Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 35



 

Teknisen toimialan sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan raportti vuodelta 2023

 

TL 13.02.2024 § 35  

118/00.03.01.02/2024

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Kari Tikkanen, 044 417 4600

 

Selostus Tekninen lautakunta hyväksyi 24.1.2023 § 18 toimialan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelman vuodelle 2023. Raportti sisältää tiedot toimintaan kohdistuneista valituksista, kanteluista ja korvausvaatimuksista osana sisäisen valvonnan raporttia.

 

 Pöytäkirjaliitteenä A olevaan toimialan sisäisen valvonnan raporttiin on koottu rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä teknisen lautakunnan päätöksistä tehdyt meneillään olevat valitusprosessit. Viranhaltijapäätöksistä on vastaava luettelo.

 

 Virkamiesten arvioiden mukaan kaupungille ei tule meneillään olevista oikeusprosesseista merkittäviä korvausseuraamuksia. Kustannukset rajoittuvat työajan käyttöön ja mahdollisiin oikeudenkäyntikuluihin. Teettämisuhkatapauksissa kustannukset saattavat jäädä kaupungin korvattaviksi, jos asianomistajalta ei saada kuluja perittyä.

 

 Teknisen toimialan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan suunnitelman yleiseen ja erityiseen osaan on pöytäkirjaliitteen A sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportissa 31.12.2023 pyritty vastaamaan siten, että siitä muodostuisi ajantasainen ja yleinen tilannekuva toimialalla vuosisuunnitelman mukaisesti tehdyistä tarkastuksista, tarkastushavainnoista ja toimenpiteistä.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittävää vaikutusta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy pöytäkirjaliitteenä A olevan mukaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportin liitettäväksi osaksi toimialan vuoden 2023 tilinpäätöstä.

 

Käsittely  Vanhusneuvoston edustaja Aarno Laamanen sekä nuorisovaltuuston edustaja Petja Pirhonen poistuivat kokouksesta asian salassapidettävän liitteen käsittelyn ajaksi klo 18.34-18.35.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteet Sisäinen tarkastaja