Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 209


Liite 23 Liite A: TA-muutokset kh 6.6.2022

 

Talousarviomuutokset sivistystoimi ja elinkeinotoimi

 

KH 06.06.2022 § 209  

9/02.02.00.01/2022  

 

 

Valmistelija talouspäällikkö, vs. talousjohtaja Outi Ollila, outi.ollila@savonlinna.fi

 

Selostus Talousarvion täytäntöönpano-ohjeistuksen mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.

 

 Pöytäkirjaliitteenä A on yhteenveto eri hallintokuntien esittämistä käyttötalouden talousarviomuutoksista vuodelle 2022. Elinkeinojaoston kokouksessa 17.5.2022 § 71:ssa on päätetty myöntää kumppanuuspöydille lisämäärärahaa 10 000 euroa edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy käyttösuunnitelman muutoksen. Kate siihen osoitetaan kustannuspaikalta 1400 Kehittämistoimenpiteiden mahdollistaminen.

 

 Sivistyslautakunnan kokouksessa 19.5.2022 § 95:ssä esitetään 10 030 euron lisämäärärahan myöntämistä Savonlinnan Jäähalli Oy:n vuoden 2022 vastikkeen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi. Hinnankorotukselle ei ole osoittaa katetta sivistystoimen talousarviossa. Sivistyslautakunnan kokouksessa 19.5.2022 § 101:ssä esitetään vuodelle 2022 lukioiden opinto-ohjauksen lisäresurssiin 30 000 euron lisämäärärahaa 1.8.2022 alkaen. Siihen ei ole osoittaa katetta.  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Janne Laine 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää esityslistaliiteen A mukaiset talousarviomuutokset vuodelle 2022 kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Esteellisenä kokouksesta poistui Anja Backman (HallL 28 § 1. mom. k. 5). Varajäsen Aila Makkonen saapui kokoukseen klo 17.50-18.02 tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

 Jorma Silvasti teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan Anna-Kristiina Mikkosen ja Sanna Metsälän kannattaman muutosesityksen:

 "Esitän, että lisämääräraha-asiaa 211§, ei palauteta uudelleenvalmisteltavaksi, vaan että kaupunginhallitus osoittaa sivistyslautakunnalle sen esittämän lisämäärärahan 25.000€ Talvisalon kentän keinonurmi-hankkeelle 8323 vuodelle 2022.

 Kate esitykseeni otetaan korjausvelkamäärärahoista. ja se viedään seuraavaan kaupunginvaltuuston kokoukseen 13.6.22.

 Perusteluna muutosesitykselleni totean, että Talvisalon kenttä on erittäin kovalla käytöllä keväästä pitkälle syksyyn, koska junioriharrastajia on paljon ja kentän kunnostus on sen asianmukaista jatkokäyttöä ajatellen välttämätöntä, samalla hankkeelle osoitettu lisämääräraha turvaa keinonurmi-maton vaihdon toteutumisen sille suunnitellussa aikataulussa."

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Jorma Silvastin esityksen.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto