Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueellinen jätelautakunta
Pöytäkirja 20.09.2022/Pykälä 20


Ptkliite A. Luonnos jätetaksaksi 1.1.2023 alkaen

 

Luonnos jätetaksaksi 1.1.2023 alkaen

 

JLTK 20.09.2022 § 20  

1102/11.01.06.02/2022  

 

 

Valmistelija jätehuoltoinsinööri Pirkko Räikkönen, pirkko.raikkonen@savonlinna.fi, 044 417 4612

 

Selostus Jätelain 78 §:n mukaisesti kunnan on perittävä järjestämästään jätehuollosta jätemaksua, jolla katetaan sille jätehuoltotehtävän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset täysimääräisenä mm. jätteiden kuljetus, käsittely ja hyötykäyttö, neuvonta ja tiedotus sekä jätehuollon kehittäminen.

 

 Kuntaliiton ohjeistuksen ja jätelain 78 §:n mukaan jätetaksan mukaisten jätemaksujen kertymän on katettava jäteyhtiön kustannukset jätelain mukaisen kunnan vastuulla olevan yhdyskuntajätehuollon hoitamisesta. Jätelautakunta voi jätelain puitteissa itsenäisesti määrätä maksupolitiikan ja perittävien maksujen nimikkeet, kohteet ja suuruuden. Lautakunta ei voi hyväksyä taksaa, jolla ei katettaisi yhtiön toimintaa jätelain, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen nojalla. Kuntien yhteisen lautakuntasopimuksen nojalla jätelautakunnan kulut on katettava jätehuollon asiakasmaksuilla.

 

 Jätemaksuilla katetaan Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy:n tuottamien yhteisten palveluiden, kuten aluekeräysverkoston ylläpito, vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely sekä jäteneuvonnan kustannukset.

 

 Perusmaksun jätelautakuntaosalla katetaan alueellisen jätelautakunnan toiminnan aiheuttamat kustannukset. Jätehuollon viranomaistehtävien kustannukset kuuluvat tähän osaan perusmaksua. Vuoden 2023 osalta jätelautakunnan talousarvio on valmisteluvaiheessa, eikä sitä ole vahvistettu vastuukunnan valtuustossa. Viranomaistehtävien hoitamisen kustannukset tarkentuvat syksyn 2022 aikana ja voivat vaikuttaa perusmaksun suuruuteen jätelainsäädännön muutosten toimeenpanon vuoksi.

 

 Jätelain muuttamisesta annetun lain (714/2021) nojalla bio- ja pakkausjätteiden kuljetukset alkavat kunnan kilpailuttamina jätelautakunnan toimialueella heinäkuussa 2023. Tämä edellyttää jätetaksan laajaa uudistamista.

 

Jätelautakunnan käsittelyssä on nyt luonnos jätetaksaksi 1.1.2023 alkaen (pöytäkirjaliite A). Taksaluonnoksessa kunnan jätehuollon perus- ja aluekeräysmaksut, jäteasemien asukkaille suunnattujen palveluiden maksut, jätekeskuksen vastaanotto- ja käsittelymaksut, Savonlinnan Seudun Jätehuollon kilpailuttaman kiinteistöittäisen bio- ja pakkausjätteen erilliskeräyksen tyhjennysmaksut sekä maksut lisäpalveluista on yhdistetty samaan dokumenttiin. Luonnosvaiheessa taksaan on sisällytetty yleisiä asioita taksasta ja maksuista, jätemaksujen laskutuksesta ja määräämisestä sekä jätelain mukaisen muistutuksen tekemisestä. Laskelmat eri jätehuoltopalvelujen kustannuksista on tehty kunnallisessa jäteyhtiössä. Laskelmat perustuvat sekä yhtiön itse toteuttamien että sen kilpailuttamien palvelujen kustannuksiin. Taksa on valmisteltu näiden laskelmien pohjalta jätelautakunnan viranhaltijoiden toimesta. Valmistelussa on tehty tiivistä yhteistyötä viranhaltijoiden ja jäteyhtiön kesken.

 

 

Kuntalaisille ja muille, joihin asia voi vaikuttaa, varataan hallintolain 41 §:n mukaiset vaikutusmahdollisuudet taksaan. Tarpeellisten muutosten jälkeen 1.1.2023 voimaan tuleva taksa tuodaan hyväksyttäväksi jätelautakuntaan.

 

Esittelijä Jätehuoltoinsinööri Räikkönen Pirkko

 

Päätösehdotus Jätelautakunta päättää asettaa jätetaksaluonnoksen yleisesti nähtäville. Lautakunta varaa kuntalaisille ja niille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus, mahdollisuuden esittää mielipiteensä asiasta. Lisäksi jätelautakunta varaa alueen toimialueen kunnille ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tilaisuuden lausunnon antamiseen taksaluonnoksesta.
Jätetaksaluonnos sekä kuulutus asian vireillä olosta ja vaikuttamismahdollisuuksista pidetään nähtävillä Savonlinnan kaupungin verkkosivuilla 26.9.-31.10.2022. Tieto kuulutuksesta lähetetään lisäksi sähköisesti kaikkiin jätelautakunnan toimialueen kuntiin, jotta kunnat voivat julkaista ne omilla verkkosivuillaan. Asiasta ilmoitetaan lisäksi kuulutuksella paikallislehdissä.
Nähtävillä olon ja kuulemisen jälkeen jätetaksaan tehdään tarvittaessa muutoksia ja se tuodaan jätelautakunnalle päätettäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Toimenpiteet Jätehuoltoinsinööri