Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 32


 

Konserniohjeen antaminen Itä-Savon Vedelle

 

TL 23.01.2024 § 22 

 

 

 

Valmistelija talousjohtaja Tuula Ahvonen, tuula.ahvonen@savonlinna.fi, 050 575 8803

 

Selostus Kaupunginhallitus on päättänyt konserniyhtiöiden konsernivastuuhenkilöt ja yhtiökokousedustajat kokouksessaan 22.8.2022 § 255. Itä-Savon Vesi Oy:n konsernivastuuhenkilöksi on nimetty vesihuoltopäällikkö, 1. varahenkilöksi tekninen johtaja, 2. varahenkilöksi talousjohtaja.

Kaupunginvaltuusto on 18.12.2023 § 401 hyväksynyt Savonlinnan kaupungin talousarvion vuodelle 2024. Talousarvion käsittelyn yhteydessä konsernivastuuhenkilöksi on vuoden 2024 osalta edelleen vahvistettu vesihuoltopäällikkö. Itä-Savon Vesi Oy on konserniyhtiönä teknisen lautakunnan alainen yhtiö.

 

Savonlinnan kaupungin konserniyhtiöitä ohjataan konserniohjeella. Kaupunginhallitus on hyväksynyt konserniohjeen 22.8.2018 § 272. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt konserniohjeen 3.9.2018 § 63. Konserniohje on tullut voimaan 10.9.2018. Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä ja omistajaohjausta siten, että konsernia voidaan ohjata yhtenäisillä ohjeilla ja toimintaperiaatteilla. Tavoitteena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisöille asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen osakeyhtiölain ja kuntalain edellyttämällä tavalla. Ohjeen tarkoituksena on myös määritellä, miten tytäryhteisöjen ohjaus, seuranta, raportointi ja valvonta järjestetään. Ohje koskee Savonlinnan kaupunkia ja sen tytäryhteisöjä sekä näiden tytäryhteisöjä. Tytäryhteisöksi katsotaan yhtiö, jossa kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta. Kaupunki tytäryhteisöineen muodostaa kaupunkikonsernin. Savonlinnan kaupungin omistusosuus Itä-Savon Vesi Oy:ssä on 60,00 prosenttia eli kyseessä on konsernin tytäryhtiö.

 

Konserniohje tulee käsitellä ja hyväksyä kaupungin tytäryhtiöiden yhtiökokouksessa ja hallituksessa. Konserniohjeessa on määritelty sen sitovuudesta mm. seuraavaa:

Konserniohjetta noudatetaan konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä, yhtiöjärjestyksestä, säännöistä, perus- tai osakassopimuksista muuta johdu. Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen johdon asemaa tai vastuuta. Konserniohjeen noudattamatta jättäminen voi kuitenkin johtaa vahingonkorvausvastuuseen, mikäli sen noudattamatta jättämisen seurauksena on merkittävää haittaa tai vahinkoa tytäryhteisölle tai omistajalle.

 

Konserniohjeessa on määritelty konserniohjaukseen ja -johtamiseen liittyvien tahojen tehtävät. Ohjeessa mainittuja tehtävät ovat mm.:

-          Talousjohtaja valvoo kaupungin omistajaohjauksen toteutumista, vastaa konsernivalvonnan järjestämisestä sekä raportoi riskienhallinnasta.

-          Konsernivastuuhenkilö vastaa kaupungin omistajaohjauksen toteutumisen valvonnasta.

-          Yhtiökokousedustaja valvoo, että konserniyhteisön toimielimet eivät ole toimineet kaupungin edun vastaisesti sekä myötävaikuttaa siihen, että konserniyhteisön yhtiöjärjestykseen tai vastaavaan sääntöön sisällytetään määräys, että kaupunginjohtajalla, talousjohtajalla tai muulla vastuuhenkilöllä on oikeus olla läsnä konserniyhteisön hallituksen kokouksessa.

 

Konserniohjeessa määritellään sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Näiden periaatteiden mukaisesti mm.:

- tytäryhteisön hallituksen tulee huolehtia, että riskienhallinnan periaatteet on määritelty ja että yhteisön toimintaan liittyvät riskit tunnistetaan, arvioidaan ja niitä seurataan. Merkittävistä riskeistä tulee raportoida säännöllisesti.

- hallituksen tulee raportoida viipymättä kaupunginjohtajalle ja talousjohtajalle, jos yhtiön toimintaan liittyvän merkittävän riskin realisoituminen on todennäköistä.

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia. 

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla on vaikutusta joihinkin kaupungin alueen yrityksiin sekä oman kaupunkikonsernin yhtiöön. Yritysvaikutusten arviointi on oheismateriaalina

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Lautakunta pyytää kaupunginhallitusta antamaan konserniohjeen Itä-Savon Vesi Oy:lle selostusosan mukaisissa seikoissa, joissa yhtiön toiminta poikkeaa kaupunginvaltuuston 3.9.2018 § 63 hyväksymästä konserniohjeesta.

 

Käsittely Vanhusneuvoston edustaja Aarno Laamanen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (klo 18.34-18.40).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Talousjohtaja

 

Toimenpiteet Kaupunginhallitus

 

 

KH 29.01.2024 § 32 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja-kaupunginlakimies Markus Hämäläinen

 markus.hamalainen@savonlinna.fi, p. 050 470 9394

 

Selostus Kaupunginvaltuuston on 18.12.2023 § 91 hyväksynyt konserniyhtiöiden tavoitekortit, joissa Itä-Savon Vesi Oy:n vastuuhenkilönä toimii vesihuoltopäällikkö ja toimielimenä tekninen lautakunta.

 

 Konserniohjeen 5 kohdan mukaan kaupunginhallituksen toimivalta konserniohjauksessa on määrätty hallintosäännössä. Hallintosäännön 37 §:n luettelon 6. kohdan mukaan kaupunginhallitus antaa muussa kuin kiireellisessä tapauksessa kannanottonsa toimintaohjeen muodossa konserniyhtiön hallinnon tai toiminnan ohjaamiseksi. Edelleen kaupunginhallitus voi hallintosäännön 3 §:n määräyksen mukaan siirtää toimivaltaansa muun muassa alaiselleen toimielimelle. Toimivallan edelleen siirtämistä koskeva päätös voi koskea yksittäisiä asioita tai asiaryhmiä.Toimivaltaa ei voida siirtää asioissa, joissa toimivallasta on säädetty erityislailla tai hallinnollisen pakon käyttämistä koskevissa asioissa.

 

 Teknisen lautakunnan mahdollisuutta ohjata po. konserniyhtiötä on perusteltua lisätä. Tämä arvioidaan saavutettavan tarkoituksenmukaisimmin sillä, että kaupunginhallitus siirtää konserniohjausta koskevaa toimivaltaa toimintaohjeen antamisen osalta tekniselle lautakunnalle. Vastaavasti tarkoituksenmukaista on, että tekninen  lautakunnan käsittelee 23.1.2024 (§ 22) tekemänsä päätöksen mahdollisesti edellyttämän konserniohjeen antamisen. Konsernivastuuhenkilö vastaa osaltaan tarvittavien toimintaohjeiden valmistelusta toimielimelle, joka vastaa toimintaohjeen antamisesta.

 

 Kaupunginjohtajan Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtajana ollessa esteellinen esittelemään asiaa, asian esittelee kaupunginjohtajan 1. sijainen.

 

Esittelijä kaupunginjohtajan 1.sij. Hallintojohtaja-kaupunginlakimies Hämäläinen Markus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä teknisen lautakunnan päätöksen tiedoksi; ja
2) siirtää hallintosäännön 3 §:n nojalla hallintosäännön 37 §:n luettelon 6. kohdan toimivaltansa tekniselle lautakunnalle siltä osin, kuin se koskee Itä-Savon Vesi Oy:tä

 

Käsittely Vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston edustajat poistuivat kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä klo 20.08.

 Kaupunginjohtaja Janne Laine Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Tuukka Suomalainen Suur-Savon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä ilmoittivat esteellisyytensä (hallintolaki 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) ja poistuivat kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä klo 20.08.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Toimenpiteet Tekninen johtaja

 

 

TL 13.02.2024 § 32  

79/00.01.01.02/2024

 

 

Valmistelija tekninen johtaja Kari Tikkanen, 044 417 4600

 

Selostus Aiemman lautakunnan päätöksen 23.01.2024 § 22 mukaisesti.

 

Lapsivaikutusten arviointi Asialla ei ole merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Asialla on vaikutusta joihinkin kaupungin alueen yrityksiin sekä oman kaupunkikonsernin yhtiöön. Yritysvaikutusten arviointi on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tikkanen Kari

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää kehottaa Itä-Savon Vesi Oy:tä noudattamaan kaupungin konserniohjetta kaikilta osin ja pyytää yhtiöltä selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin yhtiö ryhtyy konserniohjeen noudattamiseksi 31.3.2024 mennessä.

 

Käsittely Timo Pulkkinen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi  (HallL 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) klo 18.18-18.27. Paikalle Pulkkisen varajäsen Tapio Mikkonen klo 18.22-18.27 (teams-yhteys).

 

 Kaupunginhallituksen edustaja Tuukka Suomalainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (HallL 28.1 § kohta 5, yhteisöjäävi) klo 18.18-18.27.

 

 Vanhusneuvoston edustaja Aarno Laamanen sekä nuorisovaltuuston edustaja Petja Pirhonen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi klo 18.18-18.27.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Itä-Savon Vesi Oy