Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 40



 

Asemakaavan hyväksyminen; Metsäkonttorintie

 

TL 14.02.2023 § 31 

 

 

 

Valmistelija asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen, pasi.heikkinen@savonlinna.fi,

 044 417 4666

 

Selostus Asemakaava on tullut vireille kaavoituskatsauksen 2021 hyväksymisen yhteydessä kaupunginhallituksen päätöksellä 17.03.2021 § 135. Kaa-vahankkeesta on tiedotettu kaavoituskatsauksesta tiedottamisen yh-teydessä.

Kaavamuutosalueen pohjoisosassa on voimassa vuonna 2013 hyväksytty asemakaava, missä on 15 rakentamatonta erillispientalotonttia. Elokuussa 2018, katu- ja kunnallistekniikkaa rakennettaessa, alueelta löytyi venäläissotilaiden hautausmaa 1700-luvulta. Hautausmaan laajuus on kartoitettu ja se on merkitty asemakaavaan.

Kaavamuutosalueen eteläosassa on voimassa vuonna 1988 hyväksytty asemakaava. Kaavassa Linnansalmenkujan itäpuolelle on osoitettu kaksi rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialuetta. Korttelialueita ei ole rakennettu. Lähempänä rantaa sijaitsevalta kortte-lialueelta on havaittu vuonna 2011 maaperän pilaantumista öljyjakeilla ja metalleilla. Alue on täyttömaata. Asuinkorttelit on muutettu suojaviheralueeksi.

Kaavamuutosalueella on kuusi asemakaavalla suojeltua rakennusta. Lisäksi alueella on muitakin rakennuksia, joilla on inventoinneissa todettu olevan kulttuurihistoriallisia arvoja. Rakennusten suojelustatukset on tarkistettu.

Välittömästi kaavamuutosalueen itäpuolella on UPM:n vaneritehdas. Tehtaan melun ja muiden haittojen vaikutukset on huomioitu.

Voimassa olevassa asemakaavassa Metsäkonttorintien itäpuolelle on osoitettu alue leikkikentäksi. Alue on kuitenkin tehtaan käytössä. Tehtaan meluvalli on osin kaupungin virkistysalueella. Käyttötarkoitukset ja rajaukset on tarkistettu.

Asemakaavaehdotus, päivätty 3.12.2022, oli yleisesti nähtävänä 22.12.2022-30.1.2023.

Ehdotuksesta saapui yksitoista lausuntoa ja yksi muistutus. Saapuneet lausunnot, muistutus ja niihin laaditut vastineet ovat selostuksen liitteenä.

Asemakaavaehdotusta on korjattu huomioiden ehdotuksesta saatu pa-laute; alueilla, joilla ympäristö on säilytettävä (/s), saa rakentaa karttaan merkityn rakennusoikeuden lisäksi talousrakennuksen, laajuudeltaan enintään 50 k-m². Aiemmin sallittu laajuus oli 25 k-m.

Asemakaavaehdotus (esityslistaliite A), selostus (esityslistaliite B), sekä selostuksen liitteet 1-12 ovat nähtävänä kokouksessa ja luottamushenkilöiden extranetissa sekä ennen kokousta kaavoituspalveluissa.
 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy omalta osaltaan esityslistaliitteenä A olevan, 8.2.2023 päivätyn asemakaavamuutoksen kaupunginosaan 9 kortteleihin 36-38, 88-92 sekä läheisille yleisille alueille ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

 

KH 20.02.2023 § 40  

1056/10.02.03.00/2022  

 

 

Valmistelija asemakaava-arkkitehti Pasi Heikkinen, pasi.heikkinen@savonlinna.fi,

 044 417 4666

 

Selostus Teknisen lautakunnan 24.1.2023 § 31 selostus- ja päätösosan mukaisesti.

 

  Liite A: 8.2.2023 päivätty asemakaavamuutos kaupunginosaan 9 kortteleihin 36-38, 88-92 sekä läheisille yleisille alueille

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto