Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 175


 

Kaupunginvaltuuston 15.5.2023 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus

 

KH 22.05.2023 § 175  

377/00.02.01/2022  

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen, markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Kaupunginvaltuusto käsitteli 15.5.2023  kokouksessaan seuraavat asiat:

 

  § 23 Kaavamuutosten hyväksyminen, Punkaharjun Pihlajaveden osayleiskaavan muutos tilalle 740-597-17-1 Takasaari ja osalle tilasta 740-597-17-62 Matinniemi (Kulennoinen, Suusaari)

 Kaupunginvaltuuston päätös lähetetään teknisen toimialan kaavoituspalveluun, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ja niille viranomaisille, kunnan jäsenille ja muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä mahdollisesti pyytäneet kaavan ollessa nähtävillä. 

 

 Voimaan tullut kaava lähetetään Etelä-Savon maanmittaustoimistolle, Etelä-Savon maakuntaliitolle, rakennuslautakunnalle ja teknisen toimialan kaavoituspalveluun ja kiinteistörekisterin hoitajalle ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. 

 

 Lisäksi kaavan voimaantulosta kuulutetaan ja lähetetään ilmoitus

 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

 

 § 24 Kerimäen Vanhusten ja Vammaisten Tuki ry:n tertiäärilainojen lainaehtojen muuttaminen vuosiksi 2023-2024

 Päätösote lähetetään tiedoksi ja toimenpiteitä varten talousjohtajalle sekä Kerimäen Vanhusten ja Vammaisten Tuki ry:lle

 

 § 25 Osallistuminen Sansia Oy:n osakeantiin, osakkeen merkitseminen - kirjastoaineiston hankinta Lumme-yhteistyössä

 Päätösote lähetetään tiedoksi ja toimenpiteitä varten talousjohtajalle, hallintojohtaja-kaupuginlakimiehelle sekä kulttuurijohtajalle.

 

 § 26 Ely -keskuksen päättyvät linja-autovuorot Parikkalan ja Savonlinnan välillä, lisämääräraha

 Päätösote lähetetään tiedoksi ja toimenpiteitä varten talousjohtajalle ja logistiikkapäällikölle.

 

 § 27 ICT-laitteiden leasing-limiitti

 Päätösote lähetetään tiedoksi ja toimenpiteitä varten talousjohtajalle, tietohallintopäällikölle ja hankintapäällikölle.

 

 § 28 Krister Tynkkysen eronpyyntö luottamustehtävistä

 Päätös annetaan tiedoksi Krister Tynkkyselle, tekniselle lautakunnalle, Etelä-Savon maakuntaliitolle sekä valituille jäsenille.

 Valinnat merkitään luottamushenkilörekisteriin.

 

 § 29 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston vaali 1.6.2023 alkaen kuluvan valtuustokauden loppuun

 Päätös annetaan tiedoksi valituille ja toimenpiteitä varten hallintopäällikölle.

 Valinnat merkitään luottamushenkilörekisteriin

 

 § 30 Kaupunginhallituksen vaali 1.6.2023 alkaen kuluvan valtuustokauden loppuun

 Päätös annetaan tiedoksi valituille ja toimenpiteitä varten hallintopäällikölle.

 Valinnat merkitään luottamushenkilörekisteriin.

 

 § 31 Valtuustoaloitteet 15.5.2023

 

 Tero Juutin jätti valtuustoaloitteen: Skeittiparkin pohja- ja päällystystyöt, jonka 23 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi kunnallisteknisille palveluille, infrapäällikölle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Mervi Lipsasen jätti valtuustoaloitteen: MIELI ry:n järjestämää koulutusta varhaiskasvatuksen ja koulujen  henkilöstölle tukemaan oppilaiden mielenterveyttä, jonka 27 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi sivistystoimelle, kasvatus- ja opetuspäällikölle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Eija Stenberg jätti valtuustoaloitteen: Uimahallikuljetusten selvittäminen, jonka 22 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi vapaa-aikapäällikölle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.             

 

 Pekka Kilpeläinen jätti valtuustoaloitteen: Esteetön kalastuspaikka Savonlinnan kaupunkialueelle, jonka 31 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi vapaa-aikatoimelle sekä tekniselle toimialalla, metsätalousinsinöörille, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Sanna Niemelä jätti valtuustoaloitteen: Savonlinna ryhtyy viralliseksi Savonlinna Pride yhteistyökumppaniksi, jonka 18 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi hallintojohtaja-kaupunginlakimiehelle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Tuukka Suomalainen jätti valtuustoaloitteen:  Haaste Miljoona roskapussia - kampanjaan, jonka 31 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi kunnallisteknisille palveluille, kaupungin puutarhurille, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Jonne Tynkkynen jätti valtuustoaloitteet:

 Konekeskuksen kustannustehokkuuden selvittäminen, jonka 18 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi kunnallisteknisille palveluille, infrapäällikölle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Lentoliikenteen vaihtoehtojen jatkoselvittäminen, jonka 18 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi elinkeinopalveluille, vs. elinkeinojohtajalle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

 Ostolaskutietojen julkaiseminen, jonka 26 valtuutettua allekirjoitti.

 Kaupunginhallitus lähettää aloitteen valmisteltavaksi talouspalveluille, talousjohtajalle, joka ilmoittaa hallintosäännön § 85 mukaisesti kuukauden kuluessa aloitteentekijälle arvion aloitteen käsittelyaikataulusta ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että edellä mainitut kaupunginvaltuuston 15.5.2023 kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja kuuluvat valtuuston toimivaltaan ja, että päätökset eivät ole lainvastaisia ja panee ne täytäntöön.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.