Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 30


 

Markkinointitavaraa nuorisovaltuustolle

 

NV 28.03.2022 § 30  

515/07.02.02.00/2022  

 

 

Selostus Savonlinnan nuorisovaltuusto kaipaa pientä markkinointitavaraa omalla logollaan tapahtumiin, joita järjestää ja joihin osallistuu omalla pisteellä. Esimerkiksi karkit, lyijykynät ja tarrat houkuttelevat nuoria vierailemaan nuorisovaltuuston pisteellä, ja markkinointitavaroista nuorisovaltuuston logo jää nuorten mieleen. Koska tarjouspyyntöihin ei ole vielä kuulunut vastausta, päätti työvaliokunta, että budjetti päätetään vasta nuorisovaltuuston kokouksessa.

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto päättää, että se varaa budjetistaan kokouksessa päätettävän summan markkinointitavaran hankkimista varten tarjouspyyntöjen pohjalta.

 

Käsittely Nuorisovaltuuston ohjaaja Janna Uskali ei ole saanut vastauksia tarjouspyyntöihinsä. Budjetti olisi silti hyvä varata, jotta mahdolliset hankinnat voidaan toteuttaa nopealla aikataululla. Markkinointitavaraksi ehdotetaan lyijykyniä, tarroja, karkkia ja haalarimerkkejä. Näin ohjaaja Janna Uskali osaa laittaa tarjouspyynnöt oikeista tuotteista.

 

 

Päätös Nuorisovaltuusto päättää varata budjetistaan 150€ markkinointitavaran hankkimista varten. Hankittavia markkinointituotteita ovat lyijykynät, tarrat, karkit ja mahdollisesti haalarimerkit.

 

 

Tiedoksi Taloushallinto