Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 153


 

Kuntalaisaloite Yksityisen perhepäivähoidon kuntalisän tarkastus ja korotus

 

SL 21.09.2023 § 153  

916/00.01.03.03/2023

 

 

Valmistelija Kasvatus- ja opetuspäällikkö Tero Tuononen, tero.tuononen@savonlinna.fi,  p. 044 417 4303

 

Selostus Savonlinnan kaupungille on saapunut 16.8.2023 kuntalaisaloite yksityisen perhepäivähoidon kuntalisän tarkastamisesta ja korottamisesta. Aloitteen on allekirjoittanut 75 henkilöä. Aloitteessa esitetään, että yksityisen perhepäivähoidon kuntalisää tarkastettaisiin ja korotettaisiin. Kuntalaisaloitteessa ei määritellä korotustarvetta.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki muuttui 1.3.2023 siten, että asiakasmaksuja alennettiin korottamalla tulorajoja, jotka ovat maksujen perusteena. Yksityinen perhepäivähoito on huomioitu asiakasmaksulain muutoksen yhteydessä niin, että Kela on korottanut hoitolisän määrään vaikuttavia tulorajoja noin 35 prosenttia, saman verran kuin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksen yhteydessä korotettiin tulorajoja. Lisäksi Kela on korottanut maksettavan hoitorahan määrää 1.3.2023 lukien 161,69?????? eurosta kuukaudessa 265,85 euroon kuukaudessa eli yhteensä 104,16 euroa/kk.

Näin ollen yksityisessä perhepäivähoidossa maksettava tuen osuus muodostuu seuraavasti: lakisääteinen hoitoraha 192,28e/kk, kuntakohtainen kuntalisä 300,00e/kk, tulosidonnainen hoitolisä               0-265,85e/kk. Yhteensä yksityisessä perhepäivähoidossa maksettava tuki on siis 492,28e/kk-758,13e/kk. Perheiden yksityisessä perhepäivähoidossa maksama asiakasmaksu on siis tulosidonnainen ja väliltä 0-265,85e/kk. Lisämaksua voi syntyä, jos yksityisessä perhepäivähoidossa varhaiskasvatuspaikan hinta on suurempi kuin maksettavan tuen suuruus.

Kustannusrakenteen vuoksi varhaiskasvatuspaikka on erihintainen perhepäivähoidossa kuin päiväkodissa. Vertailun vuoksi kunnallisella puolella yksi varhaiskasvatuspaikka perhepäivähoidossa kustantaa noin 700 euroa kuukaudessa ja päiväkodissa noin 1150 euroa kuukaudessa hieman päiväkodin koosta riippuen.

Myös kunnallisella puolella varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisesti varhaiskasvatuspalveluista peritään asiakasmaksuja, jotka ovat tulosidonnaisia. Selkeä eroavaisuus yksityisen perhepäivähoidon ja kunnallisen puolen varhaiskasvatuksesta perittävien maksujen osalta muodostuu kuntalaisaloitteessa esille nostetun sisaralennuksen osalta. Kunnallisella puolella perheen toisesta lapsesta perittävä asiakasmaksu on enintään 40 prosenttia ensimmäisen lapsen asiakasmaksusta. Perheen seuraavien lasten osalta asiakasmaksu on 20 % nuorimman lapsen asiakasmaksusta.

Savonlinnan kaupunki korotti kuntalisää 100 eurolla 1.9.2023 alkaen 300 euroon kuukaudessa. Valtakunnallisesti tarkasteltuna Savonlinnan kaupungin maksaman kuntalisän suuruus on keskitasoa. Maksettavan kuntalisän suuruutta on syytä tarkastella vuosittain, jotta se säilyy myös valtakunnallisesti tarkasteltuna tarkoituksenmukaisella tasolla. Seuraava tarkastelu on syytä toteuttaa siten, että kuntalisän suuruus on tarkastettu toimintakaudelle 2024-2025.

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Esittelijä Sivistystoimenjohtaja Ripatti Mikko

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi saapuneen kuntalaisaloitteen yksityisen perhepäivähoidon kuntalisän tarkastamisesta ja korottamisesta ja toteaa, että se on korottanut kuntalisää 1.9.2023 alkaen 300 euroon kuukaudessa. Maksettavan kuntalisän suuruutta tarkastellaan vuosittain, jotta se säilyy myös valtakunnallisesti tarkasteltuna tarkoituksenmukaisella tasolla. Seuraava tarkastelu toteutetaan siten, että kuntalisän suuruus on tarkastettu toimintakaudelle 2024-2025.

Lisäksi lautakunta toteaa kuntalaisaloitteen tältä osin loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Tiedoksi Kuntalaisaloitteen esittäjä

 Kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto

 

Toimenpiteet Sivistysvirasto