Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 113


 

Savonlinnan kaupungin kannanotto Vaalijalan kuntayhtymän jakautumiseen sote-uudistuksen johdosta ja uuden kuntayhtymän perustamiseen

 

SL 17.02.2022 § 44 

 

 

 

Valmistelija Koulusuunnittelija Merja Leppänen, p. 044 417 4201

 

Selostus Pieksämäen kaupunki on esittänyt seuraavan toimenpidepyynnön Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnille ja Sateenkaaren koulun palveluita käyttäville kunnille:

Kuntayhtymän jakautuminen ja uuden kuntayhtymän perustamissopimuksen hyväksyminen ovat kuntalain mukaisesti jäsenkuntien päätettäviä asioita. Tämän vuoksi Pieksämäen kaupunki toimii asian alullepanija ja saattaa yhteisesti jäsenkuntien harkittavaksi ja päätettäväksi alla tarkemmin kuvattuja toimenpiteitä.

Pieksämäen kaupunki pyytää Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkuntia ja Sateenkaaren koulun käyttäjäkuntia perehtymään kokousmateriaalina oleviin asiakirjoihin, sekä esittämään Pieksämäen kaupungille 28.2.2022 mennessä kunnan alustavan näkemyksen siitä, onko sillä halukkuutta liittyä perustettavan uuden kuntayhtymän jäsenkunnaksi. Lisäksi pyydetään kunnan kommentit alla kuvattuun asian taustaan sekä kokousmateriaalina oleviin luonnosasiakirjoihin, joilla sote-lainsäädännön asettamat vaatimukset voidaan täyttää.

Pieksämäen kaupunki yhteistyössä Vaalijalan kuntayhtymän kanssa tulee tekemään asiakirjoihin tarvittavat muutokset 15.3.2022 mennessä jäsenkuntien kommenttien perusteella, jonka jälkeen Pieksämäen kaupunki toimittaa muokatut asiakirjaluonnokset jäsenkunnille. Tämän jälkeen Pieksämäen kaupunki pyytää jäsenkuntia käsittelemään uuden kuntayhtymän perussopimuksen sekä Vaalijalan kuntayhtymän jakautumissopimuksen toimivaltaisissa toimielimissään viimeistään 30.4.2022 mennessä, sekä toimittamaan viipymättä tiedon jäsenkuntien päätöksistä.

Edelleen jäsenkuntia pyydetään erikseen ilmoittamaan Pieksämäen kaupungille, kun jäsenkunnan ko. asioita koskevat toimielimen päätökset ovat saavuttaneet lainvoiman ja/tai, mikäli päätöksistä on valitettu.

Järjestelystä ja toiminnan siirrosta uuteen kuntayhtymään ei seuraa välittömiä taloudellisia vaikutuksia Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnille, koska hyvinvointialueuudistuksessa Vaalijalan kuntayhtymän toiminta siirtyy varoineen ja velkoineen hyvinvointialueelle.

Uuteen kuntayhtymään voi liittyä myös muita kuin Vaalijalan jäsenkuntia ja kaikkien jäsenkuntien ei tarvitse kuntayhtymään liittyä. Kuntayhtymä tarjoaa palveluja jäsenkuntiensa lisäksi myös muille kunnille sovittavin hinnoin.

Perussopimusluonnos lähtee siitä, että kuntayhtymässä on vain yhtymähallitus. Kuntalain mukaan silloin jäsenkunnat päättävät hallituksen jäsenten valinnasta, tarkastuslautakunnan jäsenten valinnasta ja vastuuvapaudesta tilivelvollisille yhtäpitävin päätöksin.

Muu yleishallinnollinen päätöksenteko kuuluu hallitukselle. Hallituksen koko määräytyy jäsenkuntien lukumäärän mukaan. Uuden kuntayhtymän kunnilta kannettava peruspääoma tulee olemaan pieni, esimerkiksi 1000 euroa per jäsenkunta.
 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Tässä vaiheessa sivistyslautakunta puoltaa ja esittää Savonlinnan kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle Savonlinnan kaupungin liittymistä uuden kuntayhtymän jäseneksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösesityksen.

 

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus / kaupunginvaltuusto

 

KH 28.03.2022 § 113  

307/00.01.00.04/2022  

 

 

Valmistelija Koulusuunnittelija Merja Leppänen, p. 044 417 4201

 

Selostus Sivistyslautakunnan 17.2.2022 § 44 selostus- ja päätösosan mukaisesti.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että Savonlinnan kaupungilla ei ole halukkuutta olla perustamassa uutta kuntayhtymää, mutta on kiinnostunut hankintalain puitteissa ostamaan sen palveluja.

 

Käsittely Katri Ihalainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (HallL 28 § 1. mom. k. 5)

 

 Olli-Pekka Kristiansson teki esittelijän esityksestä poikkeavan Anja Backmanin kannattaman muutosesityksen:"Savonlinnan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle Savonlinnan kaupungin liittymistä uuden kuntayhtymän jäseneksi."

 

 Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys oli asiasta äänestettävä.

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esityksen puolesta annettiin 4  jaa-ääntä  (Koskela Jouni, Kukkonen Juha, Laamanen Kirsti, Suomalainen Tuukka) ja Olli-Pekka Kristianssonin esityksen puolesta 6 ei-ääntä (Backman Anja, Kristiansson Olli-Pekka, Metsälä Sanna, Mikkonen Anna-Kristiina, Peitsaro Panu, Silvasti Jorma).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Olli-Pekka Kristianssonin esityksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto