Dynasty tietopalvelu Haku RSS Savonlinnan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://savonlinna.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 69


 

Tiedoksiannettavat asiat

 

TL 26.03.2024 § 69  

    

 

 

Selostus Kauppalinnan oston ja purkamisen valmistelu
Kaupunginhallitus päätti 22.1.2023 pidetyssä kokouksessa asiassa § 17 käyttää otto-oikeuttaan maankäyttöasiantuntijan 4.1.2024 tekemään päätökseen asiassa § 1. Kaupunginhallitus poistaa maankäyttöasiantuntijan päätöksen 4.1.2024 § 1 ja palauttaa asian maankäyttöasiantuntijan käsiteltäväksi ja teknisen toimialan valmisteltavaksi selostusosassa mainituin perustein. Ohjeistuksena on, että ennen kiinteistön hankintaa tulee valmistelussa olla varmuudella selvitettynä hankintahinnan lisäksi purku- ja vastaavat kustannukset.

Toimenpiteet KHn päätöksen jälkeen:

  • Ulosottolaitos oli helmikuussa saanut kaikilta velkojilta suostumuksen 35 000 euron kauppahintaan. Kaupunginhallituksen otto-oikeuden käytön jälkeen ulosottolaitoksen myyntilupapäätöksen voimassaolosta sovittiin seuraavaa: maankäyttöasiantuntija on neuvotellut kihlakunnanvoudin kanssa ja sopinut, että myyntilupapäätös on voimassa huhtikuun 2024 loppuun saakka.
  • PRHn määräämän selvitysmiehen kanssa sovittiin, että kaupunki voi teettää kohteesta asbesti-, haitta-aine- ja hyötykäyttökelpoisuuslausunnon, vaikka kohde ei ole vielä siirtynyt kaupungille.
  • AHA-raportti saatiin helmikuun loppuun mennessä. Raportin mukaan kohteessa ei ole asbestia. Vaikka kohde ei ole kaupungin omistuksessa, toimitilapalvelut ovat valmistelleet purku-urakan kilpailutuksen 5.3. -26.3.  Kilpailutusta varten toimitilapalvelut teettivät purkutyöselosteen, joka liitettiin tarjouskilpailun asiakirjoihin. Tarjouspyynnössä töiden tulee olla valmiit viimeistään 5.12.2024.
  • Kohteen näyttöpäivät urakoitsijoille järjestettiin 12.3. ja 18.3. Näyttöihin osallistui 7 urakoitsijaa.
  • Tarjouksia tuli 26.3. klo 12:00 mennessä xxx kappaletta. Tarjousten hintahaarukka xx-xxx euroa. Toimitilapalvelut valmistelevat purku-urakan ja urakoitsijan valinnan teknisen lautakunnan kokoukseen 16.4.
  • Maankäyttöasiantuntija tekee ostopäätöksen edellä esitetyn valmistelun pohjalta

 

 

Valmistelu maankäyttöasiantuntija Petra Junnila, 044 4174670

 toimitilainsinööri Ritva Kutvonen, 044 417 4755

 rakennuttajainsinööri Jarmo Eevala, 044 417 4758

 

  

Esittelijä vs. tekninen johtaja Päivi Behm

 

Päätösehdotus Asia merkitään tiedoksi.

 

Käsittely  Maankäyttöasiantuntija Petra Junnilan ilmoituksen mukaan näyttöihin osallistui                             8 urakoitsijaa. Tarjouksia on tullut 26.3.2024 klo 12 mennessä 6 kpl,

  hintahaarukka tarjouksissa oli 266.000 – 685.400 euroa (alv 0%).

 

  Selostusosan ensimmäinen lause korjattiin seuraavasti:

  Kaupunginhallitus päätti 22.1.2024 pidetyssä kokouksessa asiassa § 17

  käyttää otto-oikeuttaan maankäyttöasiantuntijan 4.1.2024 tekemään

  päätökseen asiassa § 1.

 

  Tuukka Suomalainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana                             klo 17.49.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.