Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 26



 

Uusien varavaltuutettujen määrääminen

 

KVL 05.06.2023 § 26  

687/00.00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri Sanna Rautiainen, p. 044 417 4047

 

Selostus Kuntalain 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

 Vaalilain 93 §:n mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

 Savonlinnan kaupungin keskusvaalilautakunta on 16.6.2021 § 60 vahvistanut kuntavaalien 2021 tuloksen.

 

 Liite A. Kuntavaalit 2021: Valitut valtuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain

 

 Kaupunginvaltuusto on 11.4.2022 § 25 kohdalla myöntänyt Raimo Luukkaselle (PS) eron kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja kutsunut hänen tilalleen varavaltuutettu Seppo O. Kososen.

 

 Kaupunginvaltuusto on 12.12.2022 § 105 kohdalla myöntänyt Fanni Hollström-Mikkoselle (Liik) eron kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja kutsunut hänen tilalleen varavaltuutettu Jarmo Mutikaisen.

 

 Kaupunginvaltuusto on 15.5.2023 § 28 kohdalla myöntänyt Krister Tynkkyselle (PS) eron kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja kutsunut hänen tilalleen varavaltuutettu Mikko Kupiaisen.

 

 Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Terho Kaskinen on 25.5.2023 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa täydentämään varavaltuutettuja Perussuomalaiset r.p.:n ja Liike Nyt r.p.:n osalta.

 

 Kuntavaalien 2021 tuloksen mukaan Liike Nyt r.p.:n seuraavaksi eniten ääniä sai Vesa Pekkinen.

 

 Kuntavaalien 2021 tuloksen mukaan Perussuomalaiset r.p.:n seuraavaksi eniten ääniä saivat Mika Pesonen ja Kari Kaiponen.

  

 Liite B. Kuntavaalit 2021: Kaikki ehdokkaat vertausluvuittain

 

 

  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Liike Nyt r.p.:n uudeksi varavaltuutetuksi Vesa Pekkisen sekä Perussuomalaiset r.p.:n uusiksi varavaltuutetuiksi Mika Pesosen ja Kari Kaiposen.

Lisäksi keskusvaalilautakunta toteaa varavaltuutettujen järjestykset:

Liike Nyt r.p.
1. Aki Virolainen
2. Paavo Luukkanen
3. Ossi Blomerus
4. Ari Haapasaari
5. Jari Smedberg
6. Vesa Pekkinen

Perussuomalaiset r.p.
1. Eemeli Huvi
2. Rauni Asikainen
3. Pekka Laitinen
4. Mika Pesonen
5. Kari Kaiponen

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Vesa Pekkinen

 Mika Pesonen

 Kari Kaiponen

 Liike Nyt valtuustoryhmä

 Perussuomalaiset valtuustoryhmä

 Kaupunginvaltuusto

 Henkilöstöhallinto

 Luottamushenkilökortisto