RSS-linkki
Kokousasiat:https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.12.2023/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarviomuutokset, sivistystoimi ja tekninen toimiala; joulukuu 2023
KH 11.12.2023 § 369
Valmistelija talouspäällikkö Outi Ollila, outi.ollila@savonlinna.fi, p. 050 473 6280
talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, p. 050 575 8803
Selostus Talousarvion täytääntöönpano-ohjeistuksen mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.
Esityslistaliittenä A on yhteenveto hallintokuntien esittämistä käyttötalouden talousarviomuutoksista vuodelle 2023.
Teknisen lautakunnan kokouksen 12.9.2023 § 161:n mukaan esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi hankintapalvelujen kustannuspaikalle 4030 yhteensä 125 500 euron tulojen alentumista koskeva käyttötalousosan talousarviomuutos. Hankintapalveluilla on ollut sopimus tuottaa Itä-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tarvitsemat hankintapalvelut. Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on kuulunut myös seudullisen yhteistoimintasopimuksen piiriin.
Etelä-Savon hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa 1.1.2023 edellä mainitut hankintasopimukset päättyivät 31.12.2022 hankintapalveluiden tehtävien siirtyessä hyvinvointialueen hoidettaviksi. Vuositasolla näiden sopimusten päättyminen aiheuttaa hankintapalveluiden tulosyksikölle noin 125 500 euron toimintatuottojen vähentymisen.
Hankintapalveluiden tulosyksikön toimintatuottojen 125 500 euron vähentyminen vaikuttaa lisäävästi mahdolliseen alijäämään.
Sivistyslautakunnan kokouksen 23.11.2023 § 191:n mukaan esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi vuodelle 2023 tulevat talousarviomuutokset. Kokouspykälän 191 liitteenä esitettyjen käyttötalouden talousarviomuutosten lisämäärärahan tarve on yhteensä 796 500 euroa.
Talousarviomuutokset aiheutuvat valtaosin henkilöstökuluista, kuten JuEL, eläkemenoperusteisista maksuista ja kohonneista palkkakustannuksista, (johtuen vuoden 2023 kunta-alan sopimuskorotuksista). JuEL, eläkemenoperusteiset maksut tarkoittavat nykyään tasausmaksua, joka korvasi eläkemenoperusteisen maksun vuoden 2023 alussa. Tasausmaksun kustannukset tulosalueille määräytyvät eri tavoin kuin eläkemenoperusteisen maksun. Siitä johtuvat erot talousarvioon.
Talousarviomuutoksen aiheuttavaa kustannuskasvua on tullut myös perusopetuslain mukaisiin kuljetuskustannuksiin yleisestä kustannusnoususta johtuen sekä perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan välipalakustannuksiin ruoan hinnan nousun vuoksi. Lisäksi hoitopäivämaksutuotot ovat vähentyneet johtuen maksun suuruuden määrittävien tulorajojen alenemisesta.
Sivistystoimialan 796 500 euron ilman katetta olevien talousarviomuutosten lisäksi hoitopäivämaksutuottojen 60 000 euron alentuminen lisäävät tulevien vuosien alijäämän syntymistä.
Valtuuston päättämät lisämäärärahat sivistyksen toimialalle vuonna 2023 marraskuun lopun tilanteessa:
- Määräaikaisten opettajien kesäajan palkkamäärärahat henkilösivukuluineen vuosille 2024-2026 yhteensä 170 000 euroa, (KV 27.3.2023 § 12).
- Punkaharjun jääkiekkokaukalon siirtoa ja latukoneen korjausta varten lisämääräraha yhteensä 33 000 euroa, (KV 11.9.2023 § 54).
- Savonlinnan Orkesteriyhdistys ry:lle toimintakuluihin lisämääräraha yhteensä 12 000 euroa, (KV 11.9.2023 § 55).
Lisäksi on huomioitava, että vuoden 2023 talousarvion käsittelyssä (KV 12.12.2022 § 111) sivistystoimelle esitettyjä menoleikkauksia yhteensä 361 000 euroa ei hyväksytty.
Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.
Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne
Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy teknisen toimialan liitteen A mukaisen talousarviomuutoksen. Kaupunginhallitus keskustelee sivistystoimialan talousarvioylityksistä ja päätösehdotus täydennetään kokouksessa.
Käsittely Kaupunginjohtaja täydensi esitystään siten, että kaupunginhallitus ohjeistaa sivistyslautakuntaa parantamaan talouden seurantaansa ja, että se noudattaa talousarvion täytäntöönpano-ohjetta, jonka mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.
Kaupunginhallitus vie sivistyslautakunnan talousarviomuutoksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Juha Kukkonen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan muutosesityksen: ”Sivistointa ohjeistetaan noudattamaan talousarvion täytääntöönpano-ohjeistusta, jonka mukaan määrärahaa ei saa ylittää eikä käyttää muuhun kuin talousarviossa mainittuun tarkoitukseen. Jos määräraha ei riitä, on hyvissä ajoin ennen sen loppumista selvitettävä mahdollisuudet toiminnan supistamiseen ja/tai sovittamiseen jäljellä olevan määrärahan puitteissa. Ellei tämä ole mahdollista, on ryhdyttävä ajoissa toimenpiteisiin lisärahoituksen järjestämiseksi.”
Puheenjohtaja totesi, että Juha Kukkosen muutosesitys raukesi kannattamattomana.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen kokouksessa tehdyllä täydennyksellä.
Toimenpiteet Kaupunginvaltuusto
Tiedoksi Sivistystoimi
KV 18.12.2023 § 87
263/02.02.00.01/2023
Selostus Liite A: TA-muutokset, sivistystoimi ja teknisen toimialan hankintapalvelut
Kaupunginhallituksen
päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy teknisen toimialan ja sivistystoimen liitteen A mukaiset talousarviomuutokset.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |