Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 108


 

Asemakaavaehdotus nähtäville; Kaivertamontie

 

TL 14.06.2022 § 108  

148/10.02.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Kaavasuunnittelija Satu Pannila, satu.pannila@savonlinna.fi, 044 4174660

 

Selostus (Asian aiempi käsittely drno 376/51.512/2020)

 

 Kaavatyö on käynnistetty 26.8.2020 § 11 kaavoituspäällikön päätöksellä, ja samalla on hyväksytty kaavoitussopimus. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 17.3.2021 § 135 kaavoituskatsauksen, jonka yhteydessä on tiedotettu vireillä olevista kaavahankkeista.

 

 Asemakaava-alue sijaitsee Savonlinnan taajama-alueen ulkopuolella, seitsemän kilometriä Kauppatorilta länteen, Aholahden 25. kaupunginosassa.

 

 Aluetta rajaa etelässä Pistolekorsintie, lännessä Saharannantien teollisuusalue ja pohjoisessa Hölkinlahti. Kaava-alueen laajuus on noin 7 ha. Kaivertamontien varrella, tien länsipuolella on olemassa olevaa teollisuustoimintaa ja varastorakennuksia. Muutoin alue on talousmetsää.

 

 Kunnallistekniset palvelut varasi 100 000 euroa Kaivertamontien päällystämistä varten vuodelle 2022. Asemakaavan puuttumisen johdosta hanketta ei ollut mahdollista kilpailuttaa. Todennäköisesti hankkeelle varattu määräraha ei tule kattamaan koko urakkaa.

 

 Savonlinnan Vesi on saneeraamassa Kaivertamontien infraa vuonna 2023. Kaivertamontien katu- ja kunnallistekniikka on kustannustehokkainta toteuttaa samanaikaisesti. Näin ollen Kaivertamontietä koskevat hankkeet tullaan toteuttamaan aikaisintaan vuonna 2023.

 

 Asemakaavaluonnos, selostus ja muu valmisteluaineisto olivat yleisesti nähtävillä 8.2. - 10.3.2022.

 

 Asemakaavaluonnoksesta saapui neljä lausuntoa ja yksi mielipide. Saapuneet lausunnot ja mielipide ja niihin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä.

 

 Kaavaluonnosta on korjattu saatu palaute huomioiden kaavaehdotukseksi. Muutokset on esitetty asemakaavaselostuksessa kohdassa 3.3.

 

 Asemakaava on laadittu Savonlinnan kaupungin maankäyttö- ja kaavoituspalveluissa.

 

 Asemakaavaehdotus, esityslistaliite A, selostus, esityslistaliite B, sekä selostuksen liitteet (esityslistaliitteet 1-4) ovat nähtävänä kokouksessa sekä ennen kokousta kaavoituspalveluissa.

 

 Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen on kutsuttu kokoukseen selostamaan asiaa.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asemakaavan tavoitteena on parantaa alueella toimivien yritysten liiketoimintaedellytyksiä, ja tarjota kaavalliset mahdollisuudet yritystoiminnan ja teollisuuden tilojen rakentamiselle kaupungin länsipuolelle. Rakennettavan kunnallistekniikan myötä asemakaava-alueen liikenneturvallisuus, ympäristökuormitus- ja riskit vähenevät merkittävästi.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta asettaa nähtäville esityslistaliitteenä A olevan, 7.6.2022 päivätyn ehdotuksen asemakaavaksi Kaivertamontille MRL 65 §:n ja MRA 27-28 §:n mukaisesti.

 

Käsittely Asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. 

 

Toimenpiteet Kaavoituspalvelut