Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 10


 

Ruokapalveluiden keittiölaitehankintainvestoinnit 2023

 

TL 15.11.2022 § 199 

 

 

 

Valmistelija ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Kotilainen Johanna, 044 4174710

 

Selostus Kerimäen aluekeittiön ja Karpalon aluekeittiön isot valmistuspadat ovat saavuttaneet teknisen käyttöiän (ikä on liki 20 vuotta). Laitteiden korjaus on jatkuvaa ja kallista sekä osittain mahdotonta. Myös Talvisalon koulun palvelukeittiössä on kaksi 24 vuotta vanhaa yhdistelmäuunia, joihin ei saada enää varaosia.

 

 Jotta turvataan ko. keittiöiden toiminta myös tulevaisuudessa, tulee padat uusia sekä Kerimäen että Karpalon aluekeittiössä, ja korvata Talvisalon yhdistelmäuunit uusilla.

 

 Talousarviokäsittelyssä 2023 ko. investoinnit olivat listalla mukana, mutta säästösyistä ne leikattiin pois. Ko. investoinnit ovat välttämättömiä, jotta voidaan turvata lain vaatimat ruokapalvelut Savonlinnan kaupungissa. Kerimäen koulukeskus toimii myös alueen evakuointikeskuksena.

 

 Investointiosaan vuodelle 2023 tulisi lisätä 160.000 € keittiölaitteiden hankintaan.

 

 Ruoka- ja siivouspalvelulla ei ole esittää katetta investoinnelle.

 

Lapsivaikutusten arviointi Vaikutus koulujen ja päiväkotien ruuansaantiin

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ruoka- ja siivouspalvelulle lisätään vuoden 2023 investointiohjelmaan 160.000 € keittiölaitteiden hankintaan.

 

Käsittely Tekninen johtaja muutti päätösehdotustaan siten, että asia jätetään pöydälle. Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Johanna Kotilainen kutsutaan seuraavaan kokoukseen esittelemään asiaa.

 

 Tuukka Suomalainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.05.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi teknisen johtajan muutetun päätösehdotuksen.

Asia jätettiin pöydälle.

 

 

 

TL 13.12.2022 § 221 

 

 

 

Valmistelija ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Kotilainen Johanna, 044 4174710

 

Selostus Pöydältä. Edellisen käsittelyn selostuksen mukaisesti.

 

 Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Johanna Kotilainen selostaa asiaa.

 

Lapsivaikutusten arviointi

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ruoka- ja siivouspalvelulle lisätään vuoden 2023 investointiohjelmaan 160.000 € keittiölaitteiden hankintaan.

 

Käsittely Ruoka- ja siivouspalvelupäällikkö Johanna Kotilainen selosti asiaa kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

 

KH 06.02.2023 § 29 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tikkanen Kari, talousjohtaja Ahvonen Tuula

 

Selostus Asian vireilletulon jälkeen on käynyt ilmi, että korvattavat laitteet ovat oletettuakin huonommassa kunnossa ja ruoantuotantoa haittaavia katkoksia on jo ollut. Laitteiden pitkän toimitusajan vuoksi kilpailutus olisi käynnistettävä viipymättä. Hankittavat laitteet pystytään hyödyntämään tulevassa ruoantuotantojärjestelmässä.

 Keittiön laitekanta on osoittautunut niin huonoksi, että laitteet tulee korvata kiireisenä hankinta. Laitteiden huono kunto on selvinnyt vasta talousarvion valmistelun jälkeen.

 

 Investointiosaan vuodelle 2023 tulisi lisätä keittiölaitteiden hankintaan 160.000 euroa kustannuspaikalle 8640 Teknisten palvelujen kalusto ja hankkeelle 8810 Ruokapalvelun kalusto. Vuoden 2023 ollessa vasta alussa, investoinnille ei ole osoittaa katetta jo vahvistetuista vuodelle 2023 valtuuston päättämistä investoinneista.

 

Lapsivaikutusten arviointi Varmistaa ruokahuoltoa myös poikkeusoloissa.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää kiireellisen hankintaluvan 160.000 euron suuruiseen laiteinvestointiin ja esittää kaupunginvaltuustolle, että hankintamäärärahat lisätään vuoden 2023 talousarvion investointiosaan kustannuspaikalle 8640 Teknisten palvelujen kalusto ja hankkeelle 8810 Ruokapalvelun kalusto.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

KV 27.03.2023 § 10  

1247/02.02.00.00/2022  

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää, että hankintamäärärahat keittiölaitehankintoihin lisätään vuoden 2023 talousarvion investointiosaan kustannuspaikalle 8640 Teknisten palvelujen kalusto ja hankkeelle 8810 Ruokapalvelun kalusto.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.