Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 26



 

Vapaa-aikatoimen avustukset vuodelle 2023 (yli 5000 euroa)

 

SL 16.02.2023 § 26  

1093/02.05.01.06/2022  

 

 

Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö Simo Räty, simo.raty@savonlinna.fi, p. 044 417 4221, palvelusuunnittelija Katri Karjalainen, katri.karjalainen@savonlinna.fi, p. 044 417 4220

 

Selostus Kaupunginhallitus on kokouksessaan 27.6.2022 § 231 hyväksynyt ohjeen kaupungin myöntämien avustusten myöntämisehdoista ja käytön valvonnasta.

Ohje koskee kaupunginhallituksen vuosittain haettavaksi julistamia yli

 5 000 euron avustuksia, joiden osalta noudatetaan neuvotteluoh-jausmenettelyä. Ohjeet ovat luettavissa kaupungin kotisivuilla www.savonlinna.fi/asiointi/lomakkeet.

Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 4 luvun 5 §:n 9. kohdan mukaan lautakunnat päättävät myöntää toimialallaan avustukset valtuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti. Lautakunta voi kuitenkin siirtää hallintosäännössä sille annettua päätösvaltaa edelleen toimialansa viranhaltijalle.

 

 Avustukset vuodelle 2023 on julistettu haettavaksi kaupunginhallituksen päätöksellä 22.8.2022 § 250.

 

  Kaupunginvaltuuston hyväksymä määräraha vuoden 2023 talousarviossa vapaa-aikatoimen avustuksiin on 218 116 euroa.

 

 Yli 5000 euron avustukset muodostavat vapaa-aikatoimen avus­tus­me­nois­ta noin neljänneksen. Muu osuus koostuu koulujen salien al­le 19-vuotiaiden ju­nio­ri­vuo­ro­ista (n. puolet) sekä alle 5000 euron koh­de- ja kou­lu­tus­ano­muksista (neljännes).

Esitys vapaa-aikatoimen avustusten jakamiseksi on pöytäkirjaliitteenä A.
Avustusten hakijoiden ja kaupungin välillä on käyty avustusneuvottelut ja niistä on laadittu muistiot. Avustusohjeen mukaisesti omavastuuosuus riippuu haetun avustuksen kohteesta. Osa hakemuksista ei täytä avustusohjeen mukaisia myöntämisperusteita.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää vuoden 2023 vapaa-aikatoimen yli 5000 euron avustukset pöytäkirjaliitteen A mukaisesti.

Avustuksen saajan on toimitettava Savonlinnan kaupungille avustuksen maksamisvuodelta kirjallinen selvitys avustuksen käytöstä, tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja toimintakertomus seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

Asiakirjat on toimitettava, vaikka avustusta ei haettaisi seuraavalle vuodelle.

 

Käsittely Varapuheenjohtaja Heli Pitkänen ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28 § 1 mom 5 kohta) ja poistui kokoushuoneesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Avustuksen hakijat
Talouspalvelut

 

Toimenpiteet Vapaa-aikatoimi