RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Itä-Suomen aluehallintovirastolle, uuden sillan rakentaminen Raikuunsalmeen Paasniementielle
RAKYL 26.01.2022 § 13
99/11.00.04/2022
Valmistelija Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, matti.rautiainen@savonlinna.fi,
puh. 044 417 4685
Selostus Paasniemen yksityistien tiekunta hakee vesilain mukaista lupaa olemassa olevan Paasniementien sillan uusimiseen. Silta sijaitsee Raikuunsalmessa Särkipukron ja Pistalanjärven välisellä alueella. Vanha puinen palkkisilta puretaan ja sen tilalle rakennetaan uusi betonielementtilaattasilta. Uuden sillan vapaa-aukko on 10 m ja hyödyllinen leveys 6 m. Silta rakennetaan penkereenvaraisesti niin sanottuna kuivatyönä, joten uomaan kohdistuu mahdollisimman vähän rakennustoimenpiteitä.
Sillan elementtirakentaminen kestää noin kaksi viikkoa. Rakentamisaika ajoitetaan siten, että vesistön pinta on mahdollisimman alhaalla. Silta sijoittuu Raikuun osakaskunnan hallinnoimalle vesialueelle RN:o 740-588-876-1 sekä rantautumisalueiden osalta kiinteistöjen RN:ot 740-588-3-2 ja 740-588-1-77 alueille. Osakaskunta sekä rantautumiskiinteistöjen omistajat ovat antaneet suostumukset vanhan sillan purkamistöille ja uuden sillan rakentamistöille alueillaan. Hakemukseen sisältyy pyyntö pysyvän käyttöoikeuden myöntämiseksi hanketta varten tarvittaviin alueisiin.
Hankealueella on voimassa Puruveden rantayleiskaava. Silta sijoittuu alueelle, joka on rantayleiskaavassa merkitty kulttuurihistoriallisesti tai historiallisesti arvokkaaksi alueeksi (K).
Hanketta koskeva kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 14.1.-21.2.2022 aluehallintovirastojen verkkosivuilla osoitteessa: https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/2064171
Ne joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), voivat tehdä muistutuksen asiasta. Muilla kuin asianosaisilla on tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Ohjeet muistutuksen tekemiseen Muistutuksesta tulee käydä ilmi seuraavat seikat:
- muistuttajan nimi, postiosoite, mahdollinen sähköpostiosoite ja puhelinnumero
- yllä mainittu hakijan ja asian nimi sekä diaarinumero ISAVI/7359/2021
- kiinteistön nimi ja kiinteistötunnus, jota muistutus koskee
- yksilöidyt vaatimukset sekä niiden perusteet
- muistuttajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei muistutusta toimiteta sähköisesti
- mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa muistutus sähköisesti muu selvitys asiamiehen toimivallasta.
Muistutus tai mielipide pyydetään toimittamaan, jollain seuraavista tavoista viimeistään 21.2.2022:
- sähköisen asioinnin kautta: avi.fi/sahkoiset-lomakkeet
- sähköpostina: kirjaamo.ita@avi.fi
- postitse: Itä-Suomen aluehallintovirasto, Ympäristöluvat, PL 2, 13035 AVI
Tieto päätöksen antamisesta (päätöksen tiedoksiantokuulutus) tullaan lähettämään sähköpostitse niille muistuttajille / mielipiteen esittäneille, jotka ovat asioineet sähköisesti.
-------------
Savonlinnan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta päätti antaa hakemuksesta 20.1.2021 § 13 Itä-Suomen aluehallintovirastolle kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena seuraavan lausunnon:
Hankkeella ei saa vaarantaa niitä alueen kulttuurihistoriallisia arvoja, jotka Puruveden rantayleiskaavassa on huomioitu.
Mahdollisesti alapuolisen vesistön veden laatua työn aikana heikentävät ja ympäristölle mahdollisesti häiriötä aiheuttavat sillan purku- ja rakennustyöt vesialueella tulee tehdä vesistön vilkkaimman virkistyskäyttöajan ulkopuolella 1.10. - 30.4. Hienojakoisia kaivumassoja ei tule sallia läjitettäväksi vesistöön eikä rannan välittömään läheisyyteen keskiylivedenkorkeuden alapuolelle.
Rakentamiseen on käytettävä tarkoitukseen sopivia puhtaita maa-aineksia. Töiden valmistuttua hankealue on maisemoitava kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön sopivalla tavalla. Rantapenkereet on suojattava vedenkorkeuden vaihtelujen, aallokon ja jään kulutusta vastaan tarpeen ja vanhoihin suojausrakenteisiin sopeutuvalla tavalla.
Purettavan sillan purkujätteet on käsiteltävä ja toimitettava asianmukaisesti lajiteltuna jätteenkeräykseen jätelain ja Savonlinnan alueellisen jätelautakunnan jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla. Muiden purkujätteiden kuin puhtaan kiviainesten vesistöön läjittäminen on kielletty.
Hankkeen vaikutuksia vesistössä on tarkkailtava vähintään aistinvaraisesti ja tarvittaessa vesinäytteenotolla. Mikäli purku- ja rakentamistöistä aiheutuu vähäistä suurempaa samentumishaittaa, on ryhdyttävä tarpeen vaatimiin toimenpiteisiin työtapojen muuttamiseksi sellaisiksi, että lisäsamentuminen voidaan ennalta ehkäistä ja / tai suojarakenteiden rakentamiseksi samentumishaitan leviämisen estämiseksi. Luvan saaja on korvausvastuussa töistä ulkopuolisille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista ja haitoista.
Siltarakenteet on pidettävä luvan mukaisessa kunnossa.
Töiden aloittamisesta ja hankkeen valmistumisesta on ilmoitettava Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
-------------
Lupahakemusta on täydennetty seuraavilla asiakirjoilla:
- täydennyspyyntö DNro ISAVI/7359/2021, Paasniementien silta
- siltapaikan vaatima vesialue, Paasniementien silta
- täydennyspyyntö AVI, Paasniemen tiekunta
- lausunto Paasniementien silta, vesiluvan tarpeellisuus
- siltahankkeen käyttöoikeusalueet ja -kiinteistöt
- asemapiirros, Paasniemen siltapaikka, www-julkaisu
- kartat, kaavat, www-julkaisu
- sillan rakennussuunnitelmaselostus, Paasniementien silta, www-julkaisu
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, matti.rautiainen@savonlinna.fi,
puh. 044 417 4685
Päätösehdotus Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena rakennus- ja ympäristölautakunta päättää uudistaa hakemuksesta Itä-Suomen aluehallintovirastolle edellä selostusosassa ilmenevän 20.1.2021 §:ssä 13 antamansa lausunnon.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Toimenpiteet Itä-Suomen aluehallintovirasto, kirjaamo.ita@avi.fi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |