Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 377


 

Pekka Huovilan eronpyyntö vanhusneuvoston jäsenyydestä ja uuden jäsenen valinta

 

KH 11.12.2023 § 377  

1169/00.00.01.07/2023

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Seija Hytönen, seija.hytonen@savolinna.fi, p. 044 417 4044

 

Selostus Kuntalain 70 §:n 4 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

  

 Pekka Huovilan eronpyynnössä esittämää perustetta voidaan pitää pätevänä syynä eroamiselle pyynnön mukaisesta luottamustoimesta ja hänelle on perusteltua myöntää ero pyyntönsä mukaisesti.

 

 Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

 Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta

 

 Hallintosäännön 2 §:n mukaan vanhusneuvoston jäsenmäärä on yhdeksän.

 

 Kaupunginhallitus on 27.9.2021 § 402 kohdalla valinnut vanhusneuvoston jäsenet valtuustokaudelle 2021-2025: Aarno Laamasen, Pekka Huovilan, Rauni Liukon, Mikko Karisen, Arja Saarikosken, Eeva Revon, Jouko Makkosen, Anna-Maija Asikaisen ja Maire Hämäläisen.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Laine Janne

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää Pekka Huovilalle eron vanhusneuvoston jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen vanhusneuvostoon uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Käsittely Esittelijä poisti asian esityslistalta.