Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 116


 

Koulukuljetusten hankinta Juvolan koululle

 

SL 16.06.2022 § 116  

822/12.01.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Logistiikkapäällikkö Pia Hokka-Itkonen, p. 044 417 4840

 

Selostus Juvolan koulun koulukuljetusten hankinnasta on järjestetty tarjouskilpailu. Hankinnasta on julkaistu kansallinen hankintailmoitus HILMA -tietokanavassa  3.5.2022. Tarjoukset tuli jättää 25.05.2022 klo 12.00 mennessä.

Sopimus alkaa 11.8.2022 ja päättyy 3.6.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa optiolla lukuvuonna 2023-2024.

 Tarjoajan oli otettava huomioon, että hankittavien kohteiden reittisuunnittelun pohjana on ollut kevätlukukauden 2022 lukujärjestykset ja tiedossa olevat esi- ja peruskouluoppilaiden lukumäärät lukuvuodelle 2022-2023. Kohteiden reititys tulee näin ollen muuttumaan elokuussa 2022 lukujärjestysten ja oppilasmäärien varmistuttua. Liitteen reittikuvaukset ovat suuntaa antavia ja niiden tarkoituksena on helpottaa tarjouksen jättämistä. Lopulliset reitit ja aikataulut sovitaan ennen kunkin lukukauden alkua liikennöitsijän kanssa. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden valita kullekin reitille auton, tehdä mahdollisia reittimuutoksia ja yhdistellä eri kohteiden kuljetuksia keskenään ennen sopimuskauden alkua ja sen aikana.

Liikennöitsijällä ei ole oikeutta vaatia tilaajalta korvausta, jos kuljetukset muuttuvat tarpeettomiksi, eikä järjestää korvaavia kuljetuksia. Jos kesken sopimuskauden tapahtuu koulun lakkauttaminen on tilaajalla oikeus järjestää oppilaiden kuljetukset uuden tilanteen mukaisesti.

 Kilpailutetuissa kohteissa oli palvelun laadun vähimmäisvaatimukset määritelty niin korkeiksi, että vertailu- ja valintaperusteeksi jää ainoastaan hinta. Kohteen liikennöintiä hoitamaan valitaan yksi tarjoaja tai tarjousyhteenliittymä.

Tarjoajan tuli ilmoittaa tarjouksessaan arvonlisäveroton kilometrihinta €/km. Siirtoajojen kustannukset ja urheiluvälineiden kuljetukset sisältyvät tarjottuun kilometrihintaan. Tarjotun kilometrihinnan tulee sisältää reitin kaikkien oppilaiden kuljetukset riippumatta siitä kuinka monella autolla reitti ajetaan. Laskutus alkaa ensimmäisen oppilaan noustessa kyytiin ja päättyy viimeisen oppilaan jäädessä pois kyydistä.
 

 Tarjotussa koulukuljetusautossa on oltava istumapaikkoja vähintään tarjouspyynnön liitteen "reitit ja aikataulut" matkustajamääräarvion maksimimäärän mukaisesti.

Kuljetuksissa käytettävän auton päästötason oltava vähintään EURO 6 koko sopimuskauden ajan tai kuljetuksissa käytettävä auto voi olla sähköllä, kaasulla tai vedyllä toimiva.  Vara-auton päästötason on oltava vähintään EURO 5 koko sopimuskauden ajan. Liikenteessä käytetty yksittäinen auto ei saa olla kymmentä (10) vuotta vanhempi koko sopimuskauden aikana. Auton ikä määritetään alkavaksi kyseisen auton ensirekisteröintipäivästä alkaen.

Käytettävän kaluston polttoaineena on käytettävä biopolttoainetta, sähköä, kaasua tai vetyä heti, kun se jakeluasemilla tai latauspisteillä Savonlinnassa on mahdollista.

 

 Määräaikaan tarjouksen jättäneet liikennöitsijät

 Aki Rautiainen, Savonlinja Oy, Triviabus ja Vihavaisen Taksi Oy

 

 Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Tarjoukset avattiin ja avauksesta laadittiin pöytäkirja.
 

 Tarjousvertailu on kokousmateriaalina.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää valita Juvolan koulun koulukuljetuksia hoitamaan halvimman tarjouksen jättäneen Aki Rautiaisen. Tarjoushinta on 9,50 €/km, alv 0 %.

Sopimus alkaa 11.8.2022 ja päättyy 3.6.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa optiolla lukuvuonna 2023-2024. Kyseessä on tilaajan optio. Tilaaja päättää erikseen hyödyntääkö se hankintaan kuuluvat optiokaudet. Tilaajalla on oikeus päättää olla käyttämättä optio-oikeuttaan.

Hankintasopimus sitoo tilaajaa vasta, kun hankinnasta on allekirjoitettu kirjallinen hankintasopimus. Hankintasopimus allekirjoitetaan sen jälkeen, kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja voittanut liikennöitsijä on toimittanut kaikki vaaditut todistukset ja selvitykset.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi: Aki Rautiainen

 Savonlinja Oy

 Triviabus

 Vihavaisen Taksi Oy

 

Toimenpiteet Logistiikkapalveluyksikkö