Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 245


Liite 1 avustusohjeet_kh-2022

 

Avustusohjeiden päivittäminen (toiminta- ja kohdeavustukset)

 

KH 21.08.2023 § 245  

768/02.05.01.06/2022

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

 

Selostus Savonlinnan kaupungillla on yleiset avustusohjeet (www.savonlinna.fi/asiointi/avustukset. liite 1), joita on noudatettavana sellaisenaan yli 5000 euron toiminta- ja kohdeavustuksissa. Ohjeet koskevat soveltuvin osin myös enintään 5000 euron avustuksissa. Ohjeet eivät koske esimerkiksi yksityistieavustuksia.

 

 Avustusohjeita on tarkoitus muuttaa seuraavalla tavalla.

 

Ensinnäkin tehtävä muutos koskee tarvetta ohjeistaa eri ohjeella Savonlinnan kaupungin matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettäviä kohde- ja toiminta-avustuksia joko pelkän avustuksen myöntämisen osalta tai avustuksen myöntämistä osana avustusperusteista kumppanuussopimus-mallia.

 

Matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettävällä avustuksella tarkoitetaan avustusta toimintaan tai toimenpiteeseen, joka todennäköisesti lisää kaupungin elinvoimaa ja  Savonlinnan kaupungin ulkopuolelta Savonlinnan kaupunkiin tapahtuvaa vapaa-ajanviettoa, liikematkailua tai muuta vastaavaa tarkoituksessa tapahtuvaa matkustamista ja matkailukulutusta.

 

Kumppanuusohjelmalla tarkoitetaan toimintamallia, jossa kaupungin ja toimijan kanssa tehdään pitkäjänteisen yhteistyön varmistamiseksi kumppanuussopimus. Toimija hyväksytään edellytysten täyttyessä kumppanuusohjelmaan. Kyse on tällöin kaupungin elinvoiman ja matkailun kehittämisestä tapahtumien keinoin. 

 

Valmistelutyö erilliseksi ohjeistukseksi matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettävistä avustuksista ja kumppanuusohjelmasta on kesken. Tarkoituksena on, että elinkeinopalvelut ja erityisesti tapahtumapäällikkö toimii kaupungin tasolla matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettävien avustusten ja yhteistyötoiminnan asiantuntijana ja koordinoijana.

 

Muutettava kohta yleisissä avustusohjeissa:

 

Lisätään sivulle 1 seuraava kohta:

 

Matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettävistä avustuksista ja kumppanuussopimusohjelmasta on annettu eri ohjeet. Ohjeissa kuvataan muun muassa matkailu- ja tapahtumatoimintaan myönnettävän avustuksen ja kumppanuusohjelman määritelmät, avustuksen hakeminen ja kumppanuusohjelmaan hyväksyminen.

 

Poistetaan sivulta 4. kohta 4.3. Kohdeavustuksin myönnettävien kehittämis- ja elinkeinoavustusten erityiset myöntämisperusteet.

 

Toiseksi muutettaisiin yleisiä avustusohjeita siten, ettei jatkossa myönnettäisi avustusta sellaiseen toimintaan, johon Etelä-Savon hyvinvointialue tehtäviensä mukaisesti myöntää tai voisi myöntää avustuksia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyessä sotelakiuudistuksessa hyvinvointialueelle, voidaan pitää perusteltuna myös sitä, että taloudellisen tuen myöntämisestä vastaaminen sosiaali- ja terveystoimijoille siirtyisi hyvinvointialueelle.

 

Muutettava kohta yleisissä avustusohjeissa:

 

Lisätään sivulle 7 kohtaan 6. (Kielletyt avustuskohteet ja käyttötarkoitukset) uusi kohta 5. Toimintaan, joka kuuluu Etelä-Savon hyvinvointialueen myöntämien avustusten alaisuuteen.

 

Kolmanneksi selvyyden vuoksi voimassa olevista ohjeista poistetaan ohje toimivallan jakautumisesta, koska asiasta määrätään hallintosäännössä. Yleisten avustusohjeiden sivulla 2-3 kohdassa 3. (Avustuksen myöntäminen ja päätösharkinta) muutetaan viimeinen kappale seuraavaan muotoon:

 

Vanha muotoilu:

 

Toimielin päättää avustushakemuksen hyväksymisestä, ellei toimielin ole delegoinut päätösvaltaa kuntalain 91 §:n ja hallintosäännön nojalla alaiselleen viranhaltijalle.

 

Uusi muotoilu:

 

Toimivallasta päättää avustuksista määrätään hallintosäännössä.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ohjeiden muutoksella pyritään turvaamaan edellytyksiä pitkäjänteiselle matkailu- ja tapahtumatoiminnan kehittämiselle, joilla voi elinvoiman kehittymisen kautta olla välillistä vaikutusta lasten hyvinvointiin.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ohjeiden muutoksella pyritään turvaamaan edellytyksiä pitkäjänteiselle matkailu- ja tapahtumatoiminnan kehittämiselle, jolla on suotuisia vaikutuksia alueen yrityksille. Sosiaali- ja terveystoimintaan liittyvien avustusten muutoksella ei ennakoida olevan merkittävää vaikutusta avustusten määrään.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa yleisiä avustusohjeita selostusosassa kuvatulla tavalla. Muutokset tulevat voimaan 22.8.2023. Pöytäkirja tämän asian kohdalta tarkastetaan kokouksessa.

 

Käsittely Pekka Kilpeläinen oli poissa kokouksesta klo 18.13-18.19.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet hallintojohtaja-kaupunginlakimies

 

 Kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 18.22.-18.32.