Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 22


 

Kauppalinna

 

TL 24.01.2023 § 19 

 

 

 

Selostus Kauppalinnan kiinteistöstä järjestetään huutokauppa. Lautakunta päätti yksimielisesti ottaa asian käsiteltäväksi. Käydyn keskustelun jälkeen lautakunta päätyi yksimielisesti seuraavaan päätösesitykseen.

 

Esittelijä  

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle päätettäväksi osallistuuko Savonlinnan kaupunki Kauppalinnan huutokauppaan.  Koska huutokauppa saatetaan järjestää ennen valtuuston käsittelyä, ja jos kaupunginhallitus päättää, että kaupunki osallistuu huutokauppaan niin kaupunginhallitus antaa tekniselle toimialalle oikeuden osallistua huutokauppaan käytettävissä olevien maanhankintamäärärahojen puitteissa

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus / kaupunginvaltuusto

 

 

 

KH 06.02.2023 § 22  

113/10.03.02.04/2023  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen¨

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Teknisen lautakunnan 24.1.2023 § 19 tekemää päätöstä tulee arvioida hallintolaissa säädettyjen päätöksentekoa koskevien perusvaatimusten ja riittävän valmistelun kannalta.

 

 Viranomaisella on hallintolain 31 §:n perusteella hallintoasian selvittämisvelvollisuus. Säännöksen mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset.

 

 Viime kädessä kaupunginhallituksen tulisi kuntalain 39 §:n 2 kohdan perusteella valmistella kaupunginvaltuuston päätettäväksi tulevat asiat. Jotta kaupunginhallitus voisi täyttää tämän velvoitteen asianmukaisesti, kaupunhallitus katsoo, että asiantuntijalautakunnan tulisi omassa esityksessään valmistella asiaa riittävästi. Edelleen hallintolain 44 §:n ja 45 §:n vaatimus perustelujen sisällyttämisestä päätökseen edellyttävät lähtökohtaisesti päätökseltä riittävää valmistelua ja tämän valmistelun johtopäätösten kirjaamista päätökseen. 

 

 Tekninen lautakunta on päätöksensä selostuskohdassa perustellut päätöstään ainoastaan toteamalla sen, että Kauppalinnan kiinteistöstä järjestetään huutokauppa ja kuvaillut yksimielistä päätöstään.

 

 Lainsäätämiseen (31 §) johtaneen hallituksen esityksen mukaan (HE:72/2002 vp, 31 §:n yksityiskohtaiset perustelut) säännöksen keskeinen tavoite on korostaa virallisperiaatetta. Hallintoasioissa noudatettavan virallisperiaatteen keskeinen sisältö tarkoittaa sitä, että viranomaisen edellytetään huolehtivan siitä, että asia tulee selvitetyksi ennen päätöksentekoa. Selvityksen riittävyyden keskeinen mittapuu on asian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen informaatio (Mäenpää: Hallinto-oikeus, s. 444-445, 2018).

 

 Kaupunginhallitus katsoo, että tämän asian kannalta merkityksellistä informaatiota ovat seuraavat seikat:

 

  1. Tarkemmat huutokauppaa koskevat tiedot; järjestäjää koskevat tiedot, kauppapaikka;
  2. Tiedossa olevat huutokauppaehdot tai tieto siitä, että ehdot selviävät myöhemmin;
  3. Selvitys huutokaupan kohteena olevasta Kauppalinnan kiinteistön yksilöintitiedoista (kiinteistötunnus ja osoite) ja tieto siitä, onko huutokaupan kohteena oleva kiinteistö asemakaavatontti;
  4. Selvitys kiinteistön arvioidusta hankintakustannuksesta huutokaupassa tai lautakunnan käsitys enimmäishintaa koskevasta arviosta sekä mahdollisesta muusta kiinteistön jatkokäyttöön liittyvästä kustannusarviosta
  5. Kohdan 4 selvityksessä lautakuntaa pyydetään jakamaan mahdollinen talousarviomuutoksena käsiteltävä määrärahaesitys investointiosaan ja käyttötalousosaan sen mukaisesti kuin asia edellyttää
  6. Vielä lautakuntaa kehotaan päätöksessään tekemään asianmukaisen riskiarvionnin kiinteistön hankinnan vaikutuksista kaupungin talouteen tai toimintaan

 

 Edelleen teknistä lautakuntaa pyydetään uudelleen valmistelussa hallintolain 6 §:n ja 45 §:n oikeusohjeiden valossa selvittämään tarkemmin perusteita kiinteistökaupalle.

 

 Hallintolain 6 §:ssä säädetään hallinnon oikeusperiaatteista, joita päätöksenteossa tulee aina arvioida. Hallintolain 6 §:ssä säädetään muun muassa siitä, että viranomainen voi käyttää toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Näitä periaatteita arvioidaan päätöksen perusteluiden valossa. Hallintolain 45 §:n oikeusohjeesta seuraa, että perustelut tulee kirjata hallintolain 45 §:n mukaan päätökseen. 

 

 Edellisessä kappaleessa esitetyin perustein, kaupunginhallitus kehottaa teknistä lautakuntaa ottamaan esityksessään kantaa kiinteistökauppaa koskevan päätöksen tarkoituksenmukaisuuteen sekä liittämään oheen asiassa mahdolliset tehdyt selvitykset.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

Käsittely Kaupunginhallitus kuuli asiasta tekninen johtaja Kari Tikkasta.

 

 Asiasta käydyn keskustelun kuluessa kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan siten, että kaupunki ei tässä vaiheessa etene Kauppalinnaa koskevassa asiassa.

 

 Jorma Silvasti teki Jouni Koskelan ja Juha Kukkosen kannattamana muutosesityksen:

 "Kaupunginhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että määräaika lisätietojen antamiselle on 6.3.2023."

 

 Koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, oli asiasta äänestettävä.

 Asian käsittelyn jatkamisen puolesta annettiin 7 jaa-ääntä (Backman Anja, Ihalainen Katri, Kristiansson Olli-Pekka, Laamanen Kirsti, Vänttinen Tuija, Mikkonen Anna-Kristiina, Suomalainen Tuukka) ja asian palauttamisen puolesta 3 ei-ääntä (Koskela Jouni, Kukkonen Juha, Silvasti Jorma).

 

 Puheenjohtaja totesi, että asian käsittely jatkuun.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Tiedoksi Tekninen lautakunta