärivuotista matkailua. Satamassa ei ole ollut mahdollisuutta kilpailuttaa sähkö eri yhtiöille ja nykyinen sähkön hinta on moninkertainen verrattuna kilpailutettuun sähkön hintaan. Kuopiossa, jopa vieraileville aluksille sähkön hinta on 15 senttiä / kWh. Korona aika toi epävarmuutta ja erityisen paljon peruuntui ryhmä- ja yritystilausten määrä. Rajoitukset koskivat kahtena viime sesonkina kevät-, ja syksyn aikoja. Oopperajuhlien peruuntuminen oli myös jokaiselle toimijalle tulojen menetys. Kaupunki ei pyynnöistä huolimatta ole antanut satamapaikkoihin mitään alennusta korona-aikana.

 

 Esitämme, että vuoden 2021 sähkön hinta korjataan lähemmäksi markkinahintaa, ensimmäinen 10 000kWh maksaisi 15 senttiä/ kWh ja sen ylittävä osuus 10 senttiä / kWh. Ehdotamme myös, että kuluva vuosi 2022 menee edellä mainitun ehdotuksen mukaan, ellei satamaan saada erillisiä sähkönjakokaappeja omilla liittymillä.

 

 Ehdotuksen takana on laivayhtiöt Savonlinna-Risteilyt ja Blue Lake Cruises Oy, Sapha Oy ja LP Management Oy / Vip Cruise

 

 Yhtiöiden puolesta, Janne Leinonen"

 

 Tekninen lautakunta on 27.10.2020 § 189 vahvistanut satamamaksutaksan vuodelle 2021, jonka mukaan sähkön käyttömaksut ovat: perusmaksu syväsatamassa ja matkustajasatamassa 14,00 euroa/vrk ja kulutusmaksu on 0,32 euroa/kWh. Tämä taksa on ollut laivureiden tiedossa ja heillä on ollut mahdollisuus seurata kulutusta kauden aikana, joten vuoden sähkömaksu ei ole ollut yllätys.

 

 Kaupunki ostaa sähköä sähkömeklarin kautta jopa vuosiksi eteenpäin kiintein hinnoin. Kiinnitykset tehdään sähköpörssissä eli puhutaan pörssisähköfutuureista. Kaupungin maksama hinta vaihtelee vuoden mittaan ko. kiinnitysten mukaisesti, mutta vuoden keskihinta on laskettavissa kiinnitysten keskiarvona.

 Kaupunki voisi siirtyä perimään matkustajasataman laivureiden osalta satamamaksutaksassa sähköstä ko. vuoden kwh:n keskihintaa + 15 %. Kaupunki ostaa sähköä kuluttajahintaa edullisemmin, mutta kilpailuneutraliteetin säilymisen takia, sen jälleenmyynti ei voi olla kuluttajahintoja alempi. Tämän lisäksi perittäisiin todellinen siirtohinta, sähköverot ym. kaupungista riippumattomat kustannukset . Nykyisen taksan mukainen 14 €/vrk perusmaksu säilyisi, jolla katetaan kaupungin sähköliittymän maksut.

 

 Laskelma sähkön hinnasta (vuoden 2021 tilanne) kokousmateriaalina extranetissa.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää, että laivureiden vuoden 2021 sähkön käyttömaksuja ei alenneta takautuvasti.
Lisäksi lautakunta päättää, että Savonlinnan satamamaksutaksaa vuodelta 2022 muutetaan sähkön käyttömaksujen osalta matkustajasataman laivureiden osalta siten, että kaupungin ostaman sähkön vuotuiseen keskihintaan lisätään 15 %, minkä lisäksi peritään kaikki kaupungista riippumattomat sähkönsiirtomaksut, verot ym. todellisen toteutuman mukaisesti. Taksassa oleva vuorokausikohtainen perusmaksu 14 €/vrk säilyy ennallaan. Taksoihin lisätään arvonlisävero tarvittaessa. Muilta matkustaja- ja syväsataman käyttäjiltä peritään edelleen satamamaksutaksan mukainen 0,32 €/kwh sähkön kulutuksen mukainen maksu.

 

Käsittely Janne Leinonen poistui kokouksesta, eikä ottanut osaa asian käsittelyyn

 eikä päätöksentekoon, HallL 28 § 3 kohta (intressijäävi).

 

Tekninen johtaja muutti esityksensä kuulumaan seuraavasti:

Lautakunta päättää, että laivureiden vuoden 2021 sähkön käyttömaksuja ei alenneta takautuvasti.

Lisäksi lautakunta päättää, että Savonlinnan satamamaksutaksaa vuodelta 2022 muutetaan sähkön käyttömaksujen osalta matkustajasataman niiden laivureiden osalta, jotka maksavat vuotuisen laiturimaksun siten, että kaupungin ostaman sähkön vuotuiseen keskihintaan lisätään 15 %, minkä lisäksi peritään kaikki kaupungista riippumattomat sähkönsiirtomaksut, verot ym. todellisen toteutuman mukaisesti. Vierasveneiden osalta pidetään edelleen voimassa vuorokausikohtainen perusmaksu 14 €/vrk ja satamamaksutaksan mukaan 0,32 €/kwh säilyy ennallaan. Taksoihin lisätään arvonlisävero tarvittaessa.

 

Päätös Lautakunta hyväksyi teknisen johtajan kokouksessa tekemän muutosesityksen.

 

Tiedoksi: LP Management Oy/Janne Leinonen

Toimenpiteet: Satamapalvelut