Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 212


 

Asioiden käsittelyjärjestys

 

KH 19.06.2023 § 212  

    

 

 

Selostus Savonlinnan kaupungin hallintosäännön 5 luku 20 §:n (kokouksen pitäminen) mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Käsittely Juha Kukkonen esitti Tuukka Suomalaisen ja Kirsti Laamasen kannattamana, että kokouksen esityslistalle otetaan seuraava asia:

"Annetaan kaupungin sisäiselle tarkastajalle sekä hallintojohtaja-lakimiehelle tehtäväksi selvittää, mitä mahdollisia virheitä ja toimivallan ylityksiä kahdessa tuoreessa viranhaltijan tekemässä maalämpöinvestoinnin toimeenpanossa on tehty.

- teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 6 Pihlajaniemen koulun maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta

- teknisen johtajan hankintapäätös 4.5.2023 § 7 Nojanmaan päiväkodin maalämpöjärjestelmä, urakoitsijan valinta."

 

Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että Juha Kukkosen esittämä asia otetaan esityslistalle, muutoin asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen.