Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 70


 

Asemakaavaehdotus nähtäville; Kauppatori ja Matkustajasatama

 

TL 26.04.2022 § 70  

613/10.02.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen, pasi.heikkinen@savonlinna.fi

 044 417 4666

 

 

Selostus (Asian aiempi käsittely drno 316/51.512/2018)

Kauppatorin asemakaavoitus käynnistyi kaupunginhallituksen päätöksellä 6.8.2018 § 260.

Voimassa oleva asemakaava on osin vanhentunut eikä vastaa rakennettua tilannetta, eikä suunnitelmia, joita torin uudistamiseksi on laadittu. Olavinkatu on uudistettu Kauppatorille saakka ja työn jatkaminen vaatii asemakaavan tarkistamista.

Tavoitteena on parantaa liikenteellisesti keskeisen sekä kaupallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti tärkeän alueen viihtyisyyttä, toimivuutta, monikäyttöisyyttä ja esteettömyyttä sen arvot säilyttäen.

Tavoitteena on myös mm. liikenneturvallisuuden parantaminen ja liikenteen sujuvoittaminen ja torin asiakaspysäköinnin, huoltoajon ja jätehuollon kehittäminen.

Asemakaavaehdotus ja muu aineisto oli yleisesti nähtävillä 04.12.2020-15.01.2021. Ehdotuksesta saapuneet lausunnot ja muistutukset sekä niihin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä.

Asemakaavaehdotus, päivätty 14.09.2021, esiteltiin tekniselle lauta-kunnalle hyväksyttäväksi 21.09.2022 (§ 155).

Tekninen lautakunta päätti palauttaa asemakaavan uudelleen val-misteltavaksi.

Päätöksen jälkeen torikahviloiden siirtomahdollisuutta on selvitetty yhdessä torialueen kehittämishankkeessa mukana olevien tahojen kanssa. Kehittämishankkeen ohjausryhmän pöytäkirjaan 13.1.2022 kirjattiin seuraava lausunto tekniselle lautakunnalle: "Puhuimme Heikkisen Pasin kanssa torikahviloiden sijainnista ja totesimme, että kääntämällä kahvilarakennukset toisinpäin (Puistokadun suuntaisesti) saadaan kyselyssäkin kaivattua järvinäkymää enemmän auki. Terassit saa niin Haapasalmen kuin matkustajasataman puolelle. Tämä onnistuu nykyisen kaavaehdotukseen piirretyn rakennusalan mukaisesti."
Joten asemakaavaehdotusta ei ole muutettu torikahviloiden osalta.

Olavinkadun erkanemiskaistasta ja hotelli Seurahuoneen lähiympäristön liikennejärjestelyistä on teetetty selvitykset. Selvitykset ovat asemakaavaselostuksen liitteinä. Selvitysten perusteella voidaan todeta, että Olavinkadun erkanemiskaista ja hotelli Seurahuoneen edustan liikennejärjestelyt voidaan totteuttaa toimivalla tavalla niille asemakaavaehdotuksessa varatuilla alueilla. Joten näiltä osin asemakaavaehdotusta ei ole muutettu.

Satamapuistoon on lisätty alueen osa ravintolaterassia varten teknisen lautakunnan antaman ohjeistuksen mukaisesti.

Ravintolaterassin keskeisen sijainnin vuoksi kaava on syytä asettaa ehdotuksena uudelleen nähtäville.

Asemakaavan muutos on laadittu Savonlinnan kaupungin maankäyttö- ja kaavoituspalveluissa.

Asemakaavaehdotus (esityslistaliite A) selostus (esityslistaliite B) sekä selostuksen liitteet 1 ja 3-9 ovat nähtävänä kokouksessa ja luottamushenkilöiden extranetissa sekä ennen kokousta kaavoituspalveluissa.

Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen selostaa asiaa kokouksessa.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus  Tekninen lautakunta asettaa nähtäville esityslistaliitteenä A olevan 14.4.2022 päivätyn ehdotuksen asemakaavamuutokseksi Kauppatorin ja Matkustajasataman alueelle MRL 65 § ja MRA 27-28 § mukaisesti.

 

Käsittely: Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Asemakaavoitus