Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2023/Pykälä 7


 

Tilintarkastajan tarkastusraportti

 

TARLA 26.01.2023 § 7  

2/00.03.00.02/2022  

 

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja Päivi Matilainen, paivi.matilainen@savonlinna.fi, p. 050 407 2571

 

 

Selostus Savonlinnan kaupungin ja KPMG Julkistarkastus Oy:n välisen tilintarkastuspalvelujen 8.1.2020 päivätyn hankintasopimuksen mukaan

 tilintarkastaja raportoi tarkastussuunnitelmansa toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle tilintarkastuskertomuksen lisäksi vuosittain vähintään kaksi kirjallista varsinaista tilintarkastusraporttia.

 

 Tilintarkastaja Elina Hämäläinen antaa tilintarkastukseen perustuvan ensimmäisen vuotta 2022 koskevan tilintarkastusraportin tarkastuslautakunnalle. Kokouksessa kuullaan tilintarkastaja Elina Hämäläisen selostus raportin sisällöstä.

 

 

Esittelijä Sisäinen tarkastaja Matilainen Päivi

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tilintarkastuksen perusteella laaditun raportin ja annetun selvityksen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.