Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 29


 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2021 arviointikertomuksen laatiminen

 

TARLA 27.04.2022 § 29  

64/00.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja Päivi Matilainen, paivi.matilainen@savonlinna.fi, p. 050 407 2571

 

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 40 §:n mukaan lautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna.

 

Tarkastuslautakunnan käytännön arviointityö muodostuu mm. kaupungin

organisaatioon ja sääntöihin tutustumisesta, arviointisuunnitelman laatimisesta, arviointimenetelmän valitsemisesta, viranhaltijoiden kuulemisista kokouksissa, esityslistoihin ja pöytäkirjoihin tutustumisesta. Ensisijaisesti arviointi suoritetaan arvioitavan vuoden tilinpäätöksen ja siihen liittyvän toimintakertomuksen perusteella.

 

Arviointisuunnitelma toimintakaudelle 2021 - 2024 ja työohjelma vuodelle 2021 on hyväksytty 21.10.2021 § 91.

 

Tarkastuslautakunta on vuoden 2021 arviointia varten kuullut kokouksissaan mm. kaupunginjohtajaa, johtavia viranhaltijoita, pääluottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Vuotta 2021 koskevat havainnot ja johtopäätökset on kirjattu arviointikertomusrunkoon sen mukaan kun niitä on vuoden aikana tehty.

 

Esittelijä Sisäinen tarkastaja Matilainen Päivi

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laatimisen ja käy keskustelun toiminta- ja työskentelytavoista.

 

Päätös Esitys hyväksyttiin.