Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.06.2022/Pykälä 238


 

Savonlinnan muuttoliikkeen tilannekatsaus 5/2022

 

KH 27.06.2022 § 238  

878/04.03.00/2022  

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savonlinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Savonlinna saavutti vuonna 2021 suurimman muuttovoittonsa koko 2000-luvulla. Suurin nettomuuttovoitto kohdistui 0-59-vuotiaisiin ollen +183 henkilöä. Koko nettomuuttovoitto oli Savonlinnassa +216 henkilöä.

 

 Esimerkiksi 25-29-vuotiaissa nettomuuttovoitto oli +34 ja 0-14- vuotiaissa +35 henkilöä. Yli 75-vuotiaissa muuttovoitto oli vain +3 henkilöä. Savonlinnaan muutettiin eniten Helsingistä ja muista pääkaupunkiseudun kunnista sekä Joensuusta ja Lappeenrannasta.

 

 Savonlinna menetti vuosina 2017-2019 muuttotappiona -1 374 henkilöä, johtuen opettajakoulutuksen siirtymisestä Joensuuhun. Vuonna 2020 muuttoliike kääntyi positiiviseksi, jolloin kokonaisnettomuutto oli plussalla 14 henkilöä. Koko Etelä-Savon osalta kokonaisnettomuutto oli -405 henkilöä vuonna 2020.

 

 Viime vuonna Savonlinna pääsi reilusti muuttovoittoiseksi kunnaksi, kokonaisnettomuutto oli voitollinen +216 henkilöä. Savonlinnan nousi kolmenkymmenen eniten muuttovoittoa saaneen kunnan joukkoon. Nämä muut muuttovoittokunnat ovat yliopistokaupunkeja ja niiden kehyskuntia. Lisäksi eniten muuttovoittoa saaneiden kuntien joukossa on Seinäjoki ja Savonlinna. Koko Etelä-Savon osalta muuttovoittoa oli viime vuonna +240 henkilöä. Mikkelissä oli muuttotappiota -124 henkilöä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedoksi

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.