Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 89


Liite 7 Esityslistaliite A TA-muutokset 20.3.2023

Talousarviomuutokset 3/2023

 

KH 20.03.2023 § 89  

263/02.02.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, puh. 050 575 8808

 Talouspäällikkö Outi Ollila, puh. 050 473 6280

 

 Talousarvion täytääntöönpano-ohjeistuksen mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.

 

 Esityslistaliitteenä A on yhteenveto hallintokuntien esittämistä käyttötalou-den talousarviomuutoksista vuodelle 2023.

 

 Elinkeinojaoston kokouksen 14.3.2023 § 38:n mukaan esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Osallisuushankkeiden, kustannuspaikan 1410, lisämäärärahan tarve on 640 000 euroa. Perusteluna lisämäärärahan tarpeelle on valmistelussa ja neuvotteluissa olevat yritysten de minimis rahoitettavat kehittämis- ja investointihankkeet sekä yhteistyökumppaneiden hankkeet ja EU-ohjelmakauden sekä maaseutuohjelman alkamisen siirtyminen vuodelle 2023. Tarvittavasta lisämäärähasta voidaan 150 000 euroa siirtää kustannuspaikalta 1400 Kehittämistoimenpiteiden mahdollistaminen, koska lentoliikenteen tammi- ja helmikuun lentotauko vähentää kustannuspaikan 1400 rahoitustarvetta. Lopulle käyttötalouteen tarvittavalle rahoitukselle, yhteensä 490 000 euroa, kehittämis- ja elinkeinopalveluilla ei ole osoittaa katetta.

 

 Teknisen lautakunnan kokouksen 8.3.2023 § 50:ssä esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi 100 000 euron lisämääräraha käyttötalouteen maankäyttöpalvelujen kustannuspaikalle 4212 Kaavoituspalvelut. Kaavoituspalveluilla on työn alla ja myös tulossa vaativia kaavoitushankkeita. Määrärahalle ei ole osoittaa katetta. Teknisen lautakunnan 8.3.2023 § 50 on oheismateriaalina.

 

 Teknisen toimialan hallintoyksikössä on henkilöstövajaus, joka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä eläköitymisen aiheuttaman henkilöpoistuman ennakoimiseksi. Tekninen johtaja esittää toimialasihteerin viran perustamista. Virkaa ei ole henkilöstösuunnitelmassa eikä sitä ole huomioitu vuoden 2023 talousarvion laadinnassa. Kaupunginjohtaja myöntää viralle täyttöluvan, mikäli kaupunginhallitus ja edelleen kaupunginvaltuusto myöntävät tarvittavan määrärahan kustannuspaikalle 4002 Hallintoyksikkö viran täyttämiseksi 33 000 euroa vuodelle 2023, taloussuunnitelmavuosille 2024-2026 kullekin vuodelle 46 000 euroa. Luonnos toimialasihteerin viran täyttöluvasta on oheismateriaalina.

 

 Talousarvio vuodelle 2023 on noin 1,0 milj.euroa alijäämäinen. Nyt ehdotetut talousarviolisäykset kasvattavat alijäämää noin 0,6 milj.euroa vuonna 2023. Tämä lisää painetta lainarahoitukselle ja arvio korkokustannusten lisäyksestä vuodelle 2023 on 25 000 euroa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen A mukaiset talousarviomuutokset.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto