Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2022/Pykälä 80


 

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelman valmisteluun liittyvän tiedotustilaisuuden järjestäminen kuntalaisille

 

SL 21.04.2022 § 80  

610/12.00.00.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti, p. 044 417 4202

 

Selostus Kuntalain 29§ mukaan valmisteluvaiheen yleistä viestintää edellyttävät erityisesti mm. kuntalaisten elämään laajasti vaikuttavat asiat kuten palveluihin, palveluverkkoon, kaavoitukseen ja kaupungin kehittämiseen liittyvät päätökset. Luonnollisesti kunkin asian kohdalla on selvitettävä suoraan asiaan osalliset ja informoitava heitä erikseen. Päätöksentekoa edeltävä julkisuus auttaa saamaan monipuolista palautetta jo ennen ratkaisujen tekoa, ja tämä edellyttää valmistelijoilta esitysten tuomista julkisuuteen jo ennen kokouskäsittelyä. Valmistelujulkisuus lisää valmistelun laatua ja luotettavuutta. Osallistumiseen kannustava viestintä alkaa Kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti siitä, että kuntalaisten mielipidettä kysytään ja heille tarjotaan mahdollisuus esittää vaihtoehtoja.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Päätetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmaan liittyvän tiedotustilaisuuden järjestämisestä Savonlinnan kaupungin asukkaille tiistaina 3.5.2022.

 

Käsittely Jäsen Timo Lajunen teki seuraavan muutosesityksen: "Infotilaisuutta 3.5. ei vielä järjestetä. Tilaisuutta ennen selvitetään Savonrannan, Mertalan, Nojanmaan ja Nätkin rakennusten osalta vaikutukset, jos vain tarvittava osa koulurakennuksesta olisi sivistystoimen käytössä. Tuloksista järjestetään valtuustoseminaari ja sen jälkeen infotilaisuus kuntalaisille. Valtuusto päättää palveluverkosta joten asiaa on käsiteltävä valtuustotasolla ennen kuntalaisinfoa".

Jäsen Timo Lajusen tekemä muutosesitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi Tiedottaja

Toimenpiteet Sivistysvirasto