Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 14


 

Vuoden 2022 arviointikertomus

 

TARLA 23.02.2023 § 14  

1042/00.03.00.01/2022  

 

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja Päivi Matilainen, paivi.matilainen@savonlinna.fi, p. 050 407 2571

 

 

Selostus Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellista ja tarkoituksenmukaista järjestämistä arvioidaan tasekirjan, päätösten ja tilinpäätöksen pohjalta sekä asiantuntijoiden kuulemisten perusteella.

 

 Tarkastuslautakunta päätti 21.10.2021 § 91, että kuulemistilaisuuksien, vierailujen yms. jälkeen arviointikertomusrunkoon kootaan tilaisuudessa esiin tulleet arviointikertomukseen mahdollisesti tulevat asiat.

 

 

Esittelijä Sisäinen tarkastaja Matilainen Päivi

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee tässä kokouksessa olleen toimitusjohtaja Heikki Kokin kuulemisessa esiin tulleet asiat vuoden 2022 arviointikertomusrunkoon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.