Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 91



 

Talousarvio vuodelle 2024 ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2027

 

KH 27.11.2023 § 363 

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi,

 puh. 050 575 8803

 

Selostus Kuntalain (410/2015) 11 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Kaupunginvaltuusto on 18.9.2006 § 101 päättänyt, että Savonlinnan kaupungin taloussuunnitelmakausi on neljä vuotta.

 

 Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.

 

 Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha- ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous-, tuloslaskelma-, investointi- ja rahoitusosa.

 

 Kunnan toiminnassa ja taloudessa on noudatettava talousarviota.

 

 Kaupunginjohtaja on tehnyt talousarvioesityksessään hallintokuntien/lautakuntien tekemiin talousarvioesityksiin taloussuunnitelmakaudelle seuraavat muutokset:

 

 Keskushallinto:

Menoleikkaukset -2%, yhteensä noin 398 tuhatta euroa juustohöyläten tulosalueiden menoista. Leikkaukset ovat vielä kohdentamattomia. Ei muita muutoksia tulosalueiden tekemiin laadintaraamin mukaisiin talousarvioesityksiin; talousarvioon sisältyy tulonlisäyksiä/oikaisuja; toimintakate on yhteensä -14,1 miljoonaa euroa, jolloin keskushallinnon talousarvioesitys vuodelle 2024 on kaupunginhallituksen asettamaan raamiin -16,1 miljoonaa euroa nähden 2,0 miljoonaa euroa alle. Talousarvioraamiin on oikaistu keskushallinnon toimialaan sisältyväksi teknisestä toimesta siirtyvä työllisyyspalvelut.

 

 Sivistystoimi:

 Menoleikkaukset yhteensä noin 1 493 tuhatta euroa, jolloin sivistystoimen

talousarvioesitys vuodelle 2024 on kaupunginhallituksen asettamaan raamiin -60,2 miljoonaa euroa nähden 1,1 miljoonaa euroa yli: toimintakate -61,3 miljoonaa euroa.

-          menoleikkaukset -2% yhteensä noin 1 333 tuhatta euroa juustohöyläten tulosalueilta. Leikkaukset ovat vielä kohdentamattomia.

-          Varhaiskasvatukseen esitetyt menonlisäykset (henkilölisäys,

 erityislastentarhanopettaja) 60 tuhatta euroa on poistettu.

-          Vapaa-aikatoimeen esitetetyt menonlisäykset (henkilölisäykset 2 hlöä,

 nuoriso-ohjaaja) 100 tuhatta euroa on poistettu.

 

 Tekninen toimi:

 Menoleikkaukset ja -lisäykset yhteensä noin 1 022 tuhatta euroa, jolloin

 teknisen toimen talousarvioesitys vuodelle 2024 on kaupunginhallituksen

 asettamaan raamiin -0,8 miljoonaa euroa nähden noin 0,4 miljoonaa euroa

 alle: toimintakate -0,3 miljoonaa euroa.

Talousarvioraamiin on oikaistu keskushallinnon toimialaan sisältyväksi teknisestä toimesta siirtyvä työllisyyspalvelut.

-          menoleikkaukset -2% yhteensä noin 831 tuhatta euroa juustohöyläten

 tulosalueilta. Leikkaukset ovat vielä kohdentamattomia.

-          kohdistetaan tekniseen toimeen kiinteistöistä saatavat menosäästöt 200 tuhatta euroa (Juvola, Louhi, Hakan päiväkoti, Nälkälinnanmäki)

-          menolisäys liputukseen -10 tuhatta euroa

 

 Savonlinnan Veden taksoihin tehtiin teknisen lautakunnan

 virkamiesesitystä (+15 % hinnannostoa talous- ja jäteveden käyttömaksuihin ja +30 % hinnannostoa perusmaksuihin) alempi taksapäätös (päätös +5 % hinnannostoa talous- ja jäteveden käyttömaksuihin ja + 20 % hinnannostoa perusmaksuihin. Savonlinnan veden talous- ja jäteveden käyttömaksuihin esitetään noin +12 % lisänostoa alkaen 1.4.2024 jolloin saadaan tuloihin 500 tuhatta euroa tulonlisäystä. Taksanoston jälkeen Savonlinnan veden tuloslaskelma on vuodelta 2024 laskennallisesti 191 046,77 euroa ylijäämäinen (TA2023 on -592 364,00 euroa). Rahoituslaskelman osoittama toiminnan ja investointien rahavirta on -1 314 615 euroa (TA2023 on -3 208 774 euroa).

 Taksannostoilla katetaan kasvaneista investoinneista (4 135 000 euroa vuonna 2024) aiheutunutta korkomenojen lisäystä 175 tuhatta euroa sekä vuoden 2023 kattamatonta menojen lisäystä (kokonaislisäys 1,11 miljoonaa euroa TA2023, josta katettiin vain osa). Mikäli taksan nostoa ei tehdä, kate joudutaan ottamaan kaupungin muista menoista tai tuloista. Vesihuoltolain (119/2001) 4 luvun 18 §:ssä todetaan maksujen yleisistä perusteista, että "Vesihuollon maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen investoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Maksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon tarve säädellä veden kulutusta, veden erityinen käyttötarkoitus taikka jäteveden poikkeuksellinen laatu tai määrä. Maksujen tulee tarpeen mukaan olla sellaiset, että ne edistävät veden säästäväistä käyttöä ja jäteveden määrän vähentämistä sekä ehkäisevät haitallisten aineiden johtamista viemäriin." 

 

 Investoinnit:

 Hallintokuntien investointiesitykset vuodelle 2024 olivat yhteensä 25 901 600 euroa (netto). Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2024 investointiohjelmaksi on yhteensä 28 314 600 euroa (netto), mikä on noin 15 miljoonaa yli kaupunginhallituksen asettaman investointiraamin.

 

 Kaupunginjohtajan esitys vuoden 2024 leasing-rahoituksella hankittavaksi investointiohjelmaksi on yhteensä 1 456 000 euroa.

 

 Kaupunginjohtajan talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys 2024-2027 on              esityslistaliitteenä A (lukuunottamatta s.16).

 

 Strategiset kärkihankkeet 2022-2025 liitteenä B.

 

 Kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2024 on 4 981 670 euroa

 alijäämäinen. Kaupunginhallituksen asettaman raamin mukainen vuoden

 2024 tulos oli 4 622 040 alijäämäinen. Tämän hetkisen arvion mukaan

 kaupungin taseen kertynyt ylijäämä riittää kattamaan sekä

 talousarviovuoden TA2024 että taloussuunnitelmavuosien TS2024-2027

 kertyvät alijäämät. Vuoden 2025 talousarvioraamin käsittelyn yhteydessä

 tullaan esittämään suunnitelma kaupungin talouden sopeuttamiseksi

 vaiheittain siten, että vuonna 2028 talous on tasapainossa.

 

 Valtiovarainministeriö ilmoitti perjantaina 17.11. klo 18 jälkeen tiedotteella,

 että kuntien valtionosuuksia tullaan merkittävästi vielä lisäleikkaamaan

 vuodesta 2024 alkaen. Pohjana lisäleikkaukselle on verotuksen

 valmistuminen lokakuun lopussa ja sote-kulujen merkittävä ylittyminen

 vuoden 2022 osalta. Näistä aiheutuu lisäleikkaustarvetta.

 Arvio leikkauksen suuruudesta Savonlinnan kaupungin osalta on 80

 euroa/asukas eli noin -3 milj. euroa. Tätä lisäleikkausta ei ole voitu

 huomioida tehdyssä talousarvioesityksessä tällä aikataululla.

 Savonlinnan kaupungin talousarviossa ja taloussuunnitelmassa esitetty

 alijäämä tulee syvenemään valtionosuuden lisäleikkauksen myötä.

 

 Suunnitteilla on VM:ssä lakimuutoksen tuominen valtioneuvostolle

 pikaisesti, jolloin esityksenä olisi, että vuoden 2024 lisäleikkaus voitaisiin

 jaksottaa vuosille 2025-2027. Kuntakohtaisia tietoja leikkauksen

 suuruudesta ei VM:ltä ole vielä saatavilla eikä varmuutta siitä, onko

 leikkauksen suuruus kaikille kunnille samantasoinen, tuo esitetty 80

 euroa/asukas. Kunnat ovat esittäneet VM:lle pyynnön toimittaa kuntien

 käyttöön valtionosuusarviot myös taloussuunnitelmavuosille pikaisesti.

 Kun kuntakohtaiset tiedot Savonlinnan osalta saadaan lisäleikkauksen

 osalta, vaikutus taloussuunnitelmaan tullaan tuomaan

 talousarviomuutoksena käsiteltäväksi.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia lapsiin.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia yrityksiin.

 

Esittelijät Kaupunginjohtaja Laine Janne, kaupunginjohtajan sijainen Markus Hämäläinen

 

 

Kaupunginjohtajan esitys Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupungin talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2027 esityslistaliitteen A (ei sivu 16) sekä liitteen B (Strategiset kärkihankkeet 2022-2025) mukaisesti. Esitys ei koske hankkeita, joiden osalta kaupunginjohtaja on jäävännyt itsensä: investointiosan hanke nro 8328 Jalkapallohalli Tanhuvaara.


Kaupunginjohtajan sijaisen esitys: Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupungin talousarvion investointiosan hankkeen nro 8328 Jalkapallohalli Tanhuvaara, joka on esitetty esityslistaliitteessä A, mainitussa kohdassa.

 

Käsittely 27.11.2023 klo 14.40 –

 

KD ryhmän edustaja Arto Liukko, Vihreiden valtuustoryhmän edustaja Heikki Härkönen, henkilöstön edustaja plm Petri Lajunen, vs. henkilöstöpäällikkö ja talousjohtaja saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa.

 

Kaupunginhallitus kuuli kaupunginjohtaajan ja talousjohtajan talousarvion yleisesittelyn sekä toimialojen talousarvioesittelyt.

 

Panu Peitsaro saapui kokoukseen klo 15.47 yleisesittelyn aikana. Varajäsen Pasi Pekkonen poistui kokouksesta samaan aikaan.

 

Sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti ja teknisen johtajan sij. Päivi Behm saapuivat kokoukseen klo 16.30.

 

Kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 17.00-17.10.

 

Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus keskeyttää kokouksen klo 18.35 ja jatkaa kokousta tiistaina 28.11.2023 klo 9.00.

 

Käsittely 28.11.2023 klo 9.00

KD ryhmän edustajana kokoukseen saapui Liisa Hirvonen. Nuorisovaltuuston edustaja Jasmine Lampola ei osallistunut kokoukseen 28.11.2023.

Sivistystoimenjohtaja Mikko Ripatti, elinkeinojohtaja Janne Weander ja kaavoituspäällikkö, teknisen johtajan sij. Päivi Behm saapuivat kokoukseen klo 10.20.

Kaupunginhallitus piti asian käsittelyn aikana neuvottelutauon klo 9.00-9.30 ja kokoustauot klo 11.30-12.15, 14.15-14.30 ja 16.00-16.10.

 

Käsittely s. 1-10

Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että talousjohtaja valtuutetaan päivittämään valtionosuustulon muutokset ja laskelmat viimeisten tietojen perusteella kattavasti koko esitykseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennyksen yksimielisesti.

 

Käsittely s. 16 Strategiset kärkihankkeet kirjan sivu poistetaan ja ne on esitetty liitteenä B.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti liitteen B mukaiset strategiset kärkihankkeet.

 

Käsittely s. 18 Talousarvion ja taloussuunnitelman perustelut, toimintatuotot

 Lea Kokko teki Esa Valkosen kannattaman muutosehdotuksen: Teknisen lautakunnan esitys kulutusperusteisien vesimaksujen korotuksesta +5% vuodelle 2024. Kate verotulojen kasvu.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 4 jaa -ääntä (Kukkonen Juha, Suomalainen Tuukka, Tiainen Jarmo, Torikka Kirsi) ja Lea Kokon esityksen puolesta 7 ei -ääntä (Kilpeläinen Pekka, Kokko Lea, Peitsaro Panu, Backman Anja, Stenberg Eija, Metsälä Sanna, Valkonen Esa).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi Lea Kokon esityksen.

 

Käsittely s. 19 Toimintakulut

Lea Kokko teki muutosesityksen: Juustohöyläys eli lisäleikkaukset puolitetaan eli 2% sijaan 1%. Keskushallinto: 199 000 € Sivistystoimi: 666 500 € Tekninen toimi: 416 000 € Esitys lisää alijäämää suunnitelmavuosille

 

Puheenjohtaja totesi, että Lea Kokon muutosesitys raukesi kannattamattomana.

 

Käsittely s. 19 Toimintakulut

Sanna Metsälä teki Tuukka Suomalaisen, Esa Valkosen, Panu Peitsaron, Anja Backmanin, Kirsi Torikan ja Pekka Kilpeläisen kannattaman muutosehdotuksen:

Valtuusto on päättänyt kauden alussa strategiseksi tavoitteeksi lasten ja lapsiperheiden määrän kasvattamisen. Tämä syksynä siitä tehtiin erityispainopistealue. koko talousarviokirjassa ei ole mainittu tavoitteita, toimenpiteitä tai investointeja tämän strategisen tavoitteen puolesta. Talousarviotasoisena asiana on maaliskuun loppuun mennessä tuotava valtuuston käsittelyyn tavoitteet ja toimenpiteet lasten ja lapsiperheiden määrän kasvattamiseksi. Sivistystoimesta poistetaan 2% juustohöylä (1,3 m€). Esitykseen sisällytetään 2 koulunuorisotyöntekijää ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja. summalla tehdään tarvittavat esitykset yllä mainitun strategisen tavoitteen toimenpiteistä ja vältetään opettajien palkkaukseen, tuntikehykseen, iltapäivätoimintaan, täydennyskoulutukseen, oppimateriaaleihin ja koulukuljetuksiin liittyvät leikkaukset. Koulunuorisotyöntekijöille pyritään saamaan jatkoa hankkeen kautta.

Kate: Sisällytetään tasapainotusohjelmaan siten, että talous on tasapainossa viimeisenä taloussuunnitelmavuonna.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 1 jaa -ääni (Kukkonen Juha) ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 10 ei -ääntä (Kilpeläinen Pekka, Kokko Lea, Peitsaro Panu, Backman Anja, Stenberg Eija, Metsälä Sanna, Valkonen Esa, Torikka Kirsi, Suomalainen Tuukka, Tiainen Jarmo).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi Sanna Metsälän esityksen.

 

Käsittely s. 25

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että toisen kappaleen toiselta riviltä poistetaan sana yksityiskohtaisen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely s. 38 Hallinto-organisaatio

 Esa Valkonen teki seuraavan muutosesityksen:

 Esitän sivulle 38 Savonlinnan kaupungin hallinto- organisaatioon siten, että Savonlinnan organisaatioon sisältyy kolme tulosaluetta: Hallintopalvelut, Elinvoima ja työllisyyspalvelut ja Talous- ja henkilöstöpalvelut. Yrityspalvelut sisältää Elinvoima- ja työllisyyspalveluihin sisältyväksi tulosyksiköksi samoin kuin Työllisyyspalvelut on sijoitettu. Näin saadaan muodestettua organisaatiorakenne, joka jo rakenteellisesti korostaa elinvoiman vahvistamisessa edelletyttevää monipuolista ja monialaista yhteityötä. Nyt käsittelyssä oleva duaalimallin heikkous on sen hajauttava malli, jossa yrityspalvelut on irrotettu erilliseksi tulosalueeksi ja luo mielikuvaa hajautuneesta toiminnassa elinkeinotoimen kokonaisuudessa ja sen johtamisessa, nyt jos koskaan tarvitaan monialaista asiantutijuutta nykypäivän haasteissa. Yrityspalveluiden tulee olla kiinteässä yhteydessä myös Työllisyyspalveluihin, jonka vastuu ja merkitys Savonlinnan kaupungin elinvoimaisuuden vahvistamisessa tulee korostumaan entisestään. Pidetyssä yhteitoimintaneuvottelussa työtekijät ovat osoittaneet selkeästi, etteivät ole hyväksymässä heille neuvotteluissa esitettyä organisaatiomallia ja ovat esittäneet eriävän mielipiteensä.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen esitys raukesi kannattamattomana ja kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen.

 

Käsittely s. 42 Henkilöstötavoitteet

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että lause Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä ei kasva muutetaan kuulumaan Työperusteisten eläkkeiden määrä ei kasva.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely Keskushallinto

 

 s. 50

 Keskushallinto, 121 Elinvoima- ja työllisyyspalvelut

 Tuukka Suomalainen teki Kirsi Torikan kannattaman muutosesityksen:

Esitän, että elinkeinotoimen määrärahaan sisällytetään 10000 euron avustusmääräraha kylien kohtaamispaikkojen kehittämiseen.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Tuukka Suomalaisen esityksen puolesta 11 ei -ääntä (Kilpeläinen Pekka, Kokko Lea, Peitsaro Panu, Backman Anja, Stenberg Eija, Metsälä Sanna, Valkonen Esa, Torikka Kirsi, Suomalainen Tuukka, Tiainen Jarmo, Kukkonen Juha).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Tuukka Suomalaisen esityksen.

 

Käsittely s. 52

 Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että kohtaan 3.4. tavoittesiin lisätään kumppanuustoimintamalli alueen oppilaitosten ja yritysten kanssa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

 

Käsittely s. 56 Edunvalvonta

 Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että kohtaan 3.4 Mittarit listään Oppilasmäärän kasvu ja valmistuneiden määrä ja kohtaan 4.3 Mittarit kohtaan lisätään Matkustajamäärän kasvu.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

 

Käsittely s. 59 Keskushallinto, 125 Yrityspalvelut

 Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että kohdasta 3.1. mittarit   Andriz:lta ostetulle maalle suunnitellaan yrityspuisto osaksi teknologiapuistoa, Business hanke käynnistyy sekä Kuitulaoratorion laajennus käynnistyy siirretään kohtaan Tavoite 2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely Sivistystoimi

 

 s. 68 Sivistystoimi, 310 Varhaiskasvatus

 Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että kohtaan 3.4. Tavoitetta täydennetään…. ja verkostoyhteistyö lukioiden, Samiedun, Tanhuvaarran, XAMK:n, kansanopistojen, teknologiapuiston ja työpaikkojen kanssa.

 Sama täydennys tehdään myös perusopetuksen osalta.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

 

Käsittely s. 73, 320 Perusopetus ja iltapäivätoiminta

 Esa Valkonen teki muutosesityksen: Keväällä rekrytoidaan opettajia ja koulunkäynninohjaajia tarvittaessa vähintään kahdeksivuodeksi kerrallaan.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen esitys raukesi kannattamattomana ja kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen.

 

Käsittely Sivistystoimi, 340 Muu koulutus

Tuukka Suomalainen ilmoitti Linnala Setlementti ry:n hallituksen jäsenenä esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 § 1. mom. k. 5).

Pekka Kilpeläinen ilmoitti Savonlinnan Kesäyliopistoyhdistyksen hallituksen jäsenenä esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi(HallL 28 § 1. mom. k. 5) .

Sanna Metsälä ilmoitti intressijääviytensä Savonlinnan Musiikkiopistoa koskien poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 § 1. mom. k. 3).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Käsittely Sivistystoimi, 350 Kulttuuripalvelut

Tuukka Suomalainen ilmoitti Suomen Metsämuseosäätiön hallituksen varajäsenenä esteellisyytensä ja poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 § 1. mom. k. 5).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Käsittely Tekninen toimiala

 

 s. 93 Tekninen toimiala, 420 Maankäyttöpalvelut

Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että kohtaan 1.3.   Kaupunkikeskustan ja taajamien sekä maaseudun elinvoimaisuus mittariksi lisätään kaavatilanteen saattaminen lainmukaisesti ajantasaiseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

 

Käsittely s. 97, Tekninen toimiala, 430 Toimitilapalvelut

 Esa Valkonen teki Sanna Metsälän kannattaman muutosesityksen:

Esitän sivulle 97 lisätään kohtaan Talous toimitilapalvelut Lisätään TA 2024 toimintamenoihin 60 000€ Perustelu: Nälkälinnanmäen kiinteistön lämmitys Kate: Edellisten vuosien ylijäämästä

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 8 jaa-ääntä (Kilpeläinen Pekka, Suomalainen Tuukka, Torikka Kirsi, Kukkonen Juha, Stenberg Eija, Kokko Lea, Backman Anja, Tiainen Jarmo) ja Esa Valkkosen esityksen puolesta 3 ei -ääntä (Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen.

 

Käsittely s. 110, Tekninen toimiala, 450 Ympäristönsuojelupalvelut

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että s. 110 poistetaan tekstit seuraavien otsikoiden alta: Eläköitymiset ja pidemmät virka/työvapaat ja niiden aiheuttamat järjestelyt ja Vakinaistamis-, rekrytointi- ja sisäisten siirtojen tarpeet/mahdollisuudet.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely Avustukset s. 112

 Eija Stenberg teki Pekka Kilpeläisen, Anja Backmanin, Sanna Metsälän, Panu Peitsaron ja Esa Valkosen kannttaman muutosesityksen:

 Kaupunginhallitus päättää, että Savonlinnan orkesteriyhdistys ry.lle varataan 120 tuhannen euron avustus vuoden 2024 toimintaan, saamiseksi toiminnan kannattavalle tasolle.

 Lisäksi laaditaan kolmen vuoden avustussuunnitelma yhdessä orkesteriyhdistyksen kanssa, jossa päätetään avustaa yhdistystä tarvittava määrällä vuosina 2025 ja v. 2026, sekä mahdollistetaan Savonlinnasalin käyttö tulevina vuosina konserttien järjestämiseen, jolloin oma konserttitoiminta tuottaa rahoitusta toimintaan.

 Tällä turvataan yhdistykselle toimintaedellytykset valtionosuuteen oikeuttavan ”Laki esittävien taiteiden edistämisestä” mukaisesti vuodeksi 2024.

 Orkesteriyhdsitykselle mahdollistuu oman talouden vakauttaminen ja saaminen talous vähemmän riippuvaiseksi kaupunginavustuksesta.

 Ilman näitä kaupunginavustuksia orkesteriyhdistyksen toiminta päättyy.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 2 jaa-ääntä (Suomalainen Tuukka, Kukkonen Juha) ja Eija Stenbergin esityksen puolesta 8 ei -ääntä (Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo, Kilpeläinen Pekka, Torikka Kirsi, Backman Anja, Stenberg Eija), Kokko Lea äänesti tyhjää.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Eija Stenbergin esityksen.

 

Käsittely Sanna Metsälä teki Panu Peitsaron, Pekka Kilpeläisen ja Jarmo Tiaisen kannattaman muutosesityksen: Yksityistieavustuksiin lisätään 6000 €, kate verotulojen kasvu.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 11 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Kukkonen Juha, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo, Kilpeläinen Pekka, Torikka Kirsi, Backman Anja, Stenberg Eija, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Sanna Metsälän esityksen.

 

 Investoinnit

 

Käsittely s. 114 Savonlinnan kaupungin suunnitelman mukaiset poistoajat ja menetelmät.

 Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että vuoden 2025 talousarvioon mennessä valmistellaan poistosuunnitelman selkiyttäminen huomioiden paremmin investointien käyttöikä. Tehtävä lisätään käyttötalousosaan sivulle 61 130 Talous- ja henkilöstöpalvelujen tuloskorttiin.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan täydennetyn esityksen.

 

Käsittely s. 115, Osakkeet ja osuudet 8109

Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että Tuotannolliset kohteet teksti muutetaan seuraavaksi: Kuitulaboratorion laajennukseen. SVOP sijoituksesta tehdään päätökset myöhemmin.

Operatiiviset sijoituskohteet teksti muutetaan seuraavaksi:

Sln Asuntotuotannon vähemmistöosakkaiden mahdollinen lunastus. Tavoitteena yhtiön fuusioiminen SaVut vuonna 2025, mikäli saadaan 100% lunastettua.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely s. 116 Rantautumispaikat, pyörämatkailu 8113

Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että poistetaan kohdasta LTK – esitys.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

 

Käsittely s. 118, Skeitti-/liikuntapuisto 8318

Sanna Metsälä teki Pekka Kilpeläisen, Anja Backmanin, Eija Stenbergin, Panu Peitsaron, Tuukka Suomalaisen ja Esa Valkosen kannattaman esityksen: 100 000 € palautetaan Kate: Äkkiväärä

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 11 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Kukkonen Juha, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo, Kilpeläinen Pekka, Torikka Kirsi, Backman Anja, Stenberg Eija, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Sanna Metsälän esityksen.

 

Käsittely s. 118 Museo, kalusto 8320

Sanna Metsälä teki Pekka Kilpeläisen, Anja Backmanin, Eija Stenbergin, Panu Peitsaron, Tuukka Suomalaisen ja Esa Valkosen kannattaman esityksen: Lisätään 70 000 museoalustusten peruskunnostus Kate: Äkkiväärä

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 0 jaa-ääntä ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 11 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Kukkonen Juha, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo, Kilpeläinen Pekka, Torikka Kirsi, Backman Anja, Stenberg Eija, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Sanna Metsälän esityksen.

 

Käsittely s. 119, Maa-alueet 8400

 Lea Kokko teki Sanna Metsälän ja Panu Peitsaron kannattaman muutosesityksen: 8400 Maa-alueet lisätään 50 000 € Kauppalinnan ostaminen. Kate Äkkiväärä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 4 jaa-ääntä (Kilpeläinen Pekka, Backman Anja, Kukkonen Juha, Stenberg Eija) ja Lea Kokon esityksen puolesta 7 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Tiainen Jarmo,   Torikka Kirsi, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Lea Kokon esityksen.

 

Käsittely s. 125 Leikkikentät 8602

 Esa Valkonen teki muutosesityksen: Esitän sivulle 125 kohtaan 8600 Puistot ja Leikkipaikat lisätään 20 000€. Perustelu: Kaupunki haluaa olla lapsiystävällinen kaupunki, mistä syystä myös puistojen ja leikkikentien tulee olla lapsiystävällisiä. Kate: Edellisten vuosien ylijäämästä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että Esa Valkosen esitys raukesi kannattamattomana.

 

Käsittely Sanna Metsälä teki Panu Peitsaron, Pekka Kilpeläisen, Anja Backmanin ja Lea Kokon kannattaman muutosesityksen: Lisätään 30 000 €, kate Äkkiväärä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 1 jaa-ääntä (Kukkonen Juha) ja Sanna Metsälän esityksen puolesta 10 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Kilpeläinen Pekka, Backman Anja, Stenberg Eija, Tiainen Jarmo, Torikka Kirsi, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Sanna Metsälän esityksen.

 

Käsittely s. 125 Puistojen perusparannus 8601

 Lea Kokko teki Panu Peitsaron kannattaman muutosesityksen: 8601 Puistojen perusparannus. 40 000€. Kate verotulojensa kasvu.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

 Suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen puolesta annettiin 4 jaa-ääntä (Kukkonen Juha, Stenberg Eija, Tiainen Jarmo, Torikka Kirsi) ja Lea Kokon esityksen puolesta 7 ei -ääntä (Suomalainen Tuukka, Valkonen Esa, Peitsaro Panu, Metsälä Sanna, Kilpeläinen Pekka, Backman Anja, Kokko Lea).

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen hyväksyneen Lea Kokon esityksen.

 

Käsittely s. 127 Jalkapallohalli Tanhuvaara 8328

 Janne Laine, Panu Peitsaro ja Mikko Ripatti Tanhuvaaran säätiön hallintoneuvoston jäseninä ja Sanna Metsälä Tanhuvaaran säätiön hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä (HallL 28 § 1. mom. k. 5) ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi.

 Esittelijänä tämän asiakohdan osalta toimi kaupunginjohtajan 1. sijainen hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 

Käsittely s. 136 Äkkiväärä 8871

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että vuodelle 2024 määrärahaksi jää 300 000 euroa ja jäljelle jäävät investointimäärärahat siirretään vuodella eteenpäin.

 Osana Äkkiväärähanketta selvitetään myös muut mahdolliset tilaratkaisut.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

Käsittely s. 152 Savonlinnan kaupungin konsernikaavio

 Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että myyntitavoite Punkaharjun Lämpö Oy:n kohdalta poistetaan sekä tehdään muutokset Koy Kerimetallin ja Tottinkadun pysäköintitalon osalta, kun päätökset niistä ovat saaneet lainvoiman.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen.

 

 Konsernitalous

 

 Konserniosien tiedot

 

 Savonlinnan Vuokratalot Oy 

 Esteellisinä kokouksesta poistui Kirsi Torikka, hallituksen jäsen (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Kiinteistö Oy Kerimäen Säästökeskus

 Esteellisinä kokouksesta poistui Pekka Kilpeläinen, hallituksen jäsen (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Kiinteistö Oy Schaumannintien Yritystalo

Esteellisinä kokouksesta poistui Juha Kukkonen, hallituksen jäsen(HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Punkaharjun Lämpö Oy

 Esteellisinä kokouksesta poistuivat Lea Kokko ja Eija Stenberg (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn kohdalla toimi kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Tuukka Suomalainen.

 

 Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy

 Esteellisinä kokouksesta poistui Liisa Hirvonen hallituksen jäsen (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Savonlinnan Hankekehitys Oy

 Esteellisenä kokouksesta poistui Juha Kukkonen (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Savonlinnan Yritystilat Oy

Esteellisinä kokouksesta poistui Kirsi Torikka, hallituksen jäsen (HallL 28 § 1 m. 5 k).

 

 Savonlinnan Jäähalli Oy

 Esteellisenä kokouksesta poistui Anja Backman (HallL 28 § 1 m. 5 k). 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen. Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy/Kierrätysyhtiö Rippeen vastuutoimielimenä on Tekninen lautakunta ja vastuuhenkilönä infrapäällikkö Jani Ahokas.

 

Käsittely s. 180 Tilivelvolliset tehtäväalueittain vuonna 2024

Kaupunginjohtaja muutti esitystään siten, että tilivelvollisten nimikkeet korjataan vastaamaan nykytilaa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan muutetun esityksen.

   ---------------------

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ja kaupunginjohtajan sijaisen esitykset liitteiden A ja B mukaisesti edellä olevin kaupunginhallituksen päätöksin.
Lisäksi talousjohtaja oikeutetaan tekemään esitykseen stilistisiä korjauksia.

 

Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto

 

KV 18.12.2023 § 91  

642/02.02.00.00/2023

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi,

 puh. 050 575 8803

 

Selostus Edellä olevan selostusosan mukaisesti.

 

 Lisäksi seuraavaa:

 

 Kaupunginhallituksen talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys 2024-2027

 on liitteenä C (lukuunottamatta s.114).

 

 Avustusten kustannuspaikkakohtainen erittely on liitteenä D.

 

 Kaupunginhallituksen talousarvioesitys vuodelle 2024 on 6 425 300 euroa

 alijäämäinen. Kaupunginhallituksen asettaman raamin mukainen vuoden

 2024 tulos oli 4 622 040 alijäämäinen. Tämän hetkisen arvion mukaan

 kaupungin taseen kertynyt ylijäämä riittää kattamaan sekä

 talousarviovuoden TA2024 että taloussuunnitelmavuosien TS2024-2027

 kertyvät alijäämät.

 

 Valtiovarainministeriö ilmoitti perjantaina 17.11. klo 18 jälkeen tiedotteella,

 että kuntien valtionosuuksia tullaan merkittävästi vielä lisäleikkaamaan

 vuodesta 2024 alkaen. VM:n tiedottama taso leikkauksesta on 80

 euroa/asukas eli noin -3 milj. euroa. Tämä lisäleikkaus on huomioitu

 valtionosuuden vähennyksenä taloussuunnitelmavuosilla 2025, 2026

 ja 2027. Lopullisen valtionosuusleikkauksen määrä ei ole vielä tiedossa.

 

 

Kaupunginhallituksen

päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen talousarvioksi vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024-2027 liitteiden C ja D mukaisesti.

 

Käsittely Valtuustoryhmien puheenjohtajat pitivät puheenvuoronsa ennen talousarviokäsittelyä.

 

 Panu Peitsaro saapui kokoukseen ja varajäsen Paavo Luukkanen poistui kokouksesta klo 16.30.

 

Käsittely s. 16

Heikki Härkönen teki Esa Valkosen ja Jouni Koskelan kannattaman muutosesityksen:

Esitän, että sivulle 16 kohtaan saaristo, puhdas luonto ja ympäristö lisätään UNESCOn maailmanperintökohde Saimaan edistäminen sekä Koloveden kansallispuiston laajennuksen valmistelu. Tämän jälkeen teksti olisi: Kansallisen kaupunkipuisto hoito ja käyttösuunnitelma, UNESCOn maailmanperintökohde Saimaan edistäminen.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto hyväksyi Heikki Härkösen esityksen yksimielisesti.

 

Käsittely s.20

 Ritva Suomalainen teki Aila Makkosen ja Pekka Kilpeläisen kannattaman muutosesityksen:

 Talousarvionehdotuksen sivulla 20 on mainittu 2 % säästövelvoite sivistystoimeen ja tekniselle toimialalle.

Kaupunginhallituksen päätöksellä tuo säästövelvoite on sivistystoimen

osalta poistettu ja hyvä niin.

Tekniselle toimialalle tuo velvoite kuitenkin kaupunginhallituksen

talousarvioesityksessä edelleen on.

 

Teen muutosesityksen:

Esitän että teknisen toimialan 2% säästövelvoite poistetaan talousarviosta.

 

Perustelen esitystä sillä, että teknisen toimialan talous on jo nyt erittäin

tiukka.

Lakisääteisiä velvoitteita on paljon ja henkilöstön määrä on niukka.

Talousarviosta on jo nyt leikattu pois kesätyöntekijät ja opiskelijat.

Ja jos esimerkiksi kaikki yksityistieavustukset leikattaisiin, niin edes se ei

riittäisi. Lisäksi pitäisi heikentää merkittävästi esimerkiksi kunnossapitoa

nykytasosta niin kiinteistöistä kuin ympäristöstäkin

 

Kate tälle esitykselle: Esitys lisää alijäämää suunnitelmavuosille.”

 

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

puolesta annettiin 29 jaa -ääntä ja Ritva Suolmalaisen esityksen puolesta

13 ei -ääntä.  

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen kaupunginhallituksen esityksen.

 

Käsittely Sivistystoimi, 310 Varhaiskasvatus, 320 Perusopetus ja iltapäivätoiminta s. 69 ja 72

 Jonne Tynkkynen teki Pekka Laitisen, Tuukka Suomalaisen, Tero Juutin, Sanna Niemelän ja Rauni Asikaisen kannattaman muutosesityksen:

 s. 69

 Otsikko: Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet:

 

 (Uusia lauseita) Palveluverkkosuunnitelman jatkovalmistelun lähtökohtana on sivistyslautakunnan 23.11.2023 §192 yksimielinen esitys, Sivistystoimen suunnitelma varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta vuoteen 2030. Palveluverkkosuunnitelman jatkovalmistelun pohjana ei käytetä Kaupunginhallituksen 13.12.2023 §388 päätöstä.

 Sivu 72:

 Otsikko: Strategiset ja toiminnalliset tavoitteet:

 

 

 Lisäys tekstiin: (Uusia lauseita) Palveluverkkosuunnitelman jatkovalmistelun lähtökohtana on sivistyslautakunnan 23.11.2023 §192 yksimielinen esitys, Sivistystoimen suunnitelma varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkosta vuoteen 2030. Palveluverkkosuunnitelman jatkovalmistelun pohjana ei käytetä Kaupunginhallituksen 13.12.2023 §388 päätöstä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

  Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 18 jaa -ääntä ja Jonne Tynkkysen esityksen puolesta

 24 ei -ääntä. 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Jonne Tynkkysen esityksen.

 

Käsittely 340 Muu koulutus

 Sanna Metsälä ilmoitti intressijääviytensä Savonlinnan Tanssi-ja musiikkiopistoa koskien poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (HallL 28 § 1. mom. k. 3).

 

Päätös Kaupunginhallituksen esitys hyväksyttiin.

 

Käsittely 350 Kulttuuripalvelut s. 83

 Sanna Niemelä teki Esa Valkosen kannattaman muutosesityksen:

 Palkataan kesäkuussa 2024 eläköityvän kulttuurijohtajan tilalle sekä kulttuurijohtaja että kirjastotoimenjohtaja.

 Perustelut: Kirjastotoimella työskentelee noin 20 ihmistä, kun esimerkiksi museotoimella, jolla on oma johtaja, heitä on 10. Kirjaston kävijämääräksi on arvioitu ensi vuodelle 235000 henkeä, kun taas museolla 50.000.

 Silti kirjastolla ei ole ollut omaa johtajaa vuoden 2016 jälkeen.

 Sekä Savonlinnan kulttuuritoimi että kirjastotoimi ansaitsevat johtajan, jolla on täysi työaika toimia esihenkilönä, sekä ylläpitää ja kehittää toimintaa.

 Menolisäys 70.000e, jotka otamme tuloverokertymästä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

  Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 23 jaa -ääntä ja Sanna Niemelän esityksen puolesta

 19 ei -ääntä. 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen kaupunginhallituksen esityksen.

 

Käsittely Tekninen toimiala, 420 Maankäyttöpalvelut s. 94

 Lea Kokko teki Esa Valkosen, Panu Peitsaron, Sampsa Kokon, Tero Juutin, Sanna Metsälän ja Mervi Lipsasen kannattaman muutosesityksen:

 Määrärahan lisäys 400 000 €, Kauppalinnan osto ja purku.

 Kate verotulokertymä.

Perustelut: Kauppalinna on niin suuri turvallisuusriski, että se tulee poistaa Savonlinnan kaupunkikuvasta. Turvallisuusnäkökulman lisäksi kauppalinnan ostoa ja purkua tukee tavoite olla matkailukaupunki, ympärivuotisesti. Kun Kauppalinna saadaan purettua, siihen saadaan vaikka ensi alkuun matkailua palvelevaa toimintaa pienillä satsauksilla. Alueella on mm. vesipisteitä jo olemassa ja alue saataisiin melko helposti esim. matkailuautojen parkkipaikaksi josta löytyisi tarvittavia palveluita matkailuautoille. Isona tavoitteena tietysti löytää tontille ostaja joka laittaisi kaavamuutoksesta vireille ja rakentaisi tontille  vaikka senioritalon. Tontti on hienolla paikalla järven välittömässä läheisyydessä. Tontti sijaitsee alueella, jolle on kysyntää kuten rakenteilla oleva senioritalo on osoittanut.

Mutta jotta voimme suunnitella tulevaa, tulee alue ostaa ja purkaa Kauppalinna pois.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 8 jaa -ääntä ja Lea Kokon esityksen puolesta

 34 ei -ääntä. 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Lea Kokon esityksen.

 

Käsittely 430 Toimitilapalvelut s. 99

 Sanna Metsälä teki Esa Valkosen, Anna-Liisa Uimosen, Timo Lajusen, Seppo Kososen, Tero Juutin, Panu Peitsaron ja Sampsa Kokon kannattaman muutosesityksen:

 Esitän, että sivulle 99 lisätään kohtaan Talous toimitilapalvelut  TA 2024 toimintamenoihin 60 000€ Perustelu: Nälkälinnanmäen kiinteistön lämmitys Kate: Edellisten vuosien ylijäämä.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 21 jaa -ääntä ja Sanna Metsälän esityksen puolesta

 21 ei -ääntä. 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi, että äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee asian ja kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.

 

Käsittely 460 Ympäristöterveydenhuolto s. 102

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti tulosalueen vastuuhenkilöksi tekninen johtaja Kari Tikkasen tilalle terveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnusen.

 

Käsittely Avustukset

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen, liitteen D mukaiset avustukset.

 

Käsittely Investoinnit

 s.117

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että kohdasta 8109 Osakkeet ja osuudet poistetaan teksti b) Osakkeiden hankintaan 6,0 milj. euroa kaupunginhallituksessa päätetyn mukaisesti.

 

Käsittely s. 128-129

 Janne Laine ja Mikko Ripatti Tanhuvaaran säätiön hallituksen jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä (HallL 28 § 1. mom. k. 5)  esteellisyytensä kohtaan 8328 Jalkapallohalli Tanhuvaara ja poistuivat kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi.

 

 8630 Satama, Satamalaitoksen investoinnit

 Aila Makkonen teki Olli-Pekka Kristianssonin, Panu Peitsaron, Pekka Kilpeläisen, Mauri Vihavaisen, Tero Juutin, Thomas Svenskin, Jouni Koskelan ja Kari Kaiposen kannattaman muutosesityksen:

 Satamalaitoksen investoinnit kohdassa on mainittu laiturialueiden kartoitus, joka sinällään on hyvä ja kannatettava asia.

 Jukolansalossa sijaitseva pitkä laituri vie läheiselle saarelle, missä käy paljon eri-ikäisiä ihmisiä nauttimassa kesästä, uimisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

 Samassa laiturissa on myös venepaikkoja, jotka on tarkoitus purkaa.

 Teen muutosesityksen:

 Esitän, että Jukolansalon venelaituri puretaan ja tilalle rakennetaan kulkusilta saarelle, missä ihmiset pääsevät nauttimaan kesästä, uimisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

 Kate 50.000€ otetaan investointi kohdasta 8328 Jalkapallohalli Tanhuvaara.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 18 jaa -ääntä ja Aila Makkosen esityksen puolesta

 24 ei -ääntä. 

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Aila Makkosen esityksen.

 

Käsittely s. 134,  8863 Savonlinnan liikuntahalli

 Jonne Tynkkynen teki Tero Juutin, Janne Leinosen, Sanna Niemelän, Timo Lajusen, Tuomas Loikkasen, Mervi Lipsasen, Juha Kukkosen, Jouni Koskelan, Mauri Vihavaisen, Kirsi Visusen ja Kirsti Laamasen kannattaman muutosesityksen:

 Lisätään taloussuunnitelmaan vuodelle 2025 1 000 000 euroa (yhteensä 4 000 000 €) liikuntahallia varten. Savonlinnan liikuntahalli on OKM:n rahoitussuunnitelmassa vuodelle 2025, eli avustusta olisi erittäin hyvä mahdollisuus saada 750 000 euroa.

 

 Talousarviokirjan tekstit muutetaan muotoon:

 

 v. 2025-2026 Peruskorjaus/uusi

 v. 2023 on selvinnyt avustuksen saamisen mahdollisuus vuodelle 2025 750 000 €

 v. 2024 Hankesuunnitelma ja erikoissuunnittelu.

 Kate:

Ei kate-esitystä, koska KH talousarvioesityksen investoinnit ovat 920 000 € pienemmät kuin Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä.

 

 Perustelut:

Nykyinen liikuntahalli on tullut tiensä päähän ja nyt on yhdestoistahetki menossa liikuntahallin osalta. Valtion liikuntapaikkarakentamisen avustukset ovat todella tiukassa ja saatu OKM linjaus avustuksesta pitää hyödyntää. Liikuntahalli on erittäin tärkeä paikka lasten, nuorten ja aikuisten liikuttamiseen. Liikuntahalli on myös keskeisessä roolissa XAMK liikunnanohjaaja koulutuksissa. Olemme saaneet kaupungille tärkeitä opiskelupaikkoja ja meidän on huolehdittava, että opiskelun vaatima infra on kunnossa.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 1 jaa -ääntä ja Jonne Tynkkysen esityksen puolesta

 40 ei -ääntä, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Jonne Tynkkysen esityksen.

 

Käsittely s. 136, 8704 Schaumanintie 28-30, varikko

 Jonne Tynkkynen teki Juha Kukkosen, Timo Lajusen ja Pekka Laitisen kannattaman muutosesityksen:

 Poistetaan vuodelta 2024 600 000 € (jää 1 200 000 €) ja taloussuunnitelmasta 2025 vuodelta 2 000 000 €, eli työtilojen ja autohallin erikoissuunnittelun ja rakentamisen osuus. Asiaan palataan, kun valtuustoaloitteessa vaadittu konekeskuksen kustannustehokkuuden selvitys on tehty. On myös selvitettävä muita vaihtoehtoja, millä voitaisiin vältää tällainen 2 600 000 euron investointi.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä

 poikkeava kannatettu esitys, oli asiassa suoritettava äänestys.

  

 Suoritetussa koneellisessa äänestyksessä kaupunginhallituksen esityksen

 puolesta annettiin 27 jaa -ääntä ja Jonne Tynkkysen esityksen puolesta

 15 ei -ääntä, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää.

 

Päätös Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen kaupunginhallituksen esityksen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2024 ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2027 liitteiden C ja D mukaisesti yllä päätetyin muutoksin.

 

 Kaupunginvaltuusto piti käsittelyn aikana kokoustauot klo 18.10-18.25 sekä 20.50-21.00

 

 Äänestysluettelot liitetään pöytäkirjaan