Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 55



 

Lisämäärärahan myöntäminen Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:n lisäavustusanomusta varten vuodelle 2023

 

SL 24.08.2023 § 130 

 

 

 

Valmistelija Kulttuurijohtaja Outi Rantasuo, outi.rantasuo@savonlinna.fi, p. 044 417 4400

 

Selostus Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry hakee sivistyslautakunnalta 12 000 euron lisäavustusta selvitäkseen loppuvuoden 2023 palkkamenoista ja muista kiinteistä kuluista.

Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:n saama kaupungin avustus pieneni vuosina 2018-2021 78000 eurosta 69 000 euroon. Kulttuuriavustuksiin saatu lisämääräraha mahdollisti avustuksen nostamisen 79 000 euroon vuosina 2022 ja 2023.

Aikaisemmin viiden henkilötyövuoden mukaan yhdistykselle maksettu valtionosuus nousi kuuteen henkilötyövuoteen vuonna 2022 ja yhdistyksen valtionosuus 124 282 euroon. Vuonna 2023 valtionosuus on 129 997 euroa.

Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:n vuoden 2022 tilinpäätös oli 12 560 euroa alijäämäinen. Myös oma pääoma oli negatiivinen.

Savonlinnan orkesteriyhdistyksen konserttitoimen lisäksi orkesteri on sidoksissa kaupungin koululaitoksen kulttuuripolkuun sekä musiikki- ja tanssiopiston ja taidelukion toimintaan. Yhteistyötä on tehty myös muiden kaupungin keskeisten musiikin toimijoiden kanssa.   

Yhdistyksen talousvaikeuksien syitä, konserttitoimintaa sekä yhteistyötä  on tarkemmin selvitetty avustushakemuksessa, joka on liitteenä A.

Sivistystoimen vuoden 2023 talousarviossa ei ole osoittaa katetta Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:n lisäavustusanomukselle johtuen toimialan kohonneista henkilöstömenojen kasvusta, energiakustannuksista ja korkomenoista. 

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle 12 000 euron talousarviomuutosta vuoden 2023 talousarvioon menokohdalle 3710 "Kulttuuritoimen avustukset" lisäavustuksen maksamista varten Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Toimenpiteet Talousjohtaja
Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto

 

KH 04.09.2023 § 264 

 

 

 

Valmistelija talouspäällikkö Outi Ollila, outi.ollila@savonlinna.fi, p. 050 473 6280

 

Selostus Talousarvion täytääntöönpano-ohjeistuksen mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.

 

 Sivistyslautakunnan kokouksen 24.8.2023 § 130:ssä esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi 12 000,00 eruron lisämääräraha käyttötalouden kustannuspaikalle 3710 Kulttuuritoimen avustukset lisäavustuksen maksamiseksi Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle sen loppuvuoden palkkamenojen ja muiden kiinteiden menojen kattamiseksi liitteen B mukaisesti. Määrärahalle ei ole osoittaa katetta sivistystoimen toimialalla.

 Mukana on myös liite C, Kannanotto Savonlinnan Orkesteriyhdistyksen lisäavustusanomuksen puolesta.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja myöntää 12 000 euron lisämäärärahan käyttötalouden kustannuspaikalle 3710 lisäavustuksen maksamiseksi Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle sen loppuvuoden palkkamenojen ja muiden kiinteiden menojen kattamiseksi liitteen B mukaisesti. Lisäksi kaupunginhallitus määrää sivistyslautakunnan hakemaan lisämäärärahalle katteen.

 

Käsittely Jonne Tynkkynen teki esittelijän esityksestä poikkeavan Anja Backmanin, Sanna Metsälän ja Kirsti Laamasen kannattaman muutosesityksen:

 " Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja myöntää 12 000 euron lisämäärärahan käyttötalouden kustannuspaikalle 3710 lisäavustuksen maksamiseksi Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle sen loppuvuoden palkkamenojen ja muiden kiinteiden menojen kattamiseksi liitteen B mukaisesti."

 

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys oli asiasta äänestettävä.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä esittelijän esityksen puolesta annettiin 2  jaa-ääntä (Kokko Lea ja Kukkonen Juha) ja Jonne Tynkkysen esityksen puolesta 9 ei-ääntä (Anja Backman, Kilpeläinen Pekka, Metsälä Sanna, Laamanen Kirsti, Stenberg Eija, Peitsaro Panu, Tiainen Jarmo, Valkonen Esa, Tynkkynen Jonne).

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi Jonne Tynkkysen esityksen: "Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja myöntää 12 000 euron lisämäärärahan käyttötalouden kustannuspaikalle 3710 lisäavustuksen maksamiseksi Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle sen loppuvuoden palkkamenojen ja muiden kiinteiden menojen kattamiseksi liitteen B mukaisesti."

 

Toimenpiteet  Kaupunginvaltuusto

 

KV 11.09.2023 § 55  

292/12.03.01.03/2023

 

 

 

 

Selostus Liite B: TA-muutokset kulttuuritoimi

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy sivistyslautakunnan esityksen ja myöntää 12 000 euron lisämäärärahan käyttötalouden kustannuspaikalle 3710 lisäavustuksen maksamiseksi Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle sen loppuvuoden palkkamenojen ja muiden kiinteiden menojen kattamiseksi liitteen B mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.