Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 172


 

Sivistystoimenjohtajan tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen

 

KH 06.02.2023 § 25 

 

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Susanna Laine, susanna.laine@savonlinna.fi puh: 044 417 4060

 

Selostus Kaupunginhallitus on päättänyt 9.11.2020 § 407 kohdalla sivistystoimenjohtajan viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi 6909,28 euroa. KVTES:ssa on kirjaukset tehtäväkohtaisesta palkasta ja sen määräytymisperusteena on ensisijaisesti viranhaltijan työtehtävien vaativuus.Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan virka- ja työehtopimuksen mukaan maksaa aikaisempaan palveluaikaan perustuvaa työkokemuslisää enimmillään 8% tehtäväkohtaisesta palkasta.

 

 Edelleen KVTES II luvun 9 §:ssa on kirjaukset työtehtävien vaativuuden arvioinnista sekä tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä kokonaisarvioinnin perusteella. Työnantajan on tehtäväkohtaisesta palkasta päättäessään käytettävä harkintavaltaansa siten, että tehtävien vaativuus otetaan huomioon mahdollisimman objektiivisesti. Tavoitteena on, että tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa ja palkka määritellään kokonaisarvioinnin perusteella. Teknisen johtajan ja sivistystoimenjohtajan työtehtävien vaativuuden ollessa samassa suhteessa toisiinsa, tulee sivistystoimenjohtajan tehtäväkohtaista korottaa.

 

 Edellä olevan lisäksi todetaan, että sivistystoimenjohtajan tehtävissä on lisääntynyt vuodesta 2020 sivistystoimen hankesalkkukokonaisuus 0,8 milj. eurosta  2,9 milj.euroon.  

 

Lapsivaikutusten arviointi Päätöksellä ei ole vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Päätöksellä ei ole vaikutuksia.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että sivistystoimenjohtajan viran tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 370,64 eurolla siten, että uusi tehtäväkohtainen palkka on 7524,17 euroa/kk 1.1.2023 alkaen. Perusteena on teknisen johtajan tehtäväkohtaisen palkan tarkistus.

 

Käsittely Juha Kukkonen esitti Olli-Pekka Kristianssonin kannattamana, että "Hylätään esitys.

 Perustelut: Tasa-arvoisen henkilöstöpolitiikan hengessä kaikkien toimialajohtajien palkan tarkistaminen on hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen syytä tehdä yhteisellä valmistelulla myöhemmin keväällä kaupunginjohtajan johtajasopimukseen perustuvan tuloskeskustelun jälkeen."

 

 Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, oli asiasta äänestettävä.

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Juha Kukkosen esityksen puolesta 10 ei-ääntä (Backman Anja, Ihalainen Katri, Koskela Jouni, Kristiansson Olli-Pekka, Kukkonen Juha, Laamanen Kirsti, Vänttinen Tuija, Mikkonen Anna-Kristiina, Silvasti Jorma ja Suomalainen Tuukka).

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi Juha Kukkosen esityksen.

 

Toimenpiteet Henkilöstöpalvelut

Tiedoksi Sivistystoimenjohtaja

 

KH 22.05.2023 § 172  

162/01.02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö Susanna Laine, susanna.laine@savonlinna.fi puh: 044 417 4060

 

Selostus Kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa 6.2.2023 § 25 kohdalla ja päättänyt hylätä esittelijän ehdotuksen perusteluilla:

  "Tasa-arvoisen henkilöstöpolitiikan hengessä kaikkien toimialajohtajien palkan tarkistaminen on hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen syytä tehdä yhteisellä valmistelulla myöhemmin keväällä kaupunginjohtajan johtajasopimukseen perustuvan tuloskeskustelun jälkeen."

 Kaupunginhallitus on käynyt kaupunginjohtajan vuosittaiset arviointi- ja kehittämiskeskustelut  24.4.2023 § 129 kohdalla.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että sivistystoimenjohtajan viran tehtäväkohtaista palkkaa korotetaan 370,64 eurolla siten, että uusi tehtäväkohtainen palkka on 7524,17 euroa/kk 1.1.2023 alkaen. Perusteena on teknisen johtajan tehtäväkohtaisen palkan tarkistus.

 

Käsittely Henkilöstöpäällikkö oli kaupunginhallituksen kuultavana.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Sivistystoimenjohtaja

Toimenpiteet Henkilöstöpalvelut