Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 174


 

Talousjohtajan viran täyttäminen

 

KH 11.04.2022 § 136 

 

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Susanna Laine, susanna.laine@savonlinna.fi puh: 044 417 4060

 

Selostus Kaupunginhallitus on 28.2.2022 § 72 kohdalla päättänyt julistaa talousjohtajan viran uudelleen haettavaksi 18.3.2022 klo 12.00 mennessä. Päätöksen mukaan virka täytetään 1.4.2022 alkaen. Aiemmin virkaa hakeneiden hakemuksia ei oteta huomioon. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

 Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja hakijoilta odotetaan vahvaa osaamista taloudesta ja rahoituksesta sekä johtamistehtävistä.

 

 Virka on ollut julkisesti haettavana 1.3.-18.3.2022 välisellä ajalla kaupungin yleisessä tietoverkossa, Kuntarekry.fi -sivuilla sekä Te-palveluiden sivuilla. Virkaan tuli määräaikaan mennnessä yhteensä 8 hakemusta, joista 7 täytti virassa edellytetyn koulutuskelpoisuuden. Haastatteluryhmä, josta kaupunginhallitus päätti 15.11.2021 §:n 474 kohdalla, valitsi hakemusasiakirjojen perusteella haastatteluun kolme hakijaa. Haastattelujen perusteella kaikki kolme valittiin myös soveltuvuusarviointiin.

 

 Talousjohtajan viran koulutuskelpoisuusvaatimuksena olevan ylemmän korkeakoulututkinnon täyttävät kaikki haastatteluryhmän soveltuvuusarviointiin valitsemat hakijat.

 

 Kauppatieteiden maisteri Tuula Ahvosella on viran menestyksellisessä hoitamisessa odotettua vahvaa, merkittävää osaamista taloudesta ja rahoituksesta, kuten myös aiempaa kokemusta johtamistehtävistä. Näiden lisäksi hänellä on hyvät taidot, kyvyt ja aikaisempi kokemus talouden eri toimintojen sekä sisäisen laskentatoimen osalta.

 

 Yhteenveto, josta ilmenee hakijoiden koulutus ja työkokemus on kokousmateriaalina. Tarvittaessa hakijoiden hakemusasiakirjat esitellään kokouksessa. Salassa pidettävät soveltuvuusarvioinnin tulokset esitellään kokouksessa.

 

 Virkaa täytettäessä otetaan huomioon tasa-arvolain ja kunnallisen viranhaltijalain säädökset sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

 

 Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 9 luvun 63 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee keskushallinnon osalta tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus suorittaa talousjohtajan viran vaalin.

 Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun tulee esittää kaupunginhallitukselle virkavaalin vahvistamista varten hyväksyttävä todistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaamisesta uhalla, että valinta muutoin raukeaa.

 

 Kaupunginhallitus valitsee talousjohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Tuula Ahvosen, joka hakemusasiakirjoista, haastatteluista ja soveltuvuusarvioinneista saadun tiedon perusteella täyttää parhaiten viran kelpoisuusvaatimukset ja muut viranhoidon edellytykset.

 

 Hänen kieltäytymisensä varalle 1. varasijalle valitaan kauppatieteiden maisteri Maija Penttilä ja 2. varasijalle kauppatieteiden maisteri Juha Savela

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Henkilöstöhallinto

Tiedoksi Valittu

 Muut hakijat

 

KH 09.05.2022 § 174  

3/01.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Susanna Laine, susanna.laine@savonlinna.fi puh: 044 417 4060

 

Selostus Kaupunginhallitus on päättänyt valita 11.4.2022 §:n 136 kohdalla talousjohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Tuula Ahvosen. Päätöksen mukaan virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun tulee esittää kaupunginhallitukselle virkavaalin vahvistamista varten hyväksyttävä todistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaamisesta uhalla, että valinta muutoin raukeaa.

 

 Tuula Ahvonen on 4.5.2022 päivätyssä viestissään ilmoittanut ottavansa Savonlinnan kaupungin talousjohtajan viran vastaan. Hän on toimittanut 4.5.2022 hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.

 

 Hallintosäännön 9 luvun 63 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee keskushallinnon osalta ja lautakunnat toimi-alansa osalta tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa talousjohtajan virkavaalin, koska Tuula Ahvonen on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan. Kaupunginhallitus päättää ottaa talousjohtajan virkaan kauppatieteiden maisteri Tuula Ahvosen toistaiseksi voimassa olevana. Viranhoitovelvollisuuksiin kuuluu toimiminen kaupungin talous- ja henkilöstöhallinnosta vastaavan keskushallinnon vastuualueen esimiehenä ja muut hallintosäännön mukaiset tehtävät. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.