Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Alueellinen ympäristöterveydenhuoltojaosto
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 8


 

Johtavan eläinlääkärin viran perustaminen

 

RAKYL 13.12.2023 § 184 

 

 

 

Valmistelijat Terveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen, puh. 044 7754 752, sampsa.kinnunen@savonlinna.fi ja ympäristöpäällikkö Matti Rautiainen, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi

 

 

Selostus Eläinlääkintähuoltoon kuuluu 16 työntekijää (praktikko- ja valvontaeläinlääkäreitä, klinikkaeläinhoitajia, oppisopimusopiskelijoita), joiden lisäksi yksikössä työskentelee useampi sijainen joko pidemmässä tai lyhyemmässä virka- / työsuhteessa. Terveysvalvonnan johtaja toimii yksikön esihenkilönä. Itä-Savon ympäristöterveydenhuollon nykyiset kunnaneläinlääkäriresurssit riittävät perustyöhön silloin, kun kaikki virat ovat täytettyinä ja viranhaltijat ovat töissä lyhyitä ennalta suunniteltuja poissaoloja lukuun ottamatta. Jokainen suunnittelematon poissaolo aiheuttaa kuitenkin merkittäviä hankaluuksia lakisääteisten palveluiden tuottamiselle sekä ylimääräistä, jopa kohtuutontakin kuormitusta poissaoloja paikkaavalle henkilöstölle. Lisäksi valtakunnallinen eläinlääkäripula on merkittävä haaste kunnallisten lakisääteisten eläinlääkäripalveluiden järjestämiselle sekä sijaisten rekrytoinnille. Uusi eläinlääkintähuoltolaki tulee aikanaan myös tuomaan lisähaasteita palveluiden järjestämiselle.

 

 Asiaa on käsitelty alueellisessa ympäristöterveydenhuoltojaostossa ja ympäristöterveydenhuoltojaosto päätti kokouksessaan 24.3.2023 § 19 velvoittaa terveysvalvonnan johtajan aloittamaan toimenpiteet lisävirkojen perustamiseksi eläinlääkintään.

 

   Edellä esitettyihin asioihin viitaten eläinlääkintään on syytä perustaa johtavan eläinlääkärin virka, jonka tehtäviin kuuluisi eläinlääkinnän esihenkilötehtävien lisäksi myös erilaisia lakisääteisiä valvonta- ja tarkastustehtäviä, kuten esimerkiksi elintarvike- ja alkutuotantovalvontaa, joilla hyvin toteutettuna on suora vaikutus alueen maatalouselinkeinoon ja tukimaksatuksiin. Tehtäväkuvausta on mahdollista tarkentaa prosessin edetessä. Lisäksi tällä henkilöstölisäyksillä turvattaisiin yksikön johtokäytänteitä sekä toimintaa erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa.

 

Lapsivaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia.

 

Yritysvaikutusten arviointi Ei merkittäviä vaikutuksia.

 

 

Esittelijät Ympäristöpäällikkö Rautiainen Matti, puh. 044 417 4685, matti.rautiainen@savonlinna.fi ja rakennustarkastaja Juha Karvinen, puh. 044 417 4692, juha.karvinen@savonlinna.fi

 

 

Päätösehdotus Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää perustaa lautakunnan alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston esittämän johtavan eläinlääkärin viran eläinlääkintäyksikköön tämän päätöksen saatua lainvoiman. Viran täyttöön on hankittava kaupunginjohtajan täyttölupa, jonka valmistelee henkilöstöpäällikkö.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Kaupungihallitus

 Henkilöstöpäällikkö

 

 

YTHJ 26.01.2024 § 8  

1039/01.01.00.00/2023

 

 

Valmistelija Terveysvalvonnan johtaja Sampsa Kinnunen, sampsa.kinnunen@savonlinna.fi, p. 044 775 4752

 

Selostus Rakennus- ja ympäristölautakunta on 13.12.2023 kokouksessaan § 184 päättänyt perustaa alueellisen ympäristöterveydenhuoltojaoston esittämän johtavan eläinlääkärin viran eläinlääkintäyksikköön. Viran täyttöön on hankittava vielä kaupunginjohtajan täyttölupa, jonka valmistelee henkilöstöpäällikkö.

 

 

Esittelijä Terveysvalvonnan johtaja Kinnunen Sampsa

 

Päätösehdotus Ympäristöterveydenhuoltojaosto merkitsee asian etenemisen tiedoksi. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.