RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työpäällikön viran perustaminen ja aukijulistaminen
TL 26.04.2022 § 84
614/01.01.00.00/2022
Valmistelija tekninen johtajan Kari Tikkanen, 044 417 4611
Selostus Kaupunginjohtaja on myöntänyt työpäällikön viralle täyttöluvan, pöytäkirjaliitteenä A.
Työpäällikön virka on suunniteltu sijoitettavaksi teknisen toimialan kunnallisteknisiin palveluihin infrapäällikön alaisuuteen.
Virkatehtävät tulevat muodostumaan mm. infrarakentamisen uudis- ja saneerauskohteiden (kadut ja yleiset alueet) työmaiden johtamisesta, rakennuttamisesta ja valvonnasta. Tehtävässä edellytetään hyviä hallinnollisia ja sopimusteknisiä taitoja ja käytännön kokemusta yhdyskuntarakentamisen alalta.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on yhdyskuntatekniikan tai rakennustekniikan teknikon tai insinöörin (AMK) tutkinto.
Yritysvaikutusten arviointi
Viran perustaminen tulee lisäämään yhteistyötä paikallisten yrittäjien ja kaupungin välillä kunnallistekniikan rakennustöissä sekä varmistamaan loma-aikoina sujuvan luvituksen ja valvonnan yrittäjien toiminnan edellyttämissä hankkeissa.
Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari
Päätösehdotus Lautakunta päättää perustaa teknisen toimialan kunnallisteknisiin palveluihin työpäällikön viran ja julistaa viran haettavaksi.
Virka täytetään sopimuksen mukaan. Viran täytössä sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisten sopimuksen mukaisesti. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Henkilöstöhallinto
Toimenpiteet Tekninen toimiala/hallintopalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |