Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 119


 

Viranhaltijapäätökset

 

TL 30.05.2023 § 119  

    

 

 

Valmistelija toimistonhoitaja Pirjo Salmi, 044 417 4611

 

Selostus Raportti viranhaltijapäätöksistä ajalta 3.-23.5.2023 on kokousmateriaalina cloudmeetingissä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Viranhaltijapäätökset merkitään tiedoksi, eikä niitä oteta käsiteltäväksi.

 

Käsittely Teija Pesonen ja Aila Makkonen esittivät, että tekninen lautakunta käyttää otto-oikeutta ja palauttaa uudelleen valmisteluun teknisen johtajan hankintapäätökset 4.5.2023 § 6 sekä 4.5.2023 § 7.

 

 Asiasta käydyn keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voiko lautakunta yksimielisesti hyväksyä tehdyt esitykset otto-oikeuksien käytöstä.

 

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti, että se käyttää otto-oikeutta ja palauttaa uudelleen valmisteluun seuraavat päätökset:
- Teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 6 Pihlajaniemen koulun maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta
- Teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 7 Nojanmaan päiväkodin maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta
Valtuusto on vuoden 2023 talousarviokäsittelyssään päättänyt, että investoinneista päätetään kun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkosuunnitelma on käsitelty.

 

 Lautakunta piti kokoustauon klo 18.13-18.16.

 

Tiedoksi Tekninen johtaja

 Toimitilainsinööri

 Rakennuttajainsinööri