Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 111



 

Seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman hyväksyminen lapsen tuen osalta 1.8.2022 alkaen

 

SL 16.06.2022 § 111  

853/12.06.00.07/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen, p. 044 417 4303

 

Selostus Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Lapsen tukea vahvistava muutos varhaiskasvatuslakiin (1183/2021, uusi 3 a luku) tulee voimaan 1.8.2022.

Laadukas varhaiskasvatus on tärkeää myöhemmälle oppimiselle, ja siksi lapsella on oltava oikeus oikea-aikaiseen tarvitsemaansa tukeen. Tuki voi olla pedagogista, hoidollista tai rakenteellista. Kaikki tuen muodot ovat käytettävissä yleisessä, tehostetussa ja erityisessä tuessa. 

Yleinen tuki toteutetaan osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa. Tehostetusta ja erityistä tuesta tehdään hallintopäätös. Myös yleisessä tuessa tehdään hallintopäätös, jos lapsi tarvitsee tukipalveluja, kuten koko- tai osa-aikaista erityisopettajan opetusta tai tulkitsemis- ja avustamispalveluja. 

Kaikki varhaiskasvatuksessa olevat lapset saavat tarpeidensa mukaan yleistä tukea. Lapsi voi tarvita tukea esimerkiksi pukemisessa, siirtymätilanteissa, kaverisuhteissa, leikkimisessä tai kielen kehityksessä. Lasta tuetaan yksilöllistämällä varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa. Tukea annetaan niin kauan kuin lapsi sitä tarvitsee. 

Tehostettua tukea annetaan, jos yleinen tuki ei riitä lapselle. Tehostettu tuki voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista ja sitä annetaan niin kauan kuin lapsi tarvitsee. Tukitoimet ovat säännöllisiä ja samanaikaisesti voi toteutua useita eri tukitoimia. Tehostetun tuen aloittaminen ei edellytä diagnoosia. Tehostetusta tuesta ja sen aikana tarvittavista tukitoimista tehdään hallintopäätös. 

Erityinen tuki on vahvin tukimuoto. Erityistä tukea annetaan, mikäli tehostettu tuki ei ole riittävää, tai kun lapsi tarvitsee sitä esimerkiksi vammasta, sairaudesta tai kehityksen viivästymästä johtuen. Tukitoimet suunnitellaan aina yksilöllisesti. Erityinen tuki on jatkuvaa ja kokoaikaista tuen tarvetta, jonka aikana on käytössä useita eri tukimuotoja ja tukipalveluita. Erityisen tuen aloittaminen ei edellytä diagnoosia tai kuntoutustarvetta, eikä aikaisempaa tehostetun tuen antamista. Erityisestä tuesta ja sen aikana tarvittavista tukitoimista tehdään hallintopäätös.

Varhaiskasvatuslakiin on myös lisätty tavoitteisiin pykälä 3, jonka mukaan tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä inklusiivisten periaatteiden mukaisesti.

Lain pykälässä 23 on tehty muutoksia lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimiseen, toteuttamiseen ja arviointiin.

Opetushallitus määräsi 18.2.2022 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Perusteet uudistettiin vastaamaan varhaiskasvatuslain muutoksia. Varhaiskasvatuksen järjestäjät ja yksityiset palveluntuottajat päivittävät omat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmansa kansallisten perusteiden mukaisesti ja ne otetaan käyttöön elokuussa 2022.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti seudullista varhaiskasvatussuunnitelmaa on päivitetty lapsen tuen osalta kevään 2022 aikana työryhmässä, johon ovat kuuluneet varhaiskasvatuspäällikkö, varhaiskasvatuksen erityisopettajat, Touhula- päiväkotien erityisopettaja ja Enonkosken kunnan päiväkodinjohtaja.

Paikallisesti päätetyt asiat on kirjattu varhaiskasvatussuunnitelmaan lihavoidulla tekstillä.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden yleisessä osassa olevia muutoksia ei ole vielä päivitetty voimassa olevaan seudulliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Perusteissa korostetaan inklusiivista varhaiskasvatusta, jossa kukin lapsi voi toimia, kehittyä ja oppia omana ainutlaatuisena yksilönään sekä yhteisön jäsenenä.  Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria tulee kehittää inkluusion periaatteiden mukaisesti. Uusi laaja-alaisen osaamisen osa-alue, digitaalinen osaaminen, on kirjattu perusteisiin.

Paikallisesti on päätettävä inklusiivisten toimintatapojen kehittämisestä ja toteuttamisesta sekä huomioitava muut tehdyt muutokset.

Tämä päivitystyö tehdään syksyn 2022 aikana ja niiltä osin seudullinen varhaiskasvatussuunnitelma otetaan käyttöön takautuvasti.

Seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman kohta 5. Lapsen tuki on pöytäkirjaliitteenä A.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä seudullisen varhaiskasvatussuunnitelman lapsen tuen osalta 1.8.2022 lukien.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi Päiväkodit
Touhula-päiväkodit
Linnalan leikkikoulu
Päiväkoti Tähti