Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.04.2023/Pykälä 115


 

Sähköinen maksuvälinepalvelu henkilöstöetuuksia varten

 

KH 11.04.2023 § 115  

402/02.08.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Susanna Laine, puh. 044 417 4060,

 Hankintapäällikkö Virve Silvennoinen, puh. 044 417 4985

 

Selostus Savonlinnan kaupunki on järjestänyt tarjouskilpailun henkilöstöetuuksia varten tarkoitetun sähköisen maksuvälinepalvelun hankinnasta. Palvelu toteutetaan mobiiliratkaisuna, mutta palvelun käyttö on mahdollista myös sellaisella henkilöllä, jolla ei ole älypuhelinta käytössä. Muita maksamisen muotoja voi olla esimerkiksi tekstiviesti, puhelinnumero, verkko- tai korttimaksumahdollisuus. Lisäksi palvelu sisältää henkilöstöetuuksien hallinnointipalvelun tilaajalle.

 

 Palvelut hankitaan yhdeltä palveluntuottajalta. Sopimus tullaan solmimaan toistaiseksi voimassaolevana kuuden (6) kuukauden sopijaosapuolten molemminpuolisella irtisanomisajalla. Sopimuskauden arvioitu aloitusajankohta on 2.5.2023.

 

 Hankinta on arvoltaan hankintalain (1397/2016) 25 §:n 1 mom. 4. kohdan kynnysarvon ylittävä liitteen E 5-15 kohdassa tarkoitettu erityinen palvelunhankinta. Hankintamenettelynä on käytetty avointa menettelyä. Hankinnasta on lähetetty julkaistavaksi EU-hankintailmoitus HILMA-ilmoituskanavaan ja EU:n virallisen lehden täydennysosaan 16.3.2023. Määräaikaan 3.4.2023 klo 12.00 mennessä tarjouksen jättivät Smartum Oy, Epassi Finland Oy ja Edenred Finland Oy. Tarjoukset avattiin ja avauksesta laadittiin avauspöytäkirja.

 

 Tarjoajat vakuuttivat tarjouksensa ESPD-lomakkeella, ettei niitä rasita hankintalain (1397/2016) 80 §:n mukaiset tarjoajan pakolliset poissulkemisperusteet ja että ne täyttävät tarjouspyynnössä tarjoajalle asetetut soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajien antamat vakuutukset toimivat alustavana näyttönä vaatimusten täyttymisestä. Varsinaiset asiakirjat tarkastetaan voittaneelta tarjoajalta päätöksenteon jälkeen. Lisäksi tarjoajat vakuuttivat, ettei niihin kohdistu Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kohdistama tai Suomen viranomaisten asettamia pakotteita tai varojen jäädyttämispäätöksiä.

 

 Tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Laadulliset kriteerit oli asetettu tarjouspyynnössä vaatimuksiksi hankinnan kohteena olevalle palvelulle.  Tarjousten vertailuperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus huomioiden pienin provisioprosentti. Pienimmän provisioprosentin tarjosi Smartum Oy. Tarjousvertailu on liitteenä 1 (EI JULKINEN JulkL 6.1 § 3 kohta).

 

Toimivalta: Hallintosääntö 12 luku, 77 §:n 1. kohta

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan sij. hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että henkilöstöetuuksia varten tarkoitetun sähköisen maksuvälinepalvelun palveluntuottajaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman vaihtoehdon mukaisesti Smartum Oy. Sopimus solmitaan toistaiseksi voimassaolevana sopijaosapuolten molemminpuolisella kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen hankintasopimuksen allekirjoituksella.

 

Käsittely Kaupunginhallitus kuuli asiasta hankintapäällikköä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Smartum Oy

 Epassi Finland Oy

 Edenred Finland Oy

 

Toimenpiteet Henkilöstöhallinto

 Hankintapalvelut

 

Muutoksenhaku Hankintaoikaisuohje ja valitusosoitus markkinaoikeudelle