Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 80


Liite 2 Ptkliite A Kouluniementien piirustukset

 

Kouluniementien katusuunnitelman hyväksyminen ja urakka, määräraha-anomus vuodelle 2022

 

TL 29.03.2022 § 61 

 

 

 

Valmistelija infrapäällikkö Jani Ahokas, 044 417 4601

 

Selostus Punkaharjun koulun peruskorjauksen ja laajennuksen yhteydessä on tullut myös tarpeita tehdä muutoksia ja parannuksia Kouluniementien katuun.

 

 Kouluniementielle on suunniteltu koulun edustalle uudet liityntäpysäköintialueet ja kevyen liikenteen kulkuyhteyksiin on myös suunniteltu parannuksia. Katusuunnitelmat pöytäkirjaliitteenä A.

 

 Katuhankkeen yhteydessä uusitaan myös vesihuoltoverkostoa. Kadun saneeraustyön kokonaiskustannusarvio on 450.000 euroa, joka sisältää myös vesihuoltoverkoston uusimiseen liittyvät työt.

 

 Kustannukset jakautuvat kunnallisteknisten palveluiden ja Savonlinnan Veden osalta siten, että kunnallisteknisten palveluiden osuus on 250.000 euroa ja Savonlinnan Veden osuus 200.000 euroa.

 

 Katusuunnitelmat eivät olleet vielä vuoden 2021 lopulla siinä vaiheessa valmiit, että ne olisi ehditty hyväksyttämään teknisessä lautakunnassa ja lisäämään vuoden 2022 talousarvioon. Näin ollen kunnallisteknisiltä palveluilta kyseinen määrärahavaraus vuoden 2022 talousarviosta puuttuu. Hankkeen eteenpäin viemiseksi kunnallistekniset palvelut tarvitsevat Kouluniementien katu-urakkaan 250.000 euron suuruisen määrärahan.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy pöytäkirjaliitteen A mukaiset Kouluniementien katusuunnitelmamuutokset.
Lisäksi lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Kouluniementien katu-urakan toteuttamista varten myönnetään kunnallisteknisille palveluille 250.000 euron suuruinen määräraha vuodelle 2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Kunnallistekniset palvelut

 Savonlinnan Vesi

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

 

TL 26.04.2022 § 80  

479/10.03.01.01/2022  

 

 

Valmistelija taloussuunnittelija-vastaava pääkirjanpitäjä Tarja Miettinen, 044 417 5409

 

Selostus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 250.000 euron määrärahan kokouksessaan 11.4.2022 sillä edellytyksellä, että kate määrärahalle löytyy vuoden 2022 talousarvion teknisen toimen investointiosasta. Määrärahalle osoitetaan kate toimitilapalvelujen rakennuksista (kustannuspaikka 8804) hankkeelta 8880 Korjausvelkakohteet.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä esitetyn katemäärärahamuutoksen vuoden 2022 talousarvion investointiosaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Kunnallistekniset palvelut

Toimenpiteet Talouspalvelut