Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 62


 

Esityksen tekeminen Itä-Savon yliopistosäätiön hallituksen jäseneksi

 

KH 28.02.2022 § 62  

257/00.04.02.03/2022  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Itä-Savon Yliopistosäätiön asiamies pyytää kaupunginhallitukselta esitystä erovuoroisten tilalle valittavista Itä-Savon Yliopistosäätiön hallituksen jäsenistä.

 

 "Itä-Savon yliopistosäätiön sääntöjen mukaan säätiön hallitukseen kuuluu seitsemän jäsentä, jotka valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että vuosittain erovuorossa on ensin kolme ja sen jälkeen neljä jäsentä. Hallitukseen kuuluu Itä-Savon eri kunnista kolme jäsentä, Itä-Savon liike- ja elinkeinoelämän edustajista kaksi jäsentä ja Itä-Suomen yliopiston ja sen laitoksen edustajista kaksi jäsentä.

 

 Hallituksen jäsenistä erovuorossa vuonna 2022 ovat Anna-Liisa Elorinne, Pekka Nousiainen, Kirsi-Margit Heikkinen-Jokilahti ja Arto Tolvanen  

 

  Hallituksessa jatkavia jäseniä ovat Katri Ryttyläinen-Korhonen, Johanna Heikka ja Juha Pelkonen.

.

 Säätiön hallituksen vuosikokous, jossa hallituksen jäsenet nimetään, pidetään huhtikuun aikana. Säätiön sääntöjen mukaan Itä-Savon kunnille, Itä-Suomen yliopistolle, Etelä-Savon kauppakamarin Savonlinnan kauppakamariosastolle, Savonlinnan Yrittäjät ry:lle ja Savonlinnan käsi- ja pienteollisuus ry:lle tulee varata tilaisuus tehdä esitys hallituksen jäsenistä."

 

 Esitykset pyydetään toimittamaan säätiön asiamiehelle, Hannu Kurjelle viimeistään 11.3.2022.

 

 Savonlinna kaupungin voimassa olevan hallintosäännön 3 luvun 3 § kaupunginhallitus muut asiat kohdan 20 mukaan kaupunginhallitus päättää henkilöesityksen tekemisestä tai henkilövalinnoista kaupungin ulkopuolisten yhteisöjen toimielimiin, milloin kaupungilla on yhteisön sääntöjen tai muiden sopimusten nojalla siihen oikeus.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus tekee esityksen Itä-Savon yliopistosäätiön hallitukseen erovuoroisten Pekka Nousiaisen ja Kirsi-Margit Heikkinen-Jokilahden tilalle valittavista jäsenistä.

 

Päätös Kaupunginhallitus esittää Itä-Savon yliopistosäätiön hallitukseen erovuoroisten tilalle valittavaksi Reima Härkösen ja Sanna Metsälän.

 

Tiedoksi Esitetyt

 Itä-Savon Yliopistosäätiö/Hannu Kurki